Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Ilmastonmuutos haastaa pelastustoimea

Krista Mikkonen Julkaisupäivä 21.3.2023 13.42 Blogit SM

Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n uusin raportti on vakava varoitus ihmiskunnalle. Ilmastokriisin torjunnalla on tulipalokiire. Maapallon keskilämpötila on noussut jo yli yhden asteen eli 1,5 asteen tavoite on lähellä. Kello tikittää, eikä aikaa ole hukattavaksi. 

Valitettavasti ilmastonmuutos on jo ehtinyt edetä niin pitkälle, että emme enää pysty estämään kaikkia sen haittavaikutuksia, vaan meidän on myös varauduttava ja sopeuduttava niihin. Ilmastonmuutos ei ole jossain tulevaisuudessa, vaan sen vaikutukset näkyvät jo. Esimerkiksi syksyllä 2020 Atlantilla myrskysi niin usein, että meteorologeilta loppuivat aakkoset kesken myrskyjen nimeämiseksi.

Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat laaja-alaisia ja ulottuvat kaikkialle yhteiskuntaan, myös turvallisuuteen. Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusvoimat on nimennyt ilmastonmuutoksen “uhkakertoimeksi”. Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutukset on tunnistettu myös tänä vuonna päivitetyssä Suomen kansallisessa riskiarviossa. 

IPCC:n uusin ilmastoraportti alleviivaa, kuinka tärkeää on ottaa ilmastonmuutos huomioon turvallisuusviranomaisten varautumisessa. Raportin mukaan ilmastonmuutoksen etenemiseen liittyy riskejä, jotka ovat vakavampia kuin aiemmin on arvioitu.

Sisäisen turvallisuuden viranomaisista pelastustoimi on eturintamassa kohtaamassa ilmastokriisin. Sen tehtävänä on suojella ihmisiä, ympäristöä ja omaisuutta ilmastonmuutoksen vuoksi lisääntyvistä sään ääri-ilmiöiltä, kuten myrskyiltä, tulvilta ja maastopaloilta. 

Ilmastonmuutokseen varautuminen on pelastustoimelle suuri haaste. Lisääntyvät hälytystehtävät sitovat henkilöstöä ja kalustoa. Vakavimmissa tilanteissa pelastustoimi voi saada niin runsaasti hälytyksiä, että kaikille ei heti riitä viranomaisten apua. Siksi myös kansalaisten omatoiminen varautuminen on tärkeää. Pelastustoimella on myös oltava kyky ottaa vastaan ja antaa kansainvälistä apua. Esimerkiksi viime kesän maastopalot Euroopassa olivat tuhoisimmat kuin koskaan ennen eikä moni maa pärjännyt ilman toisten maiden apua.

Pelastustoimessa tulee nyt selvittää, mitä ilmastonmuutos tulee alalta vaatimaan. Millaisia resursseja ja kalustoa pelastusala tarvitsee ilmastonmuutoksen haittavaikutusten torjumiseen? Miten tutkimuksella ja teknologialla voitaisiin ennakoida riskejä ja varautua niihin? Millaista osaamista pelastajat tarvitsevat tulevaisuudessa? Näistä teemoista olen kutsunut pelastusalan toimijat keskustelemaan pyöreän pöydän tilaisuuteen Säätytalolle. Varautumisen aika on nyt. 

Ilmastonmuutos edellyttää laaja-alaista varautumista turvallisuusviranomaisilta

Pelastustoimen lisäksi ilmastonmuutoksella on vaikutusta muiden sisäisen turvallisuuden viranomaisten toimintaan. Ilmastonmuutos ruokkii kriisejä ja konflikteja, lisää pakolaisuutta ja voi horjuttaa kokonaisten valtioiden vakautta. Ilmastonmuutos ei siis ole pelkästään ympäristökysymys, se on myös turvallisuuskysymys.

Valtioneuvoston vuonna 2021 saama selvitys ilmastonmuutoksesta ja turvallisuudesta nostaa ilmastonmuutosten vaikutusten joukosta esille sään ääri-ilmiöiden lisäksi muun muassa heikennykset ruoka- ja vesiturvallisuuteen sekä huoltovarmuuteen. Ilmastonmuutos huonontaa olosuhteita etenkin jo valmiiksi haavoittuvilla alueilla, mikä voi selvityksen mukaan tarjota kasvualustan ääriliikkeille ja terrorismille. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö arvioi, että ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan vuosina 2030-2050 vuosittain 250 000 kuolemantapausta muun muassa kuumuuden vuoksi.

Yhteinen nimittäjä ilmastonmuutoksen haittavaikutuksille on se, että niitä on hyvin vaikea ennakoida. Ilmastotekijöiden yhdistyessä poliittisiin ja taloudellisiin tekijöihin voivat seuraukset olla arvaamattomia. Varmaa on kuitenkin se, että vaikutukset olisi parasta kohdata mahdollisimman lievinä. Siksi nyt on kaikkein tärkeintä vähentää kiireesti päästöjä ja kasvattaa nieluja, jotta onnistumme vielä pitämään kiinni 1,5 asteen tavoitteesta. Tulevina vuosikymmeninä ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit kasvavat merkittävästi, jos ilmastotyössä ei nyt onnistuta.

Krista Mikkonen
sisäministeri 
@MikkonenKrista

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.