Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Asiantuntijoiden oleskelulupaprosessia kehitetään jatkuvasti

Elina Immonen Julkaisupäivä 22.12.2016 10.00 Blogit

Elina ImmonenErityisasiantuntijoiden rekrytointi on ollut viime aikoina paljon tapetilla. Ja syystäkin. Onhan oikeanlaisten osaajien rekrytoiminen keskeisessä asemassa monen yrityksen kasvunäkymissä. Osaajat on ensinnäkin löydettävä. Välillä myös Suomen ulkopuolelta. Toiseksi aikataulu on erityisesti nopeatempoisessa toimintaympäristössä toimivissa kasvuyrityksissä usein sellainen, että osaaja olisi saatava Suomeen mahdollisimman nopeasti. Tällöin oleskelulupaprosessin on oltava kunnossa.

Parhaimmillaan luvan saa päivässä

Sisäministeriö on kuluneen syksyn aikana selvittänyt asiantuntijoiden oleskelulupaprosessiin sisältyviä pullonkauloja. Kokonaisvaikutelma on, että järjestelmämme toimii pääosin hyvin ja on menossa parempaan suuntaan. Oleskelulupaprosessi toimii jo nyt ripeästi. Keskimääräinen käsittelyaika, 18 vuorokautta, on kansainvälisestikin vertaillen lyhyt. Parhaimmillaan luvan saa päivässä.

Toki asiakkaan näkökulmasta Suomi näyttäytyy yhtenä kokonaisuutena: Ei riitä, että saa oleskeluluvan. Lisäksi on hoidettava monta muutakin käytännön seikkaa ja viranomaisissa asiointia, ennen kuin elämä asettuu normaaleihin uomiinsa Suomessa. Pääkaupunkiseudulla onkin käynnissä EU-rahoitteinen hanke, jossa rakennetaan yhden luukun mallia kansainvälisten osaajien palkkaamiseen ja muuttoon liittyvien viranomaispalvelujen hoitamiseksi. Tämän International House –mallin lisäksi kansainvälisiin osaajiin liittyville yrityspalveluille etsitään kansallista mallia työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämän poikkihallinnollisen Kasvua kansainvälisistä osaajista –agendan avulla.

Oleskelulupia koskevan tiedon on oltava selkeää ja helposti löydettävissä

Tiedonkulkua sen sijaan on selkeästikin tarvinnut kehittää. Ainakin minun korviini on kantautunut viestiä, että kaikilla ulkomailta rekrytoivilla tahoilla ei välttämättä ole ollut tietoa nykyisistä lupamahdollisuuksista. Tiedossa ei ole ollut esimerkiksi se, että asiantuntijatyöhön voi tulla kolmeksi kuukaudeksi ilman oleskelulupaa. Viisumi toki tarvitaan, jos asiantuntija tulee viisumivelvollisesta maasta eikä hänellä ole muun EU-maan myöntämää oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto (Migri) onkin ottanut tästä heti koppia ja hionut omaa viestintäänsä. Maahanmuuttovirasto aikoo myös jatkokehittää viestintäänsä.

Sähköistä asiointia kehitetään edelleen

Parannuksiakin on tapahtunut kuluneen syksyn aikana. Marraskuusta lähtien myös perheenjäsenet ovat voineet jättää oleskelulupahakemuksensa sähköisesti Enter Finlandin kautta. Tämä on merkittävä parannus. Sähköisen asioinnin avaamia mahdollisuuksia kehitetään edelleen Migrissä, joten parannuksia on luvassa tältä osin jatkossakin.

Toki sähköinen asiointi ei poista velvollisuutta käydä tunnistautumassa ja antamassa sormenjäljet jossakin Suomen edustustossa. Tähän meidät sitoo jo EU-lainsäädäntökin. Meidän täytyy tietää, kuka tänne tulee. Edustustoverkoston hajanaisuus on toki haaste Suomen kaltaiselle pieniresurssiselle maalle ja sinne aikoville. Ymmärrän hyvin turhautumisen, kun asiakas joutuu matkustamaan kenties jopa toiseen maahan lupa-asioiden vuoksi. Tämä on laiha lohtu, mutta kyse ei ole vain suomalaisesta ilmiöstä. Keskustelin asiasta viime viikolla tanskalaisten kollegoiden kanssa ja he ovat saaneet samanlaista palautetta.

Jatkolupaa voi ensi vuoden alusta lähtien hakea Migristä

Jatkolupavaihe on myös aiheuttanut joillekin Suomessa oleville osaajille harmaita hiuksia. Poliisissa on paikoitellen ollut hyvinkin pitkät asiointijonot. Valoa on kuitenkin tunnelin päässä. Jatkoluvat siirtyvät Maahanmuuttovirastolle 1.1.2017 alkaen. Tämä luo paljon mahdollisuuksia Migrille kehittää toimintaansa kokonaisvaltaisesti. Maahanmuuttovirasto tähtää mahdollisimman lyhyisiin jonoihin. Lisäksi Migri aikoo ratkaista selvät ja nopeat hakemukset parhaimmassa tapauksessa saman tien tai ainakin saman päivän aikana.

Lainsäädäntömuutoksia tulossa ensi vuonna

Tältä pohjalta on hyvä siirtyä joulun viettoon. Työsarkaa jää silti vielä. Ensi vuonna on luvassa lainsäädäntömuutoksia. Tarkoituksena on valmistella tarvittavat lainsäädäntömuutokset, jotta oleskelulupa voitaisiin jatkossa myöntää myös ulkomailta tuleville, osakeyhtiömuotoisen kasvuyrityksen eli start upin perustajille sekä suomalaisiin yrityksiin pääomaa tuoville sijoittajille. Samassa yhteydessä katsotaan myös mitä viilauksia asiantuntijoiden lupajärjestelmään voitaisiin lakitasolla tehdä. Oma haasteensa tulee olemaan meneillään olevat Blue Card -direktiivineuvottelut, jotka voivat rajoittaa kansallisia toimintavapauksia asiantuntijoiden osalta. Tarkempia tietoja kaavailluista muutoksista on luvassa kevään 2017 aikana.

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.