Haku

Hakusi sanalla 'ministeriöt' tuotti 991 tulosta
  1. 10.11.2022 | Hallitus ehdottaa muutoksia arpajaislakiin osana rahapelituotoilla rahoitettujen toimintojen uutta rahoitusmallia. Veikkaus Oy:n tuotto siirtyisi vuoden 2024 alusta alkaen valtion talousarvioon ilman nykyisiä arpajaislaissa säädettyjä käyttökohteita. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 10.11.2022.
    https://intermin.fi/-/hallitus-ehdottaa-arpajaislakiin-uuden-rahoitusmallin-edellyttamia-muutoksia
  2. 26.4.2023 | Sisäministeriön auki olleiden johtajavirkojen hakuajat päättyivät tänään. Pelastusylijohtajan virkaa haki 8 henkilöä, poliisiosaston osastopäällikön virkaa 8 henkilöä ja viestintäjohtajan virkaa 20 henkilöä.
    https://intermin.fi/-/sisaministerion-johtajavirkojen-hakuajat-umpeutuivat
  3. 15.2.2023 | Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä keskusteli toimista, joilla ministeriöt pyrkivät ehkäisemään nuorisorikollisuutta ja jengiytymistä. Hallitus esitti yhteensä 19 miljoonan euron lisärahoituksen suuntaamista kokonaisuuteen 2. helmikuuta antamassaan lisätalousarvioesityksessä. Ministerityöryhmän kokouksen puheenjohtajana toimi sisäministeri Krista Mikkonen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ollessa sairaslomalla.
    https://intermin.fi/-/1410853/ministerityoryhma-keskusteli-lisatoimista-nuorten-rikollisuuden-ja-jengiytymisen-ehkaisemiseksi
  4. 30.11.2022 | Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä keskusteli toimista, joilla ministeriöt voivat puuttua nuorisoväkivaltaan. Keskustelun pohjaksi ministerit saivat tilannekuvan nuorten rikollisuudesta, jengiytymisestä ja rikoksentorjunnasta. Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.
    https://intermin.fi/-/1410853/ministerityoryhma-keskusteli-tiiviimmasta-yhteistyosta-nuorisovakivallan-ehkaisyksi
  5. 2.9.2025 | Pääministeri Petteri Orpon hallitus on päättänyt talousarvioesityksestä vuodelle 2026. Hallitus tukee ratkaisuillaan viriävää talouskasvua. Talouskasvun tukeminen ja vastuullisen taloudenpidon jatkaminen on välttämätöntä, jotta suomalaisten turvallisuudesta ja tärkeistä palveluista pystytään huolehtimaan myös jatkossa.
    https://intermin.fi/-/194055633/orpon-hallitus-hallituksen-paatokset-tukevat-alkavaa-talouskasvua
  6. 23.10.2023 | Ministeriö on asettanut kolme hanketta, joiden tavoitteena on hallitusohjelman mukaiset tiukennukset kansainväliseen suojeluun. Tarkoitus on muuttaa kansainvälinen suojelu väliaikaiseksi, sekä mahdollistaa suojelun lakkauttaminen, mikäli hakija syyllistyy vakavaan rikokseen. Lisäksi otetaan käyttöön rajamenettely, ja turvapaikkaprosessia tehostetaan.
    https://intermin.fi/-/sisaministeriossa-valmistellaan-tiukennuksia-kansainvaliseen-suojeluun
  7. 15.6.2022 | Suomen valtio haluaa vastata entistä paremmin Ukrainasta paenneiden avun tarpeeseen. Sisäministeriö kartoittaa yhdessä muiden ministeriöiden kanssa Suomeen tulleiden ukrainalaisten tilannetta ja tarvetta erilaisille palveluille. Välineenä on verkossa täytettävä kysely.
    https://intermin.fi/-/sisaministerio-pyytaa-suomeen-tulleita-ukrainalaisia-kertomaan-tilanteestaan
  8. 5.10.2020 | 1 (20) Kertomus SM2023218 00.04.02 27.08.2020 SMDno-2020-165 Kirkkokatu 12, Helsinki PL 26, 00023 Valtioneuvosto Vaihde 0295 480 171 | [email protected] | www.intermin.fi Sisäministeriön ja sen hallinnonalan laillisuusvalvontakertomus vuodelta ...
