Valtioneuvoston päätös SM/2022/2

« Valtioneuvoston yleisistunto 13.1.2022 13.00

Sisäministeriö

Valtioneuvoston päätös rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamisesta tehdyn päätöksen muuttamisesta ja päätöksen voimassaolon jatkamisesta

Ministeri

Krista Mikkonen

Esittelijä

Lainsäädäntöneuvos Anne Ihanus, p. +358 295 421 608

Asia

Valtioneuvosto teki 17.3.2020 päätöksen eräiden rajanylityspaikkojen väliaikaisesta sulkemisesta ja liikenteen rajoittamisesta 19.3.–13.4.2020 koronaviruksen aiheuttaman covid-19-tartuntatautiepidemian laajentumisen ennalta ehkäisemiseksi ja viruksesta kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.

 

Päätökseen on tehty muutoksia ja päätöksen voimassaoloa on jatkettu useita kertoja. Valtioneuvosto teki edellisen asiaa koskevan päätöksen 28.12.2021. Päätös on voimassa 16.1.2022 asti.

 

Covid-19-tartuntatautiepidemia jatkuu edelleen. Epidemiatilanne Suomessa on heikentynyt viime aikoina, ja rokotuskattavuuden kasvusta huolimatta vaara terveydenhuollon kantokyvyn ylittymisestä on olemassa. Uusi koronavirusmuunnos aiheuttaa myös edelleen merkittävän uhan koronavirusepidemian pahentumiselle Suomessa. Tämän vuoksi 28.12.2021 tehdyn päätöksen voimassaoloa on välttämätöntä jatkaa 31.1.2022 asti.

 

Voimassa olevan päätöksen mukaan Schengen-alueen ulkopuolisista EU-valtioista saapuvilla on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta oltava Suomeen saapuessaan mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta.

 

Päätöstä muutettaisiin tältä osin niin, että parantuneen covid-19-taudin voisi osoittaa EU:n digitaalisen koronatodistuksen lisäksi myös luotettavalla lääkärintodistuksella. Lisäksi henkilöt, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa covid-19-rokotetta, voisivat saapua Suomeen, jos heillä on mukanaan tämän osoittava lääkärinlausunto sekä todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta.

 

Vastaavat muutokset koskisivat myös EU- tai Schengen-valtiosta saapuvan risteilyaluksen matkustajien maissakäyntiä.

 

Muiden kolmansien maiden osalta maahantulorajoitukset olisivat aiemman päätöksen mukaiset.

 

Päätöksen sisältö olisi 17.1.2022 alkaen seuraava:

 

Rajanylitysliikennettä rajoitetaan 31.1.2022 asti seuraavasti:

 

Maahantulo Suomeen liitteessä mainituista Schengen-alueen ulkopuolisista EU-maista on sallittua henkilöliikenteelle avoinna olevilla rajanylityspaikoilla, jos henkilöllä on Suomeen saapuessaan mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai todistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Henkilöt, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa covid-19-rokotetta, voivat saapua Suomeen, jos heillä on mukanaan tämän osoittava lääkärinlausunto sekä todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta.

 

Maahantulo Suomeen liitteessä mainittujen kolmansien maiden ja alueiden asukkaille on sallittua henkilöliikenteelle avoinna olevilla rajanylityspaikoilla, jos henkilöllä on Suomeen saapuessaan mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta.

 

Edellytykset koskevat vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä. Todistuksia ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantuloon on tässä päätöksessä tarkoitettu välttämätön syy. Välttämätön syy kuvataan muistion kohdassa ”Käytännön toimenpiteet”.

 

Muiden maiden osalta henkilöliikenteelle avoinna olevilla rajanylityspaikoilla sallittuja maahantuloperusteita ovat Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvien paluu sekä muu välttämätön syy. Muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvilla muilla kuin Suomen kansalaisilla ei kuitenkaan ole lentoliikennettä lukuun ottamatta oikeutta palata Suomen kautta asuinmaahansa, jos kauttakulku liittyy vapaa-ajanmatkustukseen.

 

Edellä mainittujen maahantuloperusteiden lisäksi Suomeen voivat saapua henkilöt, joilla on mukanaan todistus ennen Suomeen saapumista saadusta hyväksyttävästä covid-19-rokotussarjasta tai EU:n digitaalinen koronatodistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Edellytys koskee vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä. Edellä mainittu ei rajoita Suomen kansalaisen tai Suomessa pysyvästi asuvan ulkomaalaisen oikeutta palata Suomeen.

