Uusimmat
Kimmo Kohvakka jatkaa pelastusylijohtajana
Maahantulosäännösten kiertämistä koskevaan sääntelyyn valmistellaan muutoksia
Suomi valmistelee materiaaliavun lähettämistä Libyaan
Eriikka Koistinen jatkaa sisäministeriön viestintäjohtajana
Pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoiminnan ohje on uudistettu
-
Suomi voi antaa pelastustoimeen kuuluvaa apua ulkomaille toisen maan, EU:n tai kansainvälisen järjestön pyynnöstä.
-
Vapaaehtoinen paluu ja palauttaminen »
Suomi voi tietyin edellytyksin tukea vapaaehtoista paluuta kotimaahan.
-
Väkivaltainen radikalisoituminen »
Väkivaltaisella radikalisoitumisella tarkoitetaan sitä, että aatemaailmalla tai ideologialla perustellaan väkivaltaista käytöstä.
-
Sisäministeriössä työskentelee noin 260 sitoutunutta ammattilaista erilaisissa lainvalmistelun, sisäisen turvallisuuden, maahanmuuton sekä talouden ja hallinnon tehtävissä.
-
Suomessa on virallisia liputuspäiviä ja päiviä, jotka on merkitty kalenteriin liputuspäiviksi. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin.
-
Tervetuloa tutustumaan sisäministeriössä tehtävään työhön.