    https://intermin.fi/documents/1410869/15716898/SM-laillisuusvalvontakertomus-vuodelta-2019.pdf/71165ad8-85dc-e8f1-d1f5-1e5d6fe03e99?t=1601876457425
  9. 2.3.2023 | Hallitus esitti torstaina 2.3. vahvistettavaksi arpajaislakiin uuden rahoitusmallin mukaisia muutoksia. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki 3.3. Laki tulee voimaan vuoden 2024 alussa.
    https://intermin.fi/-/veikkauksen-tuoton-yksiloidyista-kayttotarkoituksista-luovutaan-uuden-rahoitusmallin-myota
  10. 27.4.2023 | Sisäministeriö on saanut valmiiksi suojelupoliisin toimintaa koskevan selvityksen liittyen suojelupoliisissa ja Ulkomaalaisvirastossa aiemmin merkittävissä viroissa toimineeseen Matti Saarelaiseen. Lisäksi sisäministeriössä on tehty muistio liittyen Timtshenkojen kansalaisuuspäätöksiin.
    https://intermin.fi/-/suojelupoliisin-toimintaa-koskeva-sisaministerion-selvitys-on-valmistunut
  11. 6.2.2025 | FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.7.2024 C(2024) 1960 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan Komission täytäntöönpanopäätös Suomen osalta vuonna 2023 tehtyä Schengen-arviointia koskevan kertomuksen laatimisesta 1 TIIVISTELMÄ JA SUOSITUKSET SUOMEA koskev...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3723688/Suomea+koskeva+Schengen-arviointi.pdf/f3c95de4-c903-b632-a1b8-9cca6e61e515?t=1738830545791
  12. 18.1.2023 | Sisäministeri Krista Mikkonen on välittänyt syvimmät osanottonsa Ukrainalle ja helikopterin maahansyöksyssä 18.1. kuolleiden omaisille. Surmansa saivat Ukrainan sisäministeri Denys Monastyrskyi ja muita ministeriön johtoon kuuluvia henkilöitä.
    https://intermin.fi/-/sisaministeri-krista-mikkonen-esitti-surunvalittelut-ukrainaan
  13. 1.10.2019 | Raportti SM1411543 1 (27) 03.06.01.01 SMDno/2014/259 26.11.2014 Postiosoite: Käyntiosoitteet: Puhelin: Virkasähköpostiosoite: Sisäministeriö Kirkkokatu 12, Helsinki Vaihde [email protected] PL 26 Vuorikatu 20, Helsinki 0295 480 171 www.intermin...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3724304/laillisuusvalvontakertomus_2013.pdf/ecd27cd6-1cb0-4699-b04f-13ddbac9b3de?t=1569912040000
  14. 23.3.2023 | Pelastuslakiin ja Pelastusopistosta annettuun lakiin on tulossa useita muutoksia. Esimerkiksi asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuu siirtyy vuoden 2026 alusta alkaen asukkaalta rakennuksen omistajalle.
    https://intermin.fi/-/vastuu-palovaroittimista-siirtyy-asukkaalta-rakennuksen-omistajalle
  15. 20.12.2022 | Sisäministeriö teettää ulkopuolisen selvityksen maahanmuuttohallinnon järjestämisestä. Selvitys teetetään hallituksen johtoviisikon toimeksiannosta. Sen tarkoitus on antaa kokonaiskuva maahanmuuttoa koskevasta lainsäädännöstä, maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyvistä prosesseista sekä kansallisten viranomaisten rooleista.
    https://intermin.fi/-/selvitys-maahanmuuttohallinnon-rakenteista-auttaa-kehittamaan-parasta-mahdollista-mallia
  16. 3.9.2024 | Pääministeri Orpon hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2025 vahvistaa talouden kasvuedellytyksiä. Yksityisen sektorin vetämä talouskasvu turvaa myös julkisen talouden rahoituspohjan. Julkisen talouden vaikean tilanteen vuoksi päätetyt nopeavaikutteiset velkaantumista hillitsevät toimet etenevät.
    https://intermin.fi/-/194055633/paaministeri-orpon-hallitus-pitkajanteinen-talouden-sopeutus-jatkuu-samalla-katse-kaannetaan-kasvuun
  17. 14.11.2022 | Sisäministeriö ja ministeriön yhteydessä toimiva Kriisinhallintakeskus CMC Finland ovat mukana kriisinhallintaa ja rauhanrakentamista esittelevässä Kriisinhallinta NYT -tapahtumassa tiistaina 29.11. Katajanokan Wanhassa Satamassa. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.
