Haku

Hakusi sanalla 'Liikenne-ja viestintävirasto' tuotti 52 tulosta
Fess-haku
  1. 22.2.2019 | Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksensä vuoden 2019 lisätalousarvioksi. Hallitus esittää lisämäärärahaa muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä turvallisuuteen.
    https://intermin.fi/-/10616/hallitus-paatti-vuoden-2019-lisatalousarvioesityksesta
  2. 27.9.2018 | Poliisille ollaan säätämässä nykyistä kattavampia toimivaltuuksia puuttua lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten eli niin sanottujen dronejen kulkuun. Lakihanke oli lausuntokierroksella kesällä ja lausuntoja tuli yhteensä 20 kpl. Lausuntojen perusteella voidaan yleisesti todeta, että esitystä lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten kulkuun puuttumisesta pidetään tarpeellisena ja kannatettavana.
    https://intermin.fi/-/poliisin-puuttumista-dronejen-lennattamiseen-pidetaan-tarpeellisena-ja-kannatettavana
  3. 2.12.2019 | Poliisin liikennevalvonnalle ja liikenneturvallisuudelle laaditaan toimintaohjelma. Tavoitteena on, että ihmisten turvallisuuden tunne sekä ihmisten, ympäristön ja omaisuuden turvallisuus paranee. Ohjelmalla ohjataan poliisin toimintaa ja siinä otetaan huomioon liikenteessä ja liikenneturvallisuudessa tapahtuneet muutokset ja niiden vaikutukset.
    https://intermin.fi/-/toimintaohjelma-kehittamaan-poliisin-liikennevalvontaa
  4. 25.3.2020 | Hallitus on päättänyt 25. maaliskuuta 2020 rajoittaa Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä 27. maaliskuuta alkaen. Rajoitukset ovat voimassa 19. huhtikuuta 2020 saakka. Uusien liikkumisrajoitusten tarkoituksena on estää koronavirustartuntoja sekä hidastaa epidemian leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen. Hallitus antoi liikkumisrajoituksia koskevan valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnan käsiteltäväksi 25. maaliskuuta.
    https://intermin.fi/-/194055633/uudellemaalle-liikkumisrajoituksia-hallitus-paatti-uusista-lisatoimista-koronaepidemian-leviamisen-estamiseksi
  5. 19.8.2020 | Hallitus linjasi neuvottelussaan eilen 18. elokuuta rajaliikenteen rajoituksista. Sisä- ja ulkorajaliikenteen rajoituksia palautetaan epidemiologiseen arvioon perustuen.
    https://intermin.fi/-/194055633/x-2
  6. 29.4.2022 | Yhteistyö yhteiskunnan siviilivalmiuden ja varautumisen ylläpitämisessä ja kehittämisessä on tärkeä osa Suomen ja Ruotsin yhteistä varautumista. Maiden varautumisasioista vastaavien viranomaisten päälliköt tapaavat Helsingissä perjantaina 29.4. Kahdenvälinen tapaaminen on ensimmäinen laatuaan ja asialistalla ovat niin yhteiskunnan siviilivalmius ja varautuminen, huoltovarmuus kuin kyberasiatkin. 
    https://intermin.fi/-/suomi-ja-ruotsi-tekevat-laajaa-ja-monipuolista-yhteistyota-varautumiskysymyksissa
  7. 11.4.2022 | Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille lakiluonnoksen, jossa säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista terroristisen verkkosisällön torjunnassa. Esitys liittyy EU-asetukseen, jonka tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia tunnistaa ja poistaa verkkosisältöä, joka yllyttää terroristisiin tekoihin. Lausuntokierros päättyy 23.5.
    https://intermin.fi/-/terroristista-verkkosisaltoa-koskeva-lakiluonnos-lausunnoille
  8. 8.12.2022 | Sisäministeriö on asettanut EU:ssa käsittelyssä olevan kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen täytäntöönpanoa koskevan lainsäädäntöhankkeen. Hanke parantaa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja kansallista turvallisuutta. 
    https://intermin.fi/-/kriittisen-infrastruktuurin-hairionsietokykya-parannetaan-ja-yhteiskunnan-toimintakyvyn-kannalta-kriittiset-toimijat-tunnistetaan-
  9. 27.10.2022 | Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle hallituksen esityksen, jossa säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista terroristisen verkkosisällön torjunnassa. Esitys liittyy EU-asetukseen, jonka tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia tunnistaa ja poistaa verkkosisältöä, joka yllyttää terroristisiin tekoihin. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian hyväksymisen jälkeen.
