Sisäministeri Mykkänen poliisin valatilaisuudessa: Ruotsin lähiökehitys ei saa toistua Suomessa

Sisäministeriö 17.5.2019 15.38
Uutinen

Tampereella juhlistettiin 17.5. poliisin eettisen valan tilaisuutta, jossa noin 140 pääosin syksyllä 2018 ja keväällä 2019 valmistunutta poliisia antaa eettisen valansa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselle. Sisäministeriön tervehdyksen tilaisuuteen toi sisäministeri Kai Mykkänen.

- Tärkeimmät huolenaiheemme ovat lähiöiden eriytymiskehitys, lähisuhdeväkivalta ja seksuaalinen ahdistelu sekä rikollisuuden kansainvälistyminen ja terrorismi. Näitä kysymyksiä yhdistää se, että vastaus haasteeseen lähtee sosiaalityön, koulujen ja poliisin yhteistyöstä, tiedonvaihdosta ja riskiperusteisesta toiminnasta sekä kaikin tavoin ennaltaehkäisevän työn korostamisesta, Mykkänen sanoo.

Poliisit lupaavat valassaan muun muassa käyttäytyä auttavaisesti ja rehdisti. Eettisten ohjeiden sisältö kertoo lainsäädäntöä laajemmin, minkälaista käyttäytymistä poliisimieheltä odotetaan.

- Meidän on eduskunnassa annettava teille riittävät välineet tarttua ongelmiin ja teidän on laitettava itsenne likoon myös sellaisissa asioissa, jotka Suomessa on perinteisesti mielletty yksityisemmiksi, kuten perheväkivalta. Suomen on oltava avoin ja kansainvälinen, mutta kunniaväkivallan tapaiset ilmiöt on suljettava täysin pois. Se on erityisesti monikulttuurisuuden etu, koska pieni vähemmistö ulkomaalaistaustaisissa ei saa päästä leimaamaan moitteetta käyttäytyvää enemmistöä", ministeri Mykkänen korosti puheessaan.

Poliisin vala on tarkoitettu muistettavaksi arjen työssä.

- Kaiken pohjana on luottamus poliisiin, joka on Suomessa huipputasoa. Se perustuu siihen, että kohtaatte ihmiset oikeudenmukaisesti, yhdenvertaisesti, provosoitumatta ja ennakkoluuloja välttäen. Tämä on erityisen tärkeää tilanteessa, jossa vieraskielisten osuus esimerkiksi Helsingin seudulla on nousemassa teidän 15 ensimmäisen virkavuoden aikana neljännekseen väestöstä. Suomen poliisin on oltava koko kansan poliisi jatkossakin, Mykkänen muistuttaa.

Lisätietoja:
ministeri Mykkäsen erityisavustaja Titta Andersson-Bohren, p. 050 513 1539, [email protected]