Sisäministeriön blogi

Hätäkeskuslain muutokset eivät vaikeuta hätäilmoitusten käsittelyä tai hätäkeskustoiminnan kehittämistä

Hallitus on esittänyt hätäkeskuslakiin muutoksia, joilla päivitettäisiin henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely EU:n yleisen tietosuojasääntelyn...

EU:n sisäasioiden rahastot tukevat sisäministeriön strategisten tavoitteiden saavuttamisessa

Suomi on maailman turvallisin maa. Tätä tavoitetta sisäministeriössä edistetään osaksi myös EU-rahoituksen avulla. EU:n sisäasioiden rahastojen eli...

Pakolaiskiintiön valmistelu on kansallisen politiikan ja YK:n pakolaisjärjestön tavoitteiden yhteensovittamista

Työskentelin kuluneen reilun vuoden ajan sisäministeriön maahanmuutto-osastolla uudelleensijoittamis- eli kiintiöpakolaiskokonaisuudesta vastaavana...

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus etenee päämäärätietoisesti

Koulutusuudistuksen kehittämishankkeessa eletään vilkasta aikaa. Kirjoitamme parhaillaan hankeraporttia ja esityksiä tulevasta koulutusjärjestelmästä.  ...

Hallitus varautuu kaksinkertaistamaan pelastajien koulutusmäärät

Sisäministeriön selvityksen mukaan Suomeen tarvitaan 1000 uutta pelastajaa vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi pelastusalalta eläköityy tulevina vuosina 1400...

Suorituskyvyn rakennustalkoot – yhdessä kohti laadukkaampaa ja tehokkaampaa pelastustoimea

Sisäministeriö järjesti Säätytalolla elokuun lopussa kick off -tilaisuuden pelastustoimen suunnittelu- ja ohjausjärjestelmän toimeenpanosta. Tilaisuuden...

Pelastustoimen strategiset tavoitteet ja neuvottelukunta tulevat ohjaamaan pelastustoimea valtakunnallisesti

Pelastustoimen järjestämislain mukaan valtioneuvosto vahvistaa joka neljäs vuosi pelastustoimen valtakunnalliset strategiset tavoitteet. Pelastustoimi tulee...

Kolmannes ukrainalaisista aikoo jäädä Suomeen

Venäjän aloittama julma hyökkäyssota on ajanut miljoonat ihmiset pakolaisiksi. Suomeen on tähän mennessä saapunut yli 38 000 Ukrainan sotapakolaista. Määrä...

Toimintaympäristön muutos haastaa henkilöstöpulasta kärsivää pelastustoimea

Jos uusien pelastajien koulutukseen ja rekrytointiin ei panosteta, pelastustoimen kyky vastata muuttuvan kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön...

Ammattipalomiehet ja sopimuspalokuntalaiset yhtä tärkeitä palasia pelastustoimen kokonaisuudessa

Tulevaisuudessa pelastustoimessa riittää yksi hiekkalaatikko, joka vastaa kaikkiin niihin palvelutarpeisiin, joita toimialalle osoitetaan.

Suomeen tarvitaan tuhat uutta pelastajaa – koulutettavien määrä pitää tuplata

Jos pelastajia ei ole tarpeeksi, uhkaa arjen turvallisuuden perusta vaarantua.

Lasten ja nuorten turvallinen kasvu on tärkeintä palokuntanuorisotyössä

Sopimuspalokuntatoiminta, joka on usein vapaaehtoisuuteen perustuvaa, on ainutlaatuinen ja korvaamaton osa pelastustoimea. Palokuntanuorisotoiminta kuuluu...

Solidaarisuus on EU:n pelastuspalvelumekanismin ytimessä

Pelastuspalvelumekanismin kaltaiset instrumentit sekä tiivis vuoropuhelu ja koordinaatio takaavat, että Euroopan maat pystyvät jatkossakin tukemaan toisiaan...

Kokemuksia Ukrainan avustusoperaation ytimestä: joustavalla yhteistyöllä tehostetaan auttamisketjua

Massiivisessa pakolaistulvassa tai suuronnettomuuden aiheuttamassa väestön evakuointitilanteessa viranomaisten vastuunjako tulee olla joustava, jotta apua...

Pelastustoimen tavoitteet hyvinvointialueuudistukselle ovat toteutumassa hyvin

Haluamme sisäministeriön puolesta kiittää näin kesälomien kynnyksellä muiden ministeriöiden ja hyvinvointialueiden valmistelijoita erinomaisen hyvästä...

Pelastustoimen suunnittelu- ja ohjausjärjestelmän käyttöönotto alkaa

Pelastustoimen suunnittelujärjestelmän kick off -tilaisuus järjestetään 23.8.2022 klo 9.30–16.30 Säätytalolla, Helsingissä.

EU kehittää materiaalista varautumistaan vastaamaan muuttuvan turvallisuusympäristön vaatimuksia

RescEU lisää reagointivalmiuksia kriiseihin Euroopassa. Se muodostaa suorituskykyjä metsäpaloihin, lääketieteellisiin hätätilanteisiin sekä kemiallisiin,...

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistus on koko alan yhteinen asia

Koulutusjärjestelmää kehitetään, jotta tällä hetkellä päiväkoti-iässä olevat tai vielä syntymättömät lapset valitsisivat tulevaisuudessa kaikkien alojen...

Pelastusalan työ- ja harrastepaikkojen tulee olla turvallisia ja viihtyisiä

Pelastusalan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä ohjaamaan perustettiin työryhmä, joka koostuu keskeisten sidosryhmien eritaustaisista henkilöistä.

Yhteiskunnan turvallisuus muodostuu yksilöiden ja viranomaisten yhteistyönä

Kun turvallisuus horjuu tai pettää, Suomessa yhteiskunnan järjestelmät toimivat kuitenkin turvaverkkona ja auttajina. Kattavalla palveluverkolla ja...