Haku

Hakusi sanalla 'talous' tuotti 350 tulosta
Fess-haku
  1. 23.10.2020 | Hallitus neuvotteli vuoden 2020 seitsemännestä lisätalousarvioesityksestä perjantaina 23. lokakuuta. Hallitus esittää Rajavartiolaitokselle 240 milj. euron tilausvaltuutta ja 120 milj. euron määrärahaa kahden uuden ulkovartiolaivan hankinnan aloittamiseen jo tälle vuodelle. Rajavartiolaitoksen vanhentuneiden ulkovartiolaivojen korvaaminen on välttämätön hankinta, jonka aloittamista ei voida enää lykätä.
    https://intermin.fi/-/lisatalousarviossa-esitetaan-rahoitusta
  2. 17.8.2020 | Sisäministeriö on nimittänyt oikeustieteen kandidaatti Kari Puolitaipaleen jatkamaan Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkönä. Virka täytetään ajalle 1.9.2020 - 31.7.2025.
    https://intermin.fi/-/kari-puolitaival-jatkaa-pohjanmaan-poliisipaallikkona
  3. 10.2.2022 | Sisäministeriö on tehnyt selvityksen lakimuutoksesta, joka mahdollistaisi oleskeluluvan ja muukalaispassin myöntämisen hakijalle, jolta puuttuu luvan edellytyksistä ainoastaan matkustusasiakirja. Samassa hankkeessa on selvitetty myös muita mahdollisia ratkaisuja pitkään Suomessa ilman oleskeluoikeutta olleiden henkilöiden tilanteeseen.
    https://intermin.fi/-/ilman-oleskeluoikeutta-maassa-olevien-tilanteeseen-selvitettiin-mahdollisia-ratkaisuja
  4. 14.8.2020 | Sisäministeriö on nimittänyt oikeustieteen lisensiaatti ja oikeustieteen maisteri Ilkka Koskimäen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäälliköksi. Virka täytetään ajalle 1.9.2020 - 31.7.2025. Koskimäki toimii tällä hetkellä Hämeen poliisilaitoksen poliisipäällikkönä.
    https://intermin.fi/-/ita-uudenmaan-poliisipaallikoksi-ilkka-koskimaki
  5. 18.12.2020 | Liikennevalvonta on poliisin keskeinen tapa vaikuttaa liikenneturvallisuuteen ja liikenteessä tapahtuvaan rikollisuuteen. Tarvitaan kuitenkin myös muita laaja-alaisia ja oikein kohdennettuja toimia parantamaan liikenneturvallisuutta ja torjumaan liikenteessä tapahtuvaa rikollisuutta. Sisäministeriössä valmisteltu poliisin liikennevalvonnan ja liikenneturvallisuuden toimintaohjelma vuosille 2021-2024 lähti lausunnoille 18.12.
    https://intermin.fi/-/toimintaohjelman-tavoitteena-liikennekuolemien-ja-vakavien-loukkaantumisten-vahentaminen
  6. 15.11.2018 | Hallitus esittää reservipoliisijärjestelmän perustamiskustannuksiin noin 2,2 milj. euroa. Tämä sisältyy vuoden 2019 talousarvioesitystä täydentävään esitykseen, jonka hallitus antoi eduskunnalle 15. marraskuuta.
    https://intermin.fi/-/taydentavassa-talousarviossa-rahaa-reservipoliisin-perustamiseen
  7. 23.10.2018 | Hallitus päätti vahvistaa pelastustoimen osaamista ja turvata Pelastusopiston perustoiminnan ehdottamalla 1,86 miljoonan euron lisämäärärahaa Pelastusopiston kalusto- ja tekniikkahankintoihin sekä opiston toiminnan vahvistamiseen. Kuopiossa sijaitsevan Pelastusopiston kehittymistä pelastusalan kansainvälisen tason osaamiskeskuksena vahvistetaan kokoamalla kaikki pelastusalan tutkintoon johtava koulutus Pelastusopistolle.
    https://intermin.fi/-/lisatalousarvioesityksessa-lisarahaa-pelastusopistolle
  8. 22.5.2020 | Sisäministeriö on nimittänyt oikeustieteen maisteri Mikko Masalinin Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäälliköksi 1.6.2020 alkaen. Virka täytettiin viiden vuoden määräajaksi. Masalin toimii tällä hetkellä Itä-Suomen poliisilaitoksen määräaikaisena poliisipäällikkönä.
    https://intermin.fi/-/ita-suomen-poliisipaallikoksi-mikko-masalin
  9. 11.4.2018 | Hallitus päätti kehysriihessä osana julkisen talouden suunnitelmaa sisäministeriön hallinnonalan resursseista vuosille 2019–2022. Sisäisen turvallisuuden viranomaisten toiminta turvataan maltillisilla lisäyksillä erityisesti poliisin ja Rajavartiolaitoksen voimavaroihin. Noin 18 miljoonan euron määrärahalisäys vuodelle 2019 ja noin 16,4 miljoonan euron lisäykset seuraaville vuosille mahdollistavat poliisien määrän säilyttämisen nykytasolla 7200 poliisissa.
