Etsimääsi sivua ei valitettavasti löydy kyseisellä kielellä.

Pelastustoimella yli 100 000 hälytystehtävää vuonna 2022

3.1.2023 9.14
SM
Pelastaja saapuu tehtäväpaikalle.
Pelastustoimen hälytystehtäviä oli Suomessa viime vuonna noin 100 700, joista kiireellisiä tehtäviä oli noin 66 600. Tulipaloja tehtävistä oli 11 856 ja liikenneonnettomuuksia 16 210. Tehtävien kokonaismäärä on hivenen alle aikaisempien vuosien keskiarvon. Esimerkiksi vuosina 2018-2020 hälytystehtäviä oli keskimäärin yli 107 000 vuodessa.

Valtioneuvoston periaatepäätös ohjaa Suomen toimintaa terrorismintorjunnassa

17.11.2022 13.41
SM
Kuva: Miisa Kaartinen
Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kansallisesta terrorismintorjunnan strategiasta vuosille 2022 – 2025. Strategiassa vahvistetaan terrorismintorjunnan strategiset tavoitteet ja toimenpiteet ja sillä tuetaan pitkäjänteistä ja laajaa yhteistyötä kaikkien terrorismintorjuntaan osallistuvien välillä. Kyseessä on aikaisemman strategian päivitys, joka ei sisällä merkittäviä uudenlaisia strategisia linjauksia.

Väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennalta ehkäisevät toimet etenevät

18.2.2021 8.48
SM
Kuvituskuva, jossa ihmiset kävelevät pimeällä kadulla.
Väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennalta ehkäisevä työ on edennyt hyvin koronapandemiasta huolimatta, todetaan vuosiraportissa.

Väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä ehkäistään monin keinoin

19.12.2019 15.32
SM
Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelmasta vuosille 2019-2023. Ohjelman tavoitteena on muun muassa vähentää ekstremististä väkivaltaa ja sen uhkaa yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle sekä edistää yhdenvertaisuuden, sananvapauden ja muiden perustuslaillisten oikeuksien toteutumista.

Tutustu myös