Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Rohkeaa ja tärkeää työtä Irakissa rauhan ja turvallisuuden puolesta 

Maria Ohisalo Julkaisupäivä 28.10.2021 10.24 Blogit SM

Maria Ohisalo.

Terroristijärjestö ISIL on edelleen läsnä Irakissa. Turvallisuustilannetta kuvaavat uutiset kertovat lähes päivittäin joko onnistuneista tai estetyistä iskuista, pienemmistä ja isommista, kertoivat tiistaina videoyhteydellä tapaamani suomalaiset Bagdadissa toimivat siviilikriisinhallinnan asiantuntijat. Ääriliike saattaa olla heikko voimiensa päiviin nähden, mutta sen kannatus voi jälleen kasvaa. Kansainvälisen yhteisön tulee jatkaa Irakin tukea ja radikalisaation vastaiseen työhön tulisi panostaa enemmän, asiantuntijat pohtivat. Jaan heidän näkemyksensä.

Sisäministeriön yhteydessä toimivan Kriisinhallintakeskuksen (CMC Finland) lähettämät asiantuntijamme Irakissa tekevät työtään EU:n ja YK:n palveluksessa. EU:n operaatio tukee Irakin sisäministeriötä ja sen alaisen hallinnon muita toimijoita. Tarkoituksena on kehittää siviiliturvallisuusviranomaisten työtä ja vahvistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumista. YK:lla työskentelevä suomalainen asiantuntijamme tukee ISILin tekemien sotarikosten tutkintaa. 

Videokeskustelumme vahvisti entisestään kuvaa siitä, miten monipuolista tukea tarvitaan sodasta kärsineelle maalle, jotta yhteiskunta voi eheytyä ja alkaa toimia normaalisti ilman pelkoa uudesta konfliktista. Selvää on, etteivät sotilaat voi tällaista yksin ratkaista, vaan tarvitaan siviiliosaamista. Siviilikriisinhallinnan asiantuntijamme tulevatkin monilta aloilta. Mukana on poliiseja, juristeja, kansainvälisten asioiden asiantuntijoita hanke- ja viestintäosaajia.

Siviilikriisinhallintatyö vahvistaa turvallisuutta paikallisesti mutta myös globaalisti

Totesin hallituksen arvostavan suuresti haastavissa olosuhteissa työskentelevien asiantuntijoidemme arvokasta työtä. On selvää, että heidän panoksestaan hyödytään erittäin laajasti. Kun vahvistamme konfliktimaan viranomaisten toimintaa, edistämme vakautta ja ihmisoikeuksien toteutumista paikallisesti, mutta samalla vahvistamme turvallisuutta alueellisesti ja jopa globaalisti. 

Sisäministeriö on sisäisen turvallisuuden ministeriö, mutta turvallisuuden vahvistamista ei voi tehdä ainoastaan rajojemme sisäpuolella. Terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden vastaisen työn tulee alkaa jo kaukaa EU:n ulkopuolelta tukemalla ongelmien kanssa kamppailevien maiden viranomaisia. Meidän pitää pystyä auttamaan kokonaisvaltaisesti ja paikalliset tarpeet huomioiden, jotta yhteiskunnissa vallitsisi olosuhteet, joissa radikalisaatio ja rikollisuus eivät saa jalansijaa eivätkä ihmiset joutuisi pakenemaan humanitaaristen kriisien alta.

Sisäministeriö seuraa suomalaisasiantuntijoiden työtä ja välittää suuresti suomalaisista tämän tärkeän työn etulinjassa. Kriisinhallintakeskuksemme tekee kaikkensa, jotta suomalaiset pysyisivät turvassa. Ennen lähtöään asiantuntijamme saavat hyvin korkeatasoisen koulutuksen ja valmiudet toimia erilaisissa vaaratilanteissa. 

Riskejä kuitenkin on, eikä kaikkiin tilanteisiin pystytä vaikuttamaan asiantuntijoidemme itsensä taholta tai Kriisinhallintakeskuksen toimesta. Keväällä saimme tästä kovan opetuksen, kun Suomi menetti ensimmäistä kertaa siviilikriisinhallintatehtävässä toimineen asiantuntijan. Somaliassa toiminut suomalainen menehtyi sairastettuaan koronaviruksen aiheuttamaa vakavaa tautimuotoa. Moni muukin asiantuntijamme on sairastunut ja tauti on edelleen vakava uhka, johon pyrimme kaikin tavoin varautumaan.

