Sök

Din sökning på 'valtioliitot' gav 1 112 resultat
Fess-sök
  1. 8.12.2022 | Sisäministeriö on asettanut EU:ssa käsittelyssä olevan kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviehdotuksen täytäntöönpanoa koskevan lainsäädäntöhankkeen. Hanke parantaa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja kansallista turvallisuutta. 
    https://intermin.fi/-/kriittisen-infrastruktuurin-hairionsietokykya-parannetaan-ja-yhteiskunnan-toimintakyvyn-kannalta-kriittiset-toimijat-tunnistetaan-
  2. 11.10.2019 | Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella järjestettiin Euroopan unionin neuvoston lainvalvontatyöryhmän (LEWP) neljän alatyöryhmän yhteiskokous 7.-8.10. Finlandia-talolla Helsingissä. Suurin osa yli 130:sta kokousvieraasta edusti EU:n jäsenvaltioiden poliisiviranomaisia, mutta osallistujia saapui Helsinkiin myös muun muassa Norjasta ja Sveitsistä.
    https://intermin.fi/-/helsingin-verkostokokouksessa-kasiteltiin-teknologian-roolia-ja-kansainvalisyytta-eu-n-poliisiviranomaisten-yhteistyossa
  3. 14.1.2021 | Den nya lagen om sprängämnesprekursorer begränsar i större utsträckning än för närvarande konsumenternas tillgång till vissa sprängämnesprekursorer. Statsrådet föreslog torsdagen den 14 januari att lagen ska stadfästas. Avsikten är att republikens president stadfäster lagen den 15 januari.
    https://intermin.fi/sv/-/lagen-om-saluforing-och-anvandning-av-sprangamnesprekursorer-trader-i-kraft-1.2.2021
  4. 23.9.2021 | Euroopan unionin sisäasioiden rahastojen hallinnoimista varten säädetään uusi laki. Ohjelmakautta 2021-2027 koskevassa laissa säädetään rahastojen ohjelmien hallinnoimisesta ja avustusjärjestelmän toimeenpanemisesta. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi sisäasioiden rahastoista 23.9. 
    https://intermin.fi/-/uusi-laki-hallinnoimaan-eu-n-sisaasioiden-rahastoja-ohjelmakaudella-2021-2027
  5. 20.9.2019 | Sisäministeri Maria Ohisalo osallistuu 23. syyskuuta Maltalla Välimeren tilannetta koskevaan kokoukseen, jonka Maltan sisäministeri on kutsunut koolle. Saksa, Ranska, Malta ja Italia ovat pyrkineet löytämään väliaikaista ratkaisua Välimereltä pelastettujen turvapaikanhakijoiden jakamiseen EU-alueella. Neljä maata tapaavat nyt sopiakseen yhteisestä lähestymistavasta kesän aikana tehtyjen valmistelujen pohjalta. Suomi osallistuu kokoukseen tarkkailijan roolissa EU:n neuvoston puheenjohtajana.
    https://intermin.fi/-/sisaministeri-ohisalo-maltalle-keskustelemaan-valimeren-turvapaikanhakijatilanteesta
  6. 12.11.2020 | An informal meeting of EU home affairs ministers will be held via video conference on Friday 13 November. The topics on the agenda are the fight against terrorism and the reform of migration and asylum policy. Finland is represented by Minister of the Interior Maria Ohisalo. 
    https://intermin.fi/en/-/eu-home-affairs-ministers-discuss-counter-terrorism-and-reform-of-migration-policy
  7. 20.1.2022 | EU-maiden, komission ja EU-virastojen edustajia kokoontuu Liettuan Vilnaan 20.-21.1. Itävallan, Kreikan, Liettuan ja Puolan järjestämään konferenssiin, jossa keskustellaan rajavalvonnasta. Konferenssin tavoitteena on toimia foorumina, jossa jäsenmaat voivat yhdessä pohtia, miten EU:n ulkorajavalvontaa tulisi kehittää, jotta nykyisiin ja tuleviin haasteisiin voidaan vastata entistä paremmin. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Akseli Koskela.
    https://intermin.fi/-/vilnan-ministerikonferenssissa-keskustellaan-eu-n-ulkorajavalvontaan-liittyvista-haasteista
  8. 10.2.2022 | Koronapandemia jatkuu edelleen ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi ulkorajaliikenteen maahantulon rajoituksia jatketaan 13.3. asti. Rajoituksiin tehdään kuitenkin joitakin helpotuksia. Valtioneuvosto päätti muutoksista istunnossaan 10.2. ja ne tulevat voimaan 15.2. 