    https://intermin.fi/-/kriisinhallinta-nyt-tapahtumassa-tutustutaan-konfliktinratkaisuun-ja-rauhan-rakentamiseen
  18. 13.4.2023 | Sisäministeriö on asettanut 2.3.2023 kahden vuoden Elävä laillisuusvalvonta onnistuu –hankkeen (ELO). Hankkeen tavoitteena on kehittää laillisuusvalvonnan raportointia sisäministeriön hallinnonalalla.
    https://intermin.fi/-/laillisuusvalvonnan-raportointia-ja-vaikuttavuutta-kehitetaan-elo-hankkeessa
  19. 17.12.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö ja sisäministeriö pyytävät kirjeessään, että kunnat ja kuntayhtymät pidättäytyvät olemassa olevan kaluston, irtaimiston sekä kiinteistöjen järjestelyistä, joiden seurauksena hyvinvointialueiden mahdollisuuksia aloittaa toimintansa sekä ylläpitää nykyistä palvelu- ja turvallisuustasoa heikennetään.
    https://intermin.fi/-/10623/hyvinvointialueen-toiminnan-aloittamista-ei-tule-heikentaa-omaisuusjarjestelyilla
  20. 1.10.2019 | SM1610350 1 (12) 00.04.02 SMDno-2016-332 11.07.2016 Postiosoite: Käyntiosoitteet: Puhelin: Virkasähköpostiosoite: Sisäministeriö Erottajankatu 2 Vaihde [email protected] PL 26 Helsinki 0295 480 171 www.intermin.fi 00023 Valtioneuvosto Faksi: 09...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3724304/laillisuusvalvontakertomus_2015.pdf/f7ad44e1-e20b-4187-905a-22a9478bf91e?t=1569912041000
  21. 1.10.2019 | SM1528266 1 (17) 00.04.02 SMDno-2015-163 SISÄMINISTERIÖN JA SEN HALLINNONALAN LAILLISUUSVALVONTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä .......................................................................................................
    https://intermin.fi/documents/1410869/3724304/laillisuusvalvontakertomus_2014.pdf/39ddb353-b03d-4613-8d8b-b1a77e19aecb?t=1569912040000
  22. 1.10.2019 | Kertomus SM18243 1 (13) 00.04.02 SMDno-2017-2079 04.07.2018 Postiosoite: Käyntiosoitteet: Puhelin: Virkasähköpostiosoite: Sisäministeriö Kirkkokatu 12 Vaihde [email protected] PL 26 Helsinki 0295 480 171 www.intermin.fi 00023 Valtioneuvosto Fak...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3724304/Sis%C3%A4ministeri%C3%B6n+ja+sen+hallinnonalan+laillisuusvalvontakertomus+vuodelta+2017.pdf/2c547fcf-cd78-488f-8b19-fca2824d28e5?t=1569911683000
  23. 19.9.2023 | Pääministeri Petteri Orpon hallitus on ensimmäisessä budjettiriihessään päättänyt ratkaisuista, joilla Suomea lähdetään kääntämään kestävän kasvun uralle. Hallitus käynnistää työllisyyttä ja kasvua vauhdittavia rakenteellisia uudistuksia, joiden myönteiset vaikutukset julkiseen talouteen näkyvät lähivuosina. Lisäksi hallitus päätti sopeutustoimista.
    https://intermin.fi/-/194055633/orpon-hallitus-budjettiriihessa-nyt-suomea-ryhdytaan-kaantamaan-kestavan-kasvun-uralle
  24. 8.12.2022 | Sisäministeriö on asettanut EU:ssa käsittelyssä olevan kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen täytäntöönpanoa koskevan lainsäädäntöhankkeen. Hanke parantaa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja kansallista turvallisuutta. 
    https://intermin.fi/-/kriittisen-infrastruktuurin-hairionsietokykya-parannetaan-ja-yhteiskunnan-toimintakyvyn-kannalta-kriittiset-toimijat-tunnistetaan-
  25. 18.11.2021 | Sisäministeriö julkaisee pelastusalan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toimintaohjelman, jonka tavoitteena on kehittää alan käytäntöjä tasa-arvoisemmiksi ja yhdenvertaisuutta edistäviksi. Toimintaohjelma perustuu laajaan selvitystyöhön, jonka sisäministeriö käynnisti vuonna 2020 yhdessä pelastusalan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän kanssa.