    https://intermin.fi/-/terroristista-verkkosisaltoa-koskeva-lakiluonnos-eduskuntaan
  10. 11.4.2023 | Kyberturvallisuusuhat ovat sekä monimuotoistuneet että lisääntyneet viime vuosien aikana. Tämä vaatii kyberturvallisuuden jatkuvaa ja määrätietoista kehittämistä. Tuoreessa selvityksessä tunnistetaan useita kehittämistoimenpiteitä, joilla voidaan parantaa viranomaisten toimintaedellytyksiä suojata kansallista kyberturvallisuutta, torjua vakavaa kyberrikollisuutta ja kehittää kyberpuolustusta.
    https://intermin.fi/-/selvitys-suomen-kyberturvallisuutta-tulee-kehittaa-maaratietoisesti-viranomaisten-yhteistyota-ja-prosesseja-pitaa-edelleen-parantaa
  11. 19.1.2023 | Hallitus esitti torstaina 19.1. vahvistettavaksi lakia, jolla säädetään toimivaltaisista viranomaisista terroristisen verkkosisällön torjunnassa. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa laki myöhemmin torstaina. Laki tulee voimaan 1.2.2023.
    https://intermin.fi/-/hallitus-esittaa-terroristista-verkkosisaltoa-koskevan-lain-vahvistamista
  12. 18.11.2024 | Uusi koko väestölle suunnattu Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -opas on julkaistu Suomi.fissä. Sisäministeriö on toteuttanut verkko-oppaan Digi- ja väestötietoviraston sekä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Opas kokoaa varautumisohjeet yhteen paikkaan.
    https://intermin.fi/-/vaeston-varautumista-hairioihin-ja-kriiseihin-ohjeistetaan-uudella-oppaalla
  13. 15.10.2024 | Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumisen opas Opas julkaistaan Suomi.fi:ssä 18.11.2024 Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumisen ja toiminnan ohjeet yhdessä oppaassa Varautumisopas kokoaa laaja-alaisesti eri toimijoiden tietoa ja ohjeet häiriöi...
    https://intermin.fi/documents/1410869/3723672/Suomi.fi+Varautumisopas+esittely.pdf/c63b19b6-d97e-a215-a288-d580bc85d071?t=1728993644681
  14. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaaratiedotteesta annetun lain 5 ja 7 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vaaratiedotteesta annettua lakia siten, että vaaratiedote voitaisiin välittää väest...
    https://intermin.fi/delegate/file/242910
  15. HE 184/2022 vp HaVM 41/2022 vp EV 317/2022 vp Laki pelastuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan pelastuslain (379/2011) 2 a §:n 1 momentti, 6 §:n 1 momentti, 17 §, 27 §:n 4 mo- mentti, 31 §:n otsikko ja 2 momentti, 34 §, 35...
    https://intermin.fi/delegate/file/119456
  16. 8.6.2026 | Sisäministeriö on tänään lähettänyt lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevaksi lainsäädännöksi. Laissa säädettäisiin uudesta järjestäytyneen rikollisuuden analyysikeskuksesta sekä sen tehtävistä ja toimivaltuuksista. Lausuntokierros päättyy 3.8.2026.
    https://intermin.fi/-/jarjestaytyneen-rikollisuuden-torjuntaa-koskeva-lainsaadanto-lausunnoille
  17. 8.4.2026 | 1 Kirkkokatu 12, Helsinki PL 26, 00023 Valtioneuvosto Vaihde 0295 480 171 [email protected] | www.intermin.fi | www.eusa-rahastot2021.fi | [email protected] 8.4.2026 Sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) syksyn 2025 hausta rahoitetut hankkeet ja op...
    https://intermin.fi/documents/1410869/4024872/ISF+hankkeet+syksyn+2025+haku+8.4.2026.pdf/8e5574ad-cf91-9afb-2524-739421158398?t=1775650395915
  18. CER-direktiivi ja kansallinen laki Mikä on CER-direktiivi? Kansallisen lain vaatimukset Kansallinen ohjaus Viranomaisten roolit ja tehtävät Muusta lainsäädännöstä Lyhenteet, käsitteet ja määritelmät Mikä on CER-direktiivi? Euroopan Unionin CER-dir...
    https://intermin.fi/cer-kasikirja/cer-direktiivi-ja-kansallinen-laki
  19. Hankkeen tavoitteena on selvittää rahapelijärjestelmän uudistamista hallitusohjelman mukaisesti ja valmistella ehdotus lisenssijärjestelmään siirtymistä koskevaksi säädösperustaksi.
    https://intermin.fi/hankkeet/hankesivu?tunnus=SM053:00/2023
  20. Hankkeen tehtävänä on valmistella poliisin rikostiedustelua koskevat keskeiset säännökset ja näin parantaa poliisin mahdollisuuksia saada tietoa tehokkaammin poliisin tehtäviin liittyvistä sisäisen turvallisuuden uhkista.
    https://intermin.fi/hankkeet/hankesivu?tunnus=SM047:00/2023