FI SV EN

Ihmiskaupan vastaisen toiminnan valtioneuvostotason koordinointia tarvitaan

Sisäministeriö 20.6.2018 9.15
Tiedote 71/2018
Ihmiskaupan vastaisen toiminnan valtioneuvostotason koordinointia tarvitaan

Ihmiskaupan vastaista toimintaa tulee koordinoida valtioneuvostotasolla. Vakituista koordinaattoria tarvitaan ja tällainen virka tulisi perustaa sisäministeriöön. Näin todetaan tuoreessa selvityksessä, jossa selvitettiin valtioneuvoston ihmiskauppa-asioiden koordinointia ja raportointia.

- Kyse on vahvasti poikkihallinnollisesta työstä, joka koskettaa laajasti eri valtionhallinnon toimijoita. Kansallisen ihmiskauppa-asioiden koordinaattorin tarve perustuu myös kansainvälisiin velvoitteisiin kuten Euroopan neuvoston yleissopimukseen ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta, toteaa sisäministeri Kai Mykkänen.

Sisäministeriössä on vuodesta 2014 ollut määräaikainen ihmiskauppakoordinaattorin virka. Kyseisen viran hoitajan tehtäviin on kuulunut valtioneuvostotason koordinointi ja yhteydenpito muihin toimijoihin. Hän on toiminut muun muassa ministeriöiden jäsenistä koostuvan sihteeristön puheenjohtajana. Koordinaattorin vastuulla on ollut luoda yhteistyörakenteiden perusteet.

Koordinaatiosta oltava enemmän hyötyä operatiivisille toimijoille

Selvitystä varten haastateltiin ihmiskaupan vastaisen työn parissa päivittäin työskenteleviä toimijoita. Lausuntojen antajat ja haastateltavat pitivät tärkeänä ihmiskaupan vastaisen koordinaation jatkamista ja koordinaattorin tehtävän vakiinnuttamista pitkäjänteisemmän työn mahdollistamiseksi. Erityisesti toivottiin, että koordinaatiosta tulisi ongelmanratkaisukeskeisempää ja, että koordinaatiosta olisi nykyistä selkeämmin hyötyä operatiivisille toimijoille.

Koordinaation tulisi myös olla sellaista, että päättäjät, viranomaiset ja käytännön työtä eri tavalla tekevät pystyisivät keskustelemaan, tunnistamaan haasteita, tekemään linjauksia ja saattamaan ihmiskaupan kannalta tärkeitä asioita poliittiseen päätöksentekoon saakka.

Selvityksessä nousi esiin erityisesti tarve kehittää käytännön työtä tekevien kuulemista ja heidän huomioimistaan. Arjen työtä tekevät kohtaavat ihmiskauppaan liittyviä haasteita ja ongelmia usein ja näiden käsittelemiseen tulisi jatkossa keskittyä syvemmin. Kaikkien toimijoiden aktiivisuus tulisi pyrkiä nostamaan koordinoinnin avulla sellaiseksi, ettei ihmiskauppaa koskeva kenttä jäisi pirstaloituneeksi.

Yhteistyöllä voidaan auttaa ihmiskaupan uhreja

Ihmiskauppa ja siihen liittyvä muu hyväksikäyttö ovat vakava maailmanlaajuinen rikosmuoto, joka ennen muuta loukkaa universaaleja ja perustavanlaatuisia ihmisoikeuksiamme. On varsin tärkeää, että ihmiskauppaa vastaan tehdään tiivistä ja laajaa yhteistyötä, jonka tuloksena on mahdollista tunnistaa ihmiskauppa-asioissa esiintyvät haasteet, auttaa yhä laadukkaammin ihmiskaupan uhreja ja saattaa tekijät tehokkaalla tavalla rikosvastuuseen.

Selvitys valtioneuvoston ihmiskauppa-asioiden koordinaatio- ja raportointijärjestelyistä

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Mirkka Mykkänen, p. 0295 488 618, mirkka.mykkanen@intermin.fi