Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Maahanmuuttodialogeista eteenpäin

Mariana Salgado Katja Sundqvist Julkaisupäivä 27.3.2023 10.00 Blogit

Sisäministeriö koordinoi syksyn 2022 aikana Maahanmuuttodialogien keskustelusarjan, jonka tavoitteena oli lisätä eri ihmisten ja ihmisryhmien välistä keskustelua sekä ymmärrystä maahanmuutosta.
Kaikkiaan maahanmuuttodialogeja järjestettiin 72 ja niihin osallistui lähes 700 ihmistä erilaisista taustoista. 

Maahanmuuttodialogeja järjesti monipuolinen joukko organisaatioita, yhteisöjä ja ihmisiä. Keskusteluja käytiin muun muassa ministeriöissä, virastoissa, kunnissa, järjestöissä, oppilaitoksissa, museoissa ja kirjastoissa. Kaiken kaikkiaan niihin osallistui ihmisiä hyvin erilaisista taustoista: Suomeen aivan hiljattain ja toisaalta vuosikymmeniä sitten muuttaneita, eri syistä Suomeen muuttaneita ihmisiä turvapaikanhakijoista työn perässä muuttaneisiin, sekä ihmisiä eri kieli- ja uskontoryhmistä. Yhtä lailla keskusteluissa oli mukana eri taustaisia Suomessa syntyneitä osallistujia opiskelijoista viranomaisiin. Keskusteluita järjestivät ja niissä oli mukana maahanmuuttoon liittyviä viranomaistahoja Migristä ministeriöihin, lukuisia maahan muuttavien kanssa työskenteleviä ammattilaisia, sekä maahanmuuton tutkijoita. Maahanmuuttoon voimallisen kriittisesti suhtautuvat tahot eivät sen sijaan lähteneet kutsusta huolimatta mukaan järjestämään dialogeja. 

Jokainen osallistunut taho on määritellyt itse teeman ja kysymykset, joita keskustelut ovat käsitelleet ja ohjanneet keskustelua. Keskusteluja järjestäneet organisaatiot ovat hyödyntäneet itse keskustelujen sisältöä toiminnassaan ja samalla olleet osa Maahanmuuttodialogien kokonaisuutta. He ovat lähettäneet muistiinpanonsa käydystä keskustelusta ja näiden muistiinpanojen pohjalta on koostettu ja analysoitu nyt ilmestynyt julkaisu. Tämä kuvaus valottaa ainutlaatuisella tavalla sitä, mistä puhutaan, kun aiheena on maahanmuutto Suomessa juuri nyt.  

Julkaisutilaisuus järjestettiin 8.3. ja kuuntelimme tuolloin järjestäjien kokemuksia dialogeista. Osa järjestäjistä on halunnut varmistaa turvallisen olon kaikille osallistujille, jolloin samanmieliset keskustelijat kokoontuivat yhteisen pöydän ääreen. Osa järjestäjistä taas kutsui samaan pöytään myös erimielisiä ihmisiä. Kummankin kaltaisissa tilanteissa tuli yllättävän paljon tunteita. Niitä herättivät keskustelut arkipäivän ilkeistä tilanteista, rasismista ja työnantajien suhtautumisesta maahanmuuttajataustaisiin työntekijöihin ja –hakijoihin. Esimerkiksi työnantajapuoli saattoi kokea olevansa asiassa edelläkävijä, kun taas työntekijät ja -hakijat kokivat tilanteen jopa päinvastaisena. Keskusteluissa nousivat pinnalle myös vertaisryhmien tarve työllistymiseen liittyvissä haasteissa, syrjintä ja maahanmuuttajien rekrytointiin liittyvät hallinnolliset haasteet.   

Ymmärrystä luovaa dialogia on jatkettava, sillä parempi ymmärrys eri tilanteissa maahan muuttaneiden ja toisaalta Suomessa syntyneiden ihmisten kokemuksista on välttämätön edellytys toimivan lainsäädännön, palveluiden, yhteisöjen ja arjen rakentamiselle. Maahanmuuttodialogeja olisi mielekästä jatkaa uusilla kansallisen tason temaattisilla dialogeilla, joissa voitaisiin avoimesti ja rohkeasti käsitellä rinnakkain maahanmuuttoon liittyviä hyötyjä, kuin myös sen synnyttämiä haasteita ja ongelmia. Esimerkiksi rasimista tulisi keskustella lisää, sillä nyt järjestettyjen dialogien valossa vaikuttaa siltä, että rasismin ilmenemistä yhteiskunnan eri alueilla ei tunnisteta riittävästi eikä meillä vielä ole riittäviä keinoja siihen puuttumiseksi.

Monipuolinen keskustelu maahanmuutosta palvelee sekä meitä viranomaisia, dialogien järjestäjätahoja, maahanmuuttajia, jotka saavat äänensä harvemmin kuuluviin, ja että lopulta koko yhteiskuntaa. Raportissa ilmenevät huomiot ovat yllättäneet jopa pitkäaikaisesti maahanmuuton parissa työskennelleitä viranomaisia ja tutkijoita. Dialogeissa avoin ja molemminpuolinen kunnioittava kuunteleminen on keskiössä, ja Erätauko-menetelmä on soveltunut erinomaisesti ohjaamaan herkkää ja tunteita herättävää keskustelunaihetta. 

Sisäministeriö jatkaa Kansallisten dialogien vakituisena järjestäjänä, sillä mekin näemme tarpeelliseksi jatkaa maahanmuuttokeskusteluja ja ymmärryksen lisäämistä maahanmuutosta. Seuraavien Kansallisten dialogien teema on Epävarmuudessa elämisestä. Yhdistämme voimamme Kansallisten dialogien kanssa ja tuomme keskusteluun maahanmuuton näkökulman.


Katja Sundqvist
Harjoittelija

Mariana Salgado
Palvelumuotoilija 

Maahanmuuttodialogit : Moniäänistä keskustelua maahanmuuton arjesta ja politiikasta
Immigration Dialogues : Diverse discussions on the daily life and politics of immigration

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.