    https://intermin.fi/-/ulkorajaliikenteen-maahantulon-rajoituksia-jatketaan-13.3.-asti
  9. 29.7.2020 | EU:n komissio on myöntänyt merkittävän osarahoituksen Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen suurtehopumppausmoduulille. Suurtehopumppausmoduuli on neljän pohjoisen pelastuslaitoksen (Oulu-Koillismaa, Jokilaaksot, Kainuu ja Lappi) yhteinen hanke.
    https://intermin.fi/-/pelastustoimelle-merkittava-eu-rahoitus-suurtehopumppauskapasiteetin-kehittamiseen
  10. 7.5.2020 | Valtioneuvosto on päättänyt 7.5. jatkaa väliaikaisia Suomen rajaliikennettä koskevia rajoituksia 14.6.2020 asti. Päätös on jatkoa 19.3. tehdylle hallituksen päätökselle, jolla palautettiin rajavalvonta sisärajoille, suljettiin tietyt rajanylityspaikat ja rajoitettiin ulkorajojen yli tulevaa liikennettä.
    https://intermin.fi/-/tyomatkaliikenne-sisarajoilla-sallitaan-ilman-vaatimusta-tyon-valttamattomyydesta
  11. 7.12.2022 | EU home affairs ministers will gather in Brussels on Thursday 8 December for a meeting of the Justice and Home Affairs Council. Minister of the Interior Krista Mikkonen will represent Finland at the meeting. The ministers will discuss topics including the overall state of the Schengen area and Russia’s aggression against Ukraine.
    https://intermin.fi/en/-/home-affairs-ministers-to-discuss-migrant-smuggling-and-the-situation-of-ukrainian-refugees
  12. 9.6.2022 | EU home affairs ministers will gather in Luxembourg on 10 June for a meeting of the Justice and Home Affairs Council. The topics on the agenda will include the reception of people fleeing Ukraine, the EU’s migration and asylum reform, and the development of Schengen. In addition, the meeting will aim to reach a general approach on the proposal of the European Commission for a Directive on informat...
    https://intermin.fi/en/-/eu-home-affairs-ministers-meet-in-luxembourg-on-10-june
  13. 11.9.2020 | Suomi on päättänyt auttaa Kreikkaa vastaanottamalla 11 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa tulipalon tuhoamalta Morian leiriltä. Valtioneuvosto päätti keväällä vastaanottaa 175 erityisen haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa Välimeren alueelta. 11 alaikäisen turvapaikanhakijan vastaanotto on osa tämän päätöksen toimeenpanoa.
    https://intermin.fi/-/suomi-vastaanottaa-11-alaikaista-turvapaikanhakijaa-kreikasta-tulipalon-tuhoamalta-morian-leirilta
  14. 14.1.2021 | Uusi räjähteiden lähtöaineita koskeva laki rajoittaa nykyistä enemmän kuluttajien pääsyä tiettyihin räjähteiden lähtöaineisiin. Valtioneuvosto esitti lain vahvistamista torstaina 14.1.2021. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 15.1.
    https://intermin.fi/-/laki-rajahteiden-lahtoaineiden-markkinoille-saattamisesta-ja-kaytosta-voimaan-1.2.2021
  15. 28.4.2020 | Sisäministeri Maria Ohisalo osallistuu EU:n sisäministereiden epäviralliseen kokoukseen 28. huhtikuuta. Ministerit keskustelevat kokouksessa koronaviruksen torjuntatoimista sisäasioiden sektorilla. Kokous järjestetään videoyhteydellä.
    https://intermin.fi/-/eu-n-sisaministereiden-etakokouksen-aiheena-koronavirustilannekuva
  16. 10.2.2022 | Euroopan komissio haluaa yhdenmukaistaa jäsenmaiden toimenpiteitä EU:n ulkorajoilla erilaisissa kriisitilanteissa. Komissio antoi joulukuussa ehdotuksen Schengenin rajasäännöstön muuttamiseksi. Tavoitteena on kehittää jäsenmaiden yhteisiä toimia ulko- sekä sisärajoilla ja vapaan liikkuvuuden alueella. Valtioneuvosto ilmaisi kantansa ehdotukseen eduskunnalle antamassaan kirjelmässä 10.2.
