FI SV

Liputusohjeet juhannukselle:
Sarjakuvataiteilija Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -sarjan Matti kertoo, kuinka liputat oikein

Sisäministeriö 21.6.2017 8.15
Tiedote 65/2017
Sarjakuvataiteilija Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -sarjan Matti kertoo, kuinka liputat oikein

Sisäministeriö julkaisi osana #Liputan-kampanjaansa uudet liputusohjeet suomalaisten iloksi ja avuksi. Ne on kuvittanut kuopiolaislähtöinen graafinen suunnittelija Karoliina Korhonen, jonka Finnish Nightmares -kuvitukset stereotyyppisestä suomalaisesta Matista ovat leikkineet suomalaisten ujoudella jo muutaman vuoden ajan.

- Liputus aiheuttaa säännöllisesti päänvaivaa meille suomalaisille ja saamme viikoittain tiedusteluja liputussäännöistä. Me halusimme helpottaa liputukseen liittyvää painetta ja korostaa, että liputus on iloinen ja arvokas asia, jonka ei tule aiheuttaa ylimääräistä stressiä, kertoo erityisasiantuntija Hanne Huvila sisäministeriöstä.

- Liputus olisi ihan varmasti juuri sellainen asia, joka aiheuttaisi Matille tukalaa oloa. Aiheeseen olikin helppo tarttua ja on mukava kuvittaa tällainen suomalaisia ihan oikeassa elämässä pohdituttava aihe, Karoliina Korhonen nauraa.

Korhosen kuvittamia liputuskohtauksia on yhteensä 5 kpl.

- Yksityishenkilölle tärkein muistisääntö on tämä: Liputtaa voi vaikka joka päivä, kunhan muistaa laskea lipun pimeän tultua alas. Eikä senkään tarvitse tapahtua minuutilleen oikein, pääasia on, että liputamme meille tärkeiden asioiden puolesta, Huvila muistuttaa.

Osana Suomi100-juhlavuotta sisäministeriö haluaa aktivoida suomalaiset liputtamaan itselle tärkeiden arvojen ja ilonaiheiden puolesta. Kampanjasivulla intermin.fi/liputan jokainen voi liputtaa myös digitaalisesti, jos omaa lippusalkoa ei ole saatavilla.

Sarjakuvat ja sisäministeriön #liputan-kampanja osoitteessa: intermin.fi/liputan ja intermin.fi/flaggar

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Hanne Huvila, sisäministeriö, p. 0295 488 313 tai hanne.huvila@intermin.fi

 

intermin.fi/liputan
Intermin.fi/flaggar