    https://intermin.fi/-/pelastusalan-tasa-arvon-ja-yhdenvertaisuuden-toimintaohjelma-julkaistu
  26. 1.9.2022 | Sisäministeriön tilaamassa tutkimuksessa selvitetään, voidaanko lakien tulevia muutostarpeita ennakoida jo lakeja valmisteltaessa ja miten muutostarpeisiin voidaan varautua. Aihetta lähestytään tarkastelemalla ulkomaalaislakiin tehtyjä muutoksia ja niiden syitä. Tutkimuksen toteuttaa Åbo Akademi yhteistyössä Turun yliopiston tutkijoiden kanssa.
    https://intermin.fi/-/ulkomaalaislakia-tutkimalla-selvitetaan-voiko-lakien-muutostarpeita-ennakoida
  27. 23.1.2023 | Sisäministeriön tilaamassa tutkimuksessa selvitettiin, millaisilla keinoilla lakien tulevia muutostarpeita voitaisiin ennakoida jo lainvalmistelussa. Tätä varten tarkasteltiin ulkomaalaislakiin tehtyjä muutoksia ja niiden syitä. Tutkimuksen teki Åbo Akademi yhteistyössä Turun yliopiston tutkijoiden kanssa.
    https://intermin.fi/-/ulkomaalaislain-kokonaisuudistukseen-on-varattava-riittavasti-aikaa-ja-voimavaroja
  28. 8.9.2022 | Valtioneuvosto nimitti 8.9.2022 yhteiskuntatieteiden maisteri Ilkka Haahtelan Maahanmuuttoviraston ylijohtajan määräaikaiseen virkaan ajalle 26.9.2022–25.9.2027.
    https://intermin.fi/-/ilkka-haahtela-maahanmuuttoviraston-ylijohtajaksi
  29. 20.2.2023 | Suomalaiset menettävät digihuijausten seurauksena vuosittain kymmeniä miljoonia euroja. Tyypillisimpiä petosmuotoja ovat niin sanotut pankki- ja rakkaushuijaukset. Paras keino välttää digihuijauksen uhriksi joutuminen on oppia tunnistamaan digihuijaukset. Siksi sisäministeriö ja poliisi lanseeraavat helmikuussa kampanjan, joka opettaa ennakointitaitoja digihuijausten varalle.
    https://intermin.fi/-/ikaantyneet-kaverukset-vaistavat-digihuijauksia-ennakoija-kampanjassa
  30. 24.2.2022 | Sisäministeriön johtama työryhmä on arvioinut sisäasiainhallinnon lainsäädäntöä ja sen muutostarpeita muuttoliikettä hyväksikäyttävään hybridivaikuttamiseen varautumiseksi. Selvityksen perusteella ulkomaalaislakiin, vastaanottolakiin ja rajavartiolakiin voitaisiin tehdä muutoksia, joista olisi hyötyä hybridivaikuttamiseen vastaamisessa ja tilanteen hallinnassa. Työryhmä esittää lainsäädäntömuutosten yksityiskohtaisempaa selvittämistä ja niiden vaikutusten arviointia.
    https://intermin.fi/-/varautumista-muuttoliiketta-hyvaksikayttavaan-hybridivaikuttamiseen-voitaisiin-vahvistaa-lakimuutoksilla
  31. 1.10.2019 | Kertomus SM17179932 1 (13) 00.04.02 SMDno-2016-1231 26.06.2017 Postiosoite: Käyntiosoitteet: Puhelin: Virkasähköpostiosoite: Sisäministeriö Kirkkokatu 12 Vaihde [email protected] PL 26 Helsinki 0295 480 171 www.intermin.fi 00023 Valtioneuvosto ...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3724304/Laillisuusvalvontakertomus+2016/5096df77-f752-4bdf-882b-66d43b668c15?t=1569911493000
  32. 9.2.2023 | Sisäministeri Krista Mikkonen ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist keskustelivat keskiviikkona 8.2. sidosryhmien kanssa häirinnän torjumisesta sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä pelastusalalla.
    https://intermin.fi/-/ministerit-mikkonen-ja-blomqvist-keskustelivat-sidosryhmien-kanssa-hairinnan-torjumisesta-pelastusalalla
  33. 8.10.2021 | Sote-ministeriryhmä on tyytyväinen käynnistyneen sote-uudistuksen täytäntöönpanoon ja seuraa sitä jatkuvaluonteisesti. Ministeriryhmä pitää tärkeänä, että hyvinvointialueet jatkavat valmisteluja suunnitelmallisesti.