    https://intermin.fi/-/komission-tavoitteena-yhdenmukaistaa-jasenmaiden-toimenpiteita-eu-n-ulkorajoilla-kriisitilanteissa
  17. 17.1.2023 | The European Commission is funding the EU’s first chemical, biological, radiological and nuclear strategic reserve in Finland, under rescEU, which includes personal protective equipment, measuring equipment, pharmaceuticals and antibodies in Finland for chemical, biological, radiological and nuclear accidents.
    https://intermin.fi/en/-/eu-s-common-reserve-of-rescue-equipment-and-medical-supplies-to-be-located-in-finland-project-budget-eur-242-million
  18. 5.10.2020 | Valtioneuvosto antoi 5. lokakuuta eduskunnalle hallituksen esityksen, joka koskee Suomen osallistumista Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin toimintaan. Ehdotetut lakimuutokset koskevat pääosin viranomaisten toimivaltaa, päätöksentekoa ja tietojen luovuttamista viranomaisten kesken. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021.
    https://intermin.fi/-/esitys-suomen-osallistumisesta-eu-n-raja-ja-merivartioston-toimintaan
  19. 20.1.2022 | Företrädare för EU-länderna, kommissionen och EU-byråerna deltar i en konferens om gränskontroll i Vilnius i Litauen den 20–21 januari. Konferensen ordnas av Österrike, Grekland, Litauen och Polen. Syftet med konferensen är att vara ett forum där medlemsländerna tillsammans kan diskutera hur kontrollen av EU:s yttre gränser bör utvecklas för att man ännu bättre ska kunna bemöta nuvarande och framtida utmaningar. Finland representeras vid mötet av statssekreterare Akseli Koskela.
    https://intermin.fi/sv/-/utmaningarna-i-anslutning-till-kontrollen-av-eu-s-yttre-granser-diskuteras-vid-ministerkonferens-i-vilnius
  20. 5.11.2020 | Henkilökorttilakia päivitetään EU:n ID-asetuksen johdosta. Henkilökorttilakiin lisättäisiin asetusta täydentävä säännös sormenjälkien ottamisesta. Valtioneuvosto antoi 5.11. eduskunnalle hallituksen esitysluonnoksen henkilökorttilain muuttamisesta.
    https://intermin.fi/-/henkilokorttilain-muutos-eduskuntaan-jatkossa-hakijalta-otettaisiin-sormenjaljet
  21. 16.9.2020 | Inrikesministeriet har beslutat skicka materialhjälp till Grekland via Europeiska unionens civilskyddsmekanism på grund av branden i flyktinglägret Moria. För att kunna hantera situationen har Grekland begärt internationellt bistånd hos EU:s civilskyddsmekanism, där också Finland är medlem.
    https://intermin.fi/sv/-/finland-skickar-materialhjalp-till-grekland-pa-grund-av-branden-i-lagret-moria
  22. 11.9.2020 | Finland has decided to assist Greece by receiving 11 unaccompanied minor asylum seekers from the Moria camp destroyed by fire. In the spring, the Government decided to receive 175 particularly vulnerable asylum seekers from the Mediterranean region. The reception of 11 underage asylum seekers is part of the implementation of this decision.
    https://intermin.fi/en/-/finland-to-receive-11-underage-asylum-seekers-from-greece-s-moria-camp-destroyed-by-fire
  23. 11.9.2020 | Finland har beslutat att hjälpa Grekland genom att ta emot 11 minderåriga asylsökande som är utan vårdnadshavare i det Moria-läger som förstördes av branden. Statsrådet fattade på våren beslut om att ta emot 175 asylsökande som är i en särskilt utsatt ställning i Medelhavsområdet. De 11 minderåriga asylsökande som nu ska tas emot omfattas av detta beslut.
    https://intermin.fi/sv/-/finland-tar-emot-11-minderariga-asylsokande-fran-greklands-flyktinglager-moria-som-ar-forstort-efter-branden
  24. 30.8.2021 | EU:n puheenjohtajamaa Slovenia on kutsunut sisäministerit ylimääräiseen oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon tiistaina 31.8. Suomea kokouksessa edustaa sisäministeri Maria Ohisalo. Kokouksen asialistalla ovat Afganistanin tilanteen muuttoliike- ja turvallisuusvaikutukset.
