Järjestöjen asema maakuntien varautumisessa häiriötilanteisiin turvataan

Sisäministeriö 30.8.2018 9.19
Uutinen
Järjestöjen asema maakuntien varautumisessa häiriötilanteisiin turvataan

Järjestöjen tärkeä osallistuminen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen alueellisessa yhteistyössä halutaan varmistaa, kun vastuu alueellisesta varautumisen yhteensovittamisesta siirtyy aluehallintovirastoilta maakunnille vuoden 2021 alusta. Järjestöjen rooli oli yksi pääteemoista, kun maakuntien varautumistehtävien valmistelijat olivat koolla Helsingissä 28.–29. elokuuta.

Järjestöt ovat hyvin aktiivisesti mukana varautumisessa kanssa jo nyt ja näin on syytä olla jatkossakin. Jussi-Pekka Kotilainen Turvallisuuskomitean sihteeristöstä esitteli järjestöjen yhteisen näkemyksen siitä, että kolmannen sektorin olisi oltava edustettuna maakuntien varautumisfoorumeilla. Koska jokaisella järjestöllä ei voi olla omaa edustajaa foorumilla, yksi mahdollisuus olisi antaa paikat kolmelle järjestöverkostolle (sote, pelastus, koulutus). Edustajat olisivat linkki alueen järjestöjen ja varautumisfoorumin välillä.

Varautumisfoorumilla sovitettaisiin maakunnan varautumista yhteen strategisella tasolla. Sopimukset viranomaisten ja järjestöjen välillä tai muut operatiiviset tehtävät hoidettaisiin toimialakohtaisesti.

Sama ratkaisu ei välttämättä toimi kaikissa maakunnissa

Keskustelussa nousi esiin se, että eri järjestöt ovat tärkeitä eri puolilla maata. Niinpä ratkaisu edustuksesta ei voi olla kaikkialla samanlainen. Osallistujat pohtivat myös sitä, miten varautumisessa huomioidaan ne vapaaehtoiset auttajat, jotka eivät ole järjestäytyneet mihinkään järjestöön mutta tarjoavat apuaan esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä.

Pelastuspäällikkö Mika Viljanen kertoi Varsinais-Suomen valmistelutilanteesta. Varsinais-Suomessa maakunnan valmiustoimikuntaan on varattu yksi paikka kolmannelle sektorille eli toivotaan, että järjestöt sopivat yhteisestä edustajasta.

Vastuuvalmistelija Juha Kärkkäisen mukaan Kainuussa on jo päätetty perustaa varautumisfoorumi, jolla kolmas sektori on mukana. Kainuun foorumilla olisi edustajapaikat valtakunnallisille järjestöille, joiden resurssit olisivat tarpeen tullen maakunnan käytössä. Vielä ei ole päätetty kuinka monta näitä paikkoja olisi. Myös kyläyhdistyksillä ja muilla paikallisilla toimijoilla olisi foorumilla edustus ja niiden resurssit kohdennettaisiin häiriötilanteissa kuntien käyttöön.

Sisäministeriön johdolla valmistellaan maakunnille yhteisiä valtakunnallisia periaatteita järjestöjen mukana olon varmistamiseksi. Asian valmistelussa ovat jo olleet mukana Pelastakaa Lapset ry, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Punainen Risti, Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto, Suomen Lentopelastusseura, Suomen Pelastuskoiraliitto, Naisten Valmiusliitto ja Maanpuolustusnaisten liitto.

Lisätietoja:
varautumisjohtaja Jussi Korhonen, p. 0295 488289, jussi.korhonen@intermin.fi