    https://intermin.fi/-/kehysratkaisu-turvaa-poliisin-toiminnan-vuonna-2019
  10. 19.11.2020 | Valtioneuvosto nimitti torstaina 19. marraskuuta oikeustieteen kandidaatti Robin Lardotin jatkamaan Keskusrikospoliisin päällikkönä. Virka täytetään ajalle 1.12.2020 – 30.9.2025.
    https://intermin.fi/-/robin-lardot-jatkaa-keskusrikospoliisin-paallikkona
  11. 25.5.2020 | Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaa haki määräaikaan mennessä viisi henkilöä. Virka pyritään täyttämään 1.8.2020 lukien viiden vuoden määräajaksi.
    https://intermin.fi/-/pohjanmaan-poliisipaallikon-virkaa-hakee-viisi-henkiloa
  12. 22.1.2021 | Hallitus päätti ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa 22. tammikuuta sekä rajaliikenteen että testaamis- ja karanteenisuositusten kiristämisestä.
    https://intermin.fi/-/194055633/hallitus-paatti-rajaliikenteen-kiristamisesta
  13. 31.3.2020 | Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaan tuli määräaikaan mennessä neljä hakemusta. Virka pyritään täyttämään 1.6.2020 lukien viiden vuoden määräajaksi. Tehtävän virkapaikka on Kuopio.
    https://intermin.fi/-/ita-suomen-poliisilaitoksen-poliisipaallikon-virkaa-haki-nelja-henkiloa
  14. 31.5.2020 | Koronarajoituksista luovutaan asteittain ja hallitusti 1. kesäkuuta alkaen. Tavoitteena on estää epidemian leviämistä niin, että se haittaa mahdollisimman vähän ihmisiä, yrityksiä, yhteiskuntaa ja perusoikeuksien toteutumista. Kesäkuun alusta alkaen tulee lievennyksiä muun muassa kokoontumisrajoituksiin, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen sekä julkisten tilojen aukioloon. Myös ravintolat ja kahvilat avataan asiakkaille tietyin rajoituksin samaan aikaan.
    https://intermin.fi/-/194055633/muutoksia-koronavirusepidemian-vuoksi-asetettuihin-rajoituksiin-1-kesakuuta
  15. 20.8.2020 | Valtioneuvosto nimitti torstaina 20.8. hallintotieteiden maisteri Jari Kähkösen Maahanmuuttoviraston ylijohtajaksi ajalle 1.9.2020-31.8.2025.
    https://intermin.fi/-/maahanmuuttoviraston-ylijohtajaksi-jari-kahkonen
  16. 12.6.2020 | Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaa haki määräaikaan mennessä kymmenen henkilöä. Virka pyritään täyttämään 1.8.2020 lukien viiden vuoden määräajaksi.
    https://intermin.fi/-/ita-uudenmaan-poliisipaallikon-virkaa-hakee-kymmenen-henkiloa
  17. 14.9.2018 | Sisäministeriön hallinnonalan budjetiksi vuodelle 2019 esitetään noin 1,5 miljardia euroa. Kokonaisuutena ensi vuoden talousarvioesitys on noin 24 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvan vuoden varsinainen talousarvio.
    https://intermin.fi/-/sisaministerion-talousarvioesitys-vuodelle-2019
  18. 3.6.2021 | - Suomen sisäisen turvallisuuden vahvistamiseksi 2020-luvulla tarvitaan toimivat sisäisen turvallisuuden palvelut, haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten matalan kynnyksen palvelut sekä nykyistä paremmin yhteensovitettu sisäasiainhallinnon ja muiden sektoreiden yhteistyö, kiteyttää professori Juho Saari.
    https://intermin.fi/-/juho-saari-selvitti-keinoja-vahentaa-eriarvoisuutta-ja-turvattomuutta-koronaepidemian-jalkeen
  19. 28.6.2017 | Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä tehostetaan uudella lainsäädännöllä. Tasavallan presidentti on 28.6. vahvistanut lain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, lain rahanpesun selvittelykeskuksesta sekä eräät niihin liittyvät lait, joilla pannaan täytäntöön ns. EU:n neljäs rahanpesudirektiivi ja maksajan tiedot -asetus.
    https://intermin.fi/-/rahanpesun-ja-terrorismin-rahoittamisen-estamista-koskeva-lainsaadanto-voimaan
  20. 31.1.2025 | Kehys 2026—2029, Ministeriön ehdotus 31.1.2025 13:50 Sivu 1 Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 26. SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA kehys vuosina 2026—2029 (1000 euroa) v. 2023 TP v. 2024 TA v. 2024 LTA I v. 2024 LTA II v. 2024 LTA III v. 2025 ...
    https://intermin.fi/documents/1410869/4078220/PL+26_JTS+2026-2029_ministerion-ehdotus.pdf/79901aa9-a11e-4dd2-cb5e-76ffc9a98a17?t=1738327473840