    https://intermin.fi/-/1271139/sote-ministeriryhma-hyvinvointialueille-lisarahoitustarvetta-seurataan-ja-siihen-reagoidaan-tarvittaessa
  34. 28.5.2018 | 1(2) Sisäministeriö Tulostettava lomake EU:n yleisen tietosuoja‐asetuksen mukaisen tietopyynnön tekemiseksi Euroopan unionin yleinen tietosuoja‐asetus (2016/679) on tullut voimaan toukokuussa 2016 ja sitä sovelletaan kansallisesti 25.5.2018 alkaen...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3724308/tietopyyntolomake.pdf/33565c3c-6f7b-40c7-a111-22716c5e33bd?t=1527509881000
  35. 3.2.2023 | Yli 45 000 Ukrainasta viime vuonna paennutta voi hakea kotikuntaa vuonna 2023, kun he ovat oleskelleet Suomessa vuoden. Heistä noin 13 000:lla riittävä asumisaika tulee täyteen jo maalis–huhtikuussa. Kotikunnan saatuaan Ukrainasta paenneet siirtyvät vastaanottopalveluista kuntien ja hyvinvointialueiden palveluiden asiakkaiksi. Näin he pääsevät tiiviimmin osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
    https://intermin.fi/-/tuhannet-ukrainasta-paenneet-voivat-siirtya-kuntalaisiksi-maaliskuusta-alkaen
  36. 1.10.2019 | 1 (19) Kertomus SM1922251 00.04.02 27.09.2019 SMDno-2019-257 Kirkkokatu 12, Helsinki PL 26, 00023 Valtioneuvosto Vaihde 0295 480 171 | [email protected] | www.intermin.fi Sisäministeriön ja sen hallinnonalan laillisuusvalvontakertomus vuodelta ...
    https://intermin.fi/documents/1410869/15716898/Sis%C3%A4ministeri%C3%B6n+ja+sen+hallinnonalan+laillisuusvalvontakertomus+vuodelta+2018.pdf/2655ece6-e6b5-8cee-a6ba-5bc9f2d444af?t=1569926977000
  37. 30.5.2022 | Sisäministeri Krista Mikkonen vierailee Tukholmassa 31.5. ja tapaa kollegansa maahanmuutto- ja integraatioministeri Anders Ygemanin sekä oikeus- ja sisäministeri Morgan Johanssonin. Asialistalla ovat muun muassa Ukrainan tilanteeseen sekä maiden Nato-jäsenyksiin liittyvät kysymykset.
    https://intermin.fi/-/sisaministeri-mikkonen-vierailee-tukholmassa-31.5.-
  38. 17.3.2022 | EU:n sisäasioiden rahastoille ohjelmakaudelle 2021-2027 on asetettu ohjelmien seurantakomiteat. Seurantakomiteoiden keskeisenä tehtävänä on tarkastella edistymistä rahastojen ohjelmien toteuttamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa sekä ohjelmien tulosten arvioinnissa. Valtioneuvosto asetti seurantakomiteat istunnossaan 17.3.2022.
    https://intermin.fi/-/seurantakomiteat-asetettu-eu-n-sisaasioiden-rahastojen-ohjelmille
  39. 12.4.2022 | Sisäministeriö on 12.4.2022 lähettänyt lausuntokierrokselle arpajaislainsäädäntöön tehtävät välttämättömät muutokset, jotka koskevat rahapelituotolla rahoitettujen toimintojen uuteen rahoittamismalliin siirtymistä. Taustalla on hallituksen linjaus uuden rahoitusmallin käyttöönotosta vuoden 2024 alusta alkaen. Lausuntokierros päättyy 20.5.2022. Opetus- ja kulttuuriministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriö...
    https://intermin.fi/-/rahapelituottoja-koskevat-arpajaislain-muutokset-lausunnoille
  40. 30.6.2021 | Suomi tarvitsee maahanmuuttopolitiikan, joka kokoaa yhteen eri toimijoiden vastuualueet. Sisäministeriö on 30.6. asettanut hankkeen, jonka tehtävänä on määritellä pitkän aikavälin tavoitteet Suomen kokonaisvaltaiselle maahanmuuttopolitiikalle.
    https://intermin.fi/-/sisaministerio-selvittaa-tavoitteita-suomen-kokonaisvaltaiselle-maahanmuuttopolitiikalle