FI SV EN

Turvatarkastukset Maahanmuuttovirastossa täydentäisivät jo olemassa olevia turvatoimia

Sisäministeriö 23.1.2018 12.05
Tiedote 6/2018

Maahanmuuttoviraston turvatoimista on valmisteilla uusi laki. Laissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston käytössä olevissa tiloissa turvatehtävissä työskentelevien turvatarkastajien toimivaltuuksista. Mahdollistamalla turvatarkastusten tekeminen jo ennen asiakastapaamista, suojattaisiin Maahanmuuttovirastossa työskenteleviä henkilöitä erilaisilta vaaratekijöiltä, turvattaisiin työskentelyolosuhteita sekä suojattaisiin viraston omaisuutta.

Muuttuneessa turvallisuusympäristössä julkista valtaa edustavat viranomaiset joutuvat ottamaan toiminnassaan entistä enemmän huomioon turvallisuusnäkökohdat. Sen vuoksi myös Maahanmuuttoviraston toimitilojen ja toiminnan turvaamista on kehitettävä.

Sisäministeriö lähetti hallituksen esityksen laiksi turvatoimista Maahanmuuttovirastossa lausunnolle 23. tammikuuta.

Mahdollisiin turvallisuusuhkiin on pystyttävä tarttumaan ennakoivasti

Maahanmuuttovirasto on käyttänyt yksityisiä vartiointipalveluja, mutta vartijoilla ei ole toimivaltuuksia tehdä turvatarkastuksia tiloihin saapuville henkilöille ennen asiakaskohtaamista, vaan kyse on ollut reagoinnista uhkaavissa tilanteissa. Ehdotettavalla lainsäädännöllä täydennettäisiin nykyisiä keinoja varautua ennakolta turvallisuusuhkiin.

Maahanmuuttoviraston käytössä oleviin tiloihin tulevat henkilöt ja heillä mukana olevat tavarat saataisiin tarkastaa sen selvittämiseksi, ettei henkilöllä ole mukanaan esinettä tai ainetta, jolla voidaan aiheuttaa vaaraa turvallisuudelle tai järjestykselle tai jota voidaan käyttää omaisuuden vahingoittamiseen. Vastaavaa lainsäädäntöä on jo voimassa esimerkiksi eduskunnan, valtioneuvoston ja tuomioistuinten toiminnan turvaamiseksi.

Turvatarkastuksen tekijän olisi oltava asianmukaisesti koulutettu ja poliisin tehtävään hyväksymä

Turvatarkastajana voisi toimia poliisimies, rajavartiomies tai Maahanmuuttoviraston palveluksessa oleva tehtävään koulutettu henkilö. Turvatarkastuksen voisi suorittaa muukin henkilö, joka on saanut tehtävään asianmukaisen koulutuksen ja on poliisin tehtävään hyväksymä. Käytännössä turvatarkastuksia tekisivät ostopalveluina hankitut yksityisen turvallisuusalan toimijat.

Laissa säädettävät toimivaltuudet liittyisivät henkilöllisyyden tarkistamiseen, turvatarkastukseen, henkilöntarkastukseen, esineiden haltuunottoon, pääsyn estämiseen, henkilön poistamiseen ja henkilön kiinniottamiseen.

Lailla parannettaisiin Maahanmuuttoviraston henkilöstön työturvallisuutta

Viranomaisiin ja julkisiin tiloihin kohdistuvat turvallisuusuhkat ovat Suomessa lisääntyneet viime vuosina. Myös Maahanmuuttoviraston käytännön toiminnassa on havaittu turvallisuusuhkia erityisesti turvapaikkapuhuttelujen yhteydessä ja Maahanmuuttoviraston henkilöstö on kokenut turvattomuutta työtehtävissään.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja hankkeesta

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola, p. 0295 488 215, jorma.kantola@intermin.fi