Hallitus on sitoutunut nostamaan siviilikriisinhallinnan asiantuntijamäärää 

Näissä haastavissakin olosuhteissa siviilikriisinhallintaa on tärkeä jatkaa. Hallitus on sitoutunut nostamaan 150 asiantuntijaan vuosittaisen osallistumisemme EU:n ja kansainvälisten organisaatioiden siviilikriisinhallintatoimintaan. Muistutin tiistaina Irakin asiantuntijoitamme, että tälle tavoitteelle ja siviilikriisinhallinnalle yleensä on kannatusta yli puoluerajojen. Tämän kannatuksen vahvisti keväällä Kriisinhallinnan parlamentaarisen komitean mietintö, jonka kunnianhimoisten tavoitteiden valmisteluun oli kutsuttu kaikkien puolueryhmien edustajat. 

Puhuimme myös tukitoimiemme vaikuttavuudesta, jota parlamentaarisen komitean mietintö niin ikään peräänkuuluttaa. Afganistanin opit nousivat keskusteluun, ja Irakin asiantuntijoidemme joukossa oli henkilöitä, jotka olivat itse olleet maassa pitkään kehitystyössä. Afganistanin työllä saavutettiin pitkäksi aikaa olosuhteet, joissa ihmisillä oli turvallisempaa ja esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeudet toteutuivat paremmin. Nykyinen tilanne herättää kuitenkin vakavia kysymyksiä siitä, miten toimemme voisivat olla vielä vaikuttavampia ja miten saavuttaisimme kestävämpiä tuloksia. 

On myös tärkeää ymmärtää eri ilmiöiden yhteydet. Yksi keskeisimmistä EU:ta parhaillaan koskettavista kysymyksistä on hybridioperaation piirteitä saanut tilanne Valko-Venäjän kanssa, kun maasta tulee EU:n rajoille turvapaikanhakijoita. Merkittävä osa heistä päätyy EU:n rajoille Irakista ihmissalakuljetuksen seurauksena. Keskustelimme suomalaisasiantuntijoiden kanssa siitä, että EU-operaatio olisi hyvässä asemassa auttamaan Irakin viranomaisia toimimaan tällaista muuttoliikkeeseen liittyvää rikollisuutta vastaan. Tämä on hyvä konkreettinen esimerkki siitä, miten EU:n ulkoisilla toimillamme voimme vahvistaa sekä konflikteista kärsineiden maiden että EU:n sisäistä turvallisuutta.

Painotin tapaamisessa myös sitä, että Suomella on erittäin painavia kahdenvälisiä syitä jatkaa tukea Irakille. Irakilaistaustaiset ovat maamme kolmanneksi suurin ulkomaalaistaustaisten ryhmä. On selvää, että maidemme suhteet tulevat olemaan jatkossa aina vain tiiviimmät.

Kiitokset siviilikriisinhallinnan asiantuntijoillemme rohkeasta ja tärkeästä työstänne rauhan ja turvallisuuden puolesta!

Maria Ohisalo
sisäministeri
@MariaOhisalo

1 Kommentti

Syötä kommenttisi tähän.
A
Antti H 2 Vuodet sitten - Muokattu

Erittain olennnainen teema ja hyvat tarkeat ajatukset ovat valittyneet kentalta suoraan ministerillle. Pointti siihen, etta Isilin tuki ei synny tyhjasta vaan eniten siita, etta hallitus epaonnistuu todentamaan kansalle muuta - ja juuri siina operaatio tekee parhaansa, jotta hallitus onnistuu tyossaan Irakissa. Tama syys-seuraus -suhde ei ole selva kaikkialla, vaikka on todellisuutta myos mm. Kosovossa tai Somaliassa. Hienoa, etta ministeri loysi ajan tavata tarkeita kentan turvallisuustyon tekijoita ja kovia asiantuntijoita alallaan. Se sitten siirtyy osaamiseksi kotimaassa.