 

Risteilyalusten satamassakäynti on sallittua ilman matkustajien maissakäyntiä. EU- tai Schengen-valtiosta saapuvan risteilyaluksen matkustajien maissakäynti on kuitenkin sallittu, jos matkustajilla on mukanaan todistus hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai todistus alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista. Lisäksi edellytetään todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Henkilöt, jotka eivät lääketieteellisesti perustellusta syystä voi ottaa covid-19-rokotetta, voivat käydä maissa, jos heillä on mukanaan tämän osoittava lääkärinlausunto sekä todistus enintään 48 tuntia ennen Suomeen saapumista tehdyn covid-19-testin negatiivisesta tuloksesta. Edellytykset koskevat vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä muita kuin Suomen kansalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia.

 

Ulkorajan rajanylityspaikat ja niillä sallittu liikenne ovat seuraavat:

 

lentoliikenne:

 

- asetuksen 901/2006 6 §:n 1 momentissa tarkoitetut lentoasemat: tavaraliikenne ja henkilöliikenne

- asetuksen 901/2006 6 §:n 3 momentissa tarkoitetut merivartioasemat: henkilöliikenne (vedestä lähtevät ja veteen saapuvat lentokoneet)

 

vesiliikenne:

 

- Eckerön, Eurajoen, Färjsundetin, Förbyn, Haminan, Hangon, Haukiputaan, Helsingin, Inkoon, Kalajoen, Kaskisten, Kemin, Kemiön, Kirkkonummen, Kokkolan, Kotkan, Kristiinankaupungin, Lappeenrannan, Loviisan, Långnäsin, Maarianhaminan, Merikarvian, Naantalin, Nuijamaan, Oulun, Paraisten, Pernajan, Pietarsaaren, Pohjan, Porin, Porvoon, Raahen, Rauman, Salon, Sipoon, Taalintehtaan, Tammisaaren, Tornion, Turun, Uudenkaupungin ja Vaasan satamat: tavaraliikenne ja henkilöliikenne

- Ahvenanmaan, Haapasaaren, Hangon ja Helsingin merivartioasemat sekä Nuijamaan satama ja Santio: henkilöliikenne (huvialukset)

 

maantie- ja raideliikenne:

 

- Kuusamon, Niiralan, Nuijamaan, Raja-Joosepin, Sallan, Vaalimaan, Vainikkalan ja Vartiuksen rajanylityspaikat: tavaraliikenne ja henkilöliikenne

- Imatran, Inarin ja Parikkalan rajanylityspaikat: vain tavaraliikenne

 

Niiralan, Nuijamaan, Vaalimaan ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukioloa rajoitetaan Rajavartiolaitoksen hallintoyksikön päällikön päätöksellä hänen kuultuaan asiassa alueellisia ja paikallisia terveysviranomaisia sekä muita viranomaisia. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske tavaraliikennettä eivätkä henkilöitä, joilla on välttämätön ja kiireellinen tarve rajan ylittämiseen rajoitetun aukioloajan ulkopuolella.

 

Rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittaminen ei vaikuta perustuslain 9 §:ssä turvattuun liikkumisvapauteen, jonka mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan. Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta, ellei hänen matkustusoikeuttaan ole matkustuskiellolla tai muutoin lakiperusteisesti rajoitettu.

 

Päätöksellä ei loukata vapaata liikkuvuutta koskevan Euroopan unionin lainsäädännön piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuksia eikä kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen.

Esitys

Valtioneuvosto päättää rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamisesta 28.12.2021 tehdyn päätöksen muuttamisesta ja päätöksen voimassaolon jatkamisesta (RV)

Vaikutukset

TALOUDELLISET JA YHTEISKUNNALLISET: Päätöksellä ei ole välittömiä vaikutuksia Rajavartiolaitoksen menoihin ja määrärahatarpeeseen. Päätöksestä arvioidaan seuraavan merkittäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia erityisesti vapaa-ajan liikenteen rajoitusten osalta. Vaikutukset kohdistuvat muun muassa liikenteen toimijoihin sekä ulkomaisen matkailukysynnän kautta myös ravintola- ja majoituspalveluihin, kauppaan, rakentamiseen ja elintarviketeollisuuteen. VIRANOMAISTEN TOIMINTA: Päätöksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia viranomaisten toimintaan. RAJANYLITTÄJÄT: Schengen-alueen ulkorajan ylittäminen on mahdollista ainoastaan avoinna olevien rajanylityspaikkojen kautta. Muualta rajan ylittäminen ei ole sallittua ilman rajanylityslupaa. Päätöksellä ei ole vaikutusta muihin ulkorajan ylittämistä koskeviin säännöksiin. Ulkomaalaisen maahantulon edellytyksistä säädetään Schengenin rajasäännöstössä ja ulkomaalaislaissa. Jos rajanylityspaikalle saapuu henkilö, joka ei täytä säädettyjä maahantulon edellytyksiä, hänen maahanpääsynsä voidaan estää voimassa olevan lainsäädännön mukaisin perustein.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen