Haku

Hakusi sanalla 'luvat' tuotti 416 tulosta
  1. 28.8.2024 | Järjestäytynyt rikollisuus vaikuttaa pahimmillaan laajasti koko yhteiskuntaan ja ulottuu rakenteisiin. Siksi sitä on myös torjuttava laaja-alaisesti.
    https://intermin.fi/-/rikollisuuden-monet-kasvot
  2. 8.3.2023 | Sisäministeriö on asettanut kolme lakihanketta, joilla on tarkoitus tehdä muutoksia rajavartiolainsäädäntöön. Muutoksilla vahvistettaisiin Rajavartiolaitoksen henkilöstöresursseja ja parannettaisiin teknologian hyödyntämistä rajaturvallisuuden ylläpitämisessä. Lisäksi Rajavartiolaitoksen rikostorjuntaa tehostettaisiin. 
    https://intermin.fi/-/rajavartiolaitoksen-toimintakyvyn-parantamista-ja-rikostorjunnan-tehostamista-valmistellaan
  3. 18.4.2024 | Hallitus esittää Suomen kansalaisuuden edellytyksenä olevan asumisajan pidentämistä nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen. Jatkossa asumisajaksi hyväksyttäisiin vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu Suomessa. Kansalaisuuslain muutosesitys annettiin eduskunnalle valtioneuvoston istunnossa 18. huhtikuuta.
    https://intermin.fi/-/hallitus-esittaa-suomen-kansalaisuuden-saamisen-tiukentamista
  4. 20.2.2024 | Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen lakimuutoksesta, jolla lyhennettäisiin hallitusohjelman mukaisesti kansainvälisen suojelun lupien pituus määritelmädirektiivin sallimaan minimiin. Lausuntokierros päättyy 12.3.2024.
    https://intermin.fi/-/esitys-kansainvalisen-suojelun-tiukennuksista-lahti-lausuntokierrokselle
  5. 23.3.2023 | Poliisilain muutokset ajantasaistavat ja selkeyttävät poliisilain säännöksiä salaisista tiedonhankintakeinoista ja etsintäkuulutetun kiinniottamisesta. Tasavallan presidentti vahvisti poliisilain muutokset 23.3., ja ne tulevat voimaan 1.10.2023.
    https://intermin.fi/-/poliisi-voi-kayttaa-tiedonhankintakeinoja-nykyista-useamman-rikoksen-estamisessa
  6. 9.2.2024 | Sisäministeriö on lähettänyt kansalaisuuslain asumisaikaa koskevan lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, joka päättyy 4.3.2024. Esityksen mukaan Suomen kansalaisuuden edellytyksenä oleva asumisaika pitenisi nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen.
    https://intermin.fi/-/sisaministerio-lahetti-kansalaisuuslain-asumisaikaa-koskevat-uudistukset-lausuntokierrokselle
  7. 8.8.2025 | Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sisäministeriön hallinnonalan visiona on rakentaa turvallista yhteiskuntaa kaikissa oloissa. Toimintaympäristön kuvaus Suurvaltojen kiihtyvä strateginen kilpailu, kansainvälisen mon...
    https://intermin.fi/documents/1410869/15717418/Tae%202026_sis%C3%A4ministeri%C3%B6n%20ehdotus..pdf/1b9e282a-c403-70fc-c01d-405d80d617ff?t=1754645008659
  8. 20.12.2023 | Vuoden 2024 alussa tulee voimaan uusia lakeja ja asetuksia. Tärkeimmät sisäministeriön hallinnonalan muutokset on koottu tähän tiedotteeseen.
    https://intermin.fi/-/vuodenvaihteen-muutoksia-sisaministerion-hallinnonalalla-3