    https://intermin.fi/-/eu-n-sisaministerit-keskustelevat-afganistanin-tilanteesta
  25. 8.12.2022 | The Ministry of the Interior has set up a legislative project concerning the implementation of the EU’s proposed Directive on Critical Entities Resilience (CER), which is currently under consideration in the Union. The project will enhance national security and the resilience of society.  
    https://intermin.fi/en/-/ministry-sets-up-a-project-to-improve-resilience-of-critical-infrastructure-and-to-identify-entities-critical-to-the-functioning-of-society-
  26. 24.11.2021 | Sisäministeriö on asettanut hankkeen arvioimaan lainsäädännön mahdollisia muutostarpeita muuttoliikettä hyväksi käyttävään hybridivaikuttamiseen varautumiseksi. Hankkeessa arvioidaan voimassa olevan lainsäädännön keinoja, joilla tällaiseen hybridivaikuttamiseen voidaan varautua ja vastata, sekä mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita sisäministeriön hallinnonalalla. 
    https://intermin.fi/-/muuttoliiketta-hyvaksi-kayttavaan-hybridivaikuttamiseen-varaudutaan-kartoittamalla-lainsaadannon-muutostarpeita
  27. 1.2.2021 | Uusissa sisäasioiden EU-rahastoista rahoitetuissa hankkeissa edistetään mm. kiintiöpakolaisten kotoutumista, kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden henkilöiden paluuseen liittyviä toimenpiteitä, rajavalvonnan partioajoneuvojen ja asiakirjatutkintalaitteiden uusimista sekä poliisin suorituskyvyn kehittämistä.  
    https://intermin.fi/-/sisaasioiden-eu-rahastoista-noin-5-9-miljoonaa-euroa-kolmelletoista-hankkeelle
  28. 7.10.2021 | Det nationella genomförandet av EU:s direktiv om finansiell information framskrider. Statsrådet överlämnade den 7 oktober en regeringsproposition till riksdagen med förslag till lagar om ändring av lagen om ett övervakningssystem för bank- och betalkonton och lagen om centralen för utredning av penningtvätt.
    https://intermin.fi/sv/-/forslag-till-nationellt-genomforande-av-eu-s-direktiv-om-finansiell-information-gar-vidare-till-riksdagen
  29. 7.10.2021 | National implementation of the EU Directive on access to financial information moves a step closer. On 7 October, the Government submitted to Parliament a proposal to amend the Act on the Bank and Payment Accounts Control System and the Act on the Financial Intelligence Unit.
    https://intermin.fi/en/-/national-implementation-of-eu-directive-on-access-to-financial-information-proceeds-to-parliament
  30. 16.12.2021 | Tasavallan presidentti vahvisti 16.12.2021 lain sisäasioiden rahastojen ohjelmien hallinnoimisesta ja avustusjärjestelmän toimeenpanemisesta. Laki tulee voimaan 22.12.2021.
    https://intermin.fi/-/uusi-laki-eu-n-sisaasioiden-rahastojen-hallinnoinnista-voimaan
  31. 29.1.2020 | Sisäasioiden EU-rahastoissa otetaan käyttöön uusi yksinkertaistettu henkilöstökustannusmalli. Henkilöstön palkkakustannukset ovat monessa hankkeessa suurin kuluerä ja yksinkertaistamalla palkkakustannusten raportointia halutaan helpottaa hankkeiden ja toimien hallinnointia sekä tehostaa rahastojen käyttöä. Muutos ei koske käynnissä olevia hankkeita.
    https://intermin.fi/-/uusi-henkilostokustannusmalli-helpottaa-hankkeiden-hallintoa
  32. 23.9.2021 | Det stiftas en ny lag för förvaltningen av Europeiska unionens fonder för inrikes frågor. I lagen, som gäller programperioden 2021–2027, finns bestämmelser om förvaltningen av fondprogrammen och genomförandet av understödssystemet. Den 23 september lämnade statsrådet en proposition till riksdagen med förslag till lag om fonderna inom området för inrikes frågor. 
    https://intermin.fi/sv/-/ny-lag-for-forvaltningen-av-fonderna-inom-omradet-for-inrikes-fragor-under-programperioden-2021-2027
  33. 21.12.2022 | The start of 2023 will see the entry into force of amendments to acts and decrees. This press release provides a summary of the most important changes. 
    https://intermin.fi/en/-/new-year-brings-changes-to-the-ministry-of-the-interior-s-administrative-branch
  34. 22.1.2020 | Sisäministeri Maria Ohisalo osallistuu EU:n epäviralliseen sisäministerikokoukseen Zagrebissa 24. tammikuuta. Kokous on Kroatian EU-puheenjohtajakauden ensimmäinen.
    https://intermin.fi/-/sisaministeri-ohisalo-eu-n-epaviralliseen-sisaministerikokoukseen-kroatiaan
  35. 11.11.2021 | Valtioneuvosto on hyväksynyt uudet ohjelmat Euroopan unionin sisäasioiden rahastoille ohjelmakaudelle 2021-2027. Ohjelmakauden rahastoja ovat sisäisen turvallisuuden rahasto, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto sekä rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukiväline.
    https://intermin.fi/-/uudet-ohjelmat-hyvaksytty-eu-n-sisaasioiden-rahastoille-ohjelmakaudelle-2021-2027
  36. 27.2.2020 | Valtioneuvosto on 27.2. vahvistanut päätöksellään hallitusryhmien linjauksen haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden auttamisesta. Sovituilla toimilla helpotetaan turvapaikanhakijoiden humanitaarista tilannetta Välimeren alueen EU-jäsenmaissa.
    https://intermin.fi/-/valtioneuvosto-vahvisti-paatoksen-175-turvapaikanhakijan-vastaanottamisesta-valimeren-alueelta
  37. 14.1.2021 | The new Act on the Marketing and Use of Explosives Precursors will place further restrictions on consumer access to certain explosives precursors. The Government submitted the bill for approval on Thursday 14 January. The President of the Republic is to approve the bill on 15 January.
    https://intermin.fi/en/-/act-on-the-marketing-and-use-of-explosives-precursors-to-enter-into-force-on-1-february-2021
  38. 1.2.2021 | Today the Ministry of the Interior has opened a call for proposals under the Internal Security Fund (ISF). About EUR 4.2 million in EU financial support will be made available for projects that meet the objectives of the Fund. The call for proposals will be open until 31 March at 16.15.
    https://intermin.fi/en/-/isf-call-for-proposals-launched-about-eur-4.2-million-available-for-new-projects
  39. 2.7.2020 | On 2 July, the Government submitted a communication to Parliament on the European Commission’s proposal to amend the Union Civil Protection Mechanism. This is particularly the case against the backdrop of the COVID-19 crisis, which has given rise to the need to enhance the EU's preparedness to respond to broad and serious disasters and crises, especially in situations that simultaneously affect almost all Member States.
    https://intermin.fi/en/-/eu-commission-proposal-to-amend-the-union-civil-protection-mechanism-for-deliberation-in-parliament
  40. 5.10.2020 | Den 5 oktober överlämnade statsrådet en regeringsproposition om Finlands deltagande i Europeiska gräns- och kustbevakningsbyrån Frontex verksamhet till riksdagen. De föreslagna lagändringarna gäller i huvudsak myndigheternas befogenheter, beslutsfattande och utlämnande av uppgifter mellan myndigheterna. Lagarna avses träda i kraft den 1 januari 2021.
    https://intermin.fi/sv/-/proposition-om-finlands-deltagande-i-den-europeiska-grans-och-kustbevakningens-verksamhet
  41. 28.4.2020 | Inrikesminister Maria Ohisalo deltar i ett informellt möte för EU:s inrikesministrar den 28 april. Vid mötet diskuterar ministrarna åtgärderna för bekämpning av coronaviruset inom området för inrikes frågor. Mötet ordnas via videolänk.
    https://intermin.fi/sv/-/eu-n-sisaministereiden-etakokouksen-aiheena-koronavirustilannekuva
  42. 29.7.2020 | The European Commission has granted significant co-financing to the Oulu-Koillismaa Rescue Department for a high capacity pumping module. The high capacity pumping module is a joint project of four Rescue Departments in northern Finland (Oulu-Koillismaa, Jokilaaksot, Kainuu and Lappi).
    https://intermin.fi/en/-/rescue-services-granted-significant-eu-financing-for-high-capacity-pumping
  43. 19.6.2018 | Palestiinan ja Israelin konflikti on jatkunut 70 vuotta. EUPOL COPPS -siviilikriisinhallintaoperaatio tekee töitä pitkään jatkuneen kriisin laannuttamiseksi ja perusturvallisuuden saavuttamiseksi alueella. Palestiinan kysymys on ihmisten luoma. Ihmiset voivat sen myös ratkaista.
    https://intermin.fi/-/kriisinhallintaa-maailmanpolitiikan-polttopisteessa
  44. 20.1.2022 | Representatives of the EU Member States, the European Commission and EU agencies will meet in Vilnius, Lithuania on 20–21 January for a conference on external border control organised by Austria, Greece, Lithuania and Poland. The conference serves as a forum where Member States can discuss ways to develop the EU’s external border control to be better equipped to respond to current and future challenges. State Secretary Akseli Koskela will represent Finland at the meeting.
    https://intermin.fi/en/-/ministerial-conference-in-vilnius-to-discuss-challenges-in-eu-s-external-border-control
  45. 24.11.2021 | The Ministry of the Interior has set up a project to assess the possible needs for legislative amendments to prepare for hybrid influencing that exploits migration. The project will assess the means of the current legislation that can be used to prepare for and respond to such hybrid influencing, as well as possible needs to amend the legislation in the administrative branch of the Ministry of the Interior. 
    https://intermin.fi/en/-/new-project-to-examine-needs-for-legislative-amendments-to-address-use-of-migration-in-hybrid-influencing
  46. 5.11.2020 | On 5 November, the Government submitted to Parliament a draft government proposal to amend the Identity Card Act. The Identity Card Act will be updated as a result of the EU Regulation on identity cards. A provision on fingerprinting supplementing the Regulation would be added to the Identity Card Act.
    https://intermin.fi/en/-/amendment-of-the-identity-card-act-to-parliament-applicants-to-be-fingerprinted-in-future
  47. 10.2.2022 | The COVID-19 pandemic continues to spread. To safeguard the capacity of the healthcare system, restrictions on external border traffic will continue until 13.3. Some exemptions will however be made. The Government decided on these changes at its session on 10.2. and they will enter into force on 15.2. 
    https://intermin.fi/en/-/restrictions-on-external-border-traffic-extended-until-13-march
  48. 30.1.2018 | Sisäministeri Paula Risikko vierailee Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin päämajassa Varsovassa Puolassa 30.1. ja tapaa pääjohtaja Fabrice Leggerin. Keskustelujen asialistalla on mm. Eurooppalaisen raja- ja merivartioston toimeenpano ja Suomen osallistuminen Frontexin koordinoimaan toimintaan.
    https://intermin.fi/-/ministeri-risikko-tapaa-frontexin-paajohtajan-varsovassa
  49. 29.1.2020 | En ny förenklad personalkostnadsmodell tas i bruk i EU-fonderna för inrikes frågor. Personalkostnader utgör den största utgiftsposten i många projekt och med den nya modellen minskar man den administrativa bördan av att rapportera lönekostnader och effektiviserar användningen av fonderna. Ändringen gäller inte pågående projekt.
    https://intermin.fi/sv/-/uusi-henkilostokustannusmalli-helpottaa-hankkeiden-hallintoa
  50. 3.3.2022 | EU-maiden sisäministerit kokoontuvat Brysselissä 3.3. oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon. Ministereiden asialistalla on muun muassa Schengenin kehittäminen sekä EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistus. Ministerit jatkavat myös keskustelujaan EU:n vastauksesta Ukrainan tilanteeseen. Suomea kokouksessa edustaa sisäministeri Krista Mikkonen.
    https://intermin.fi/-/sisaministerit-keskustelevat-ukrainan-tilanteesta-schengenin-kehittamisesta-seka-eu-n-maahanmuutto-ja-turvapaikkauudistuksesta
  51. 7.5.2020 | Statsrådet har den 7 maj beslutat att förlänga de temporära begränsningarna av trafiken över Finlands gränser fram till den 14 juni 2020. Beslutet är en fortsättning på regeringens beslut av den 19 mars, genom vilket gränskontrollen vid de inre gränserna återinfördes, vissa gränsövergångsställen stängdes och trafiken över de yttre gränserna begränsades.
    https://intermin.fi/sv/-/tyomatkaliikenne-sisarajoilla-sallitaan-ilman-vaatimusta-tyon-valttamattomyydesta
  52. 30.6.2020 | Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) myöntää 12 miljoonaa euroa EU-tukea Välimeren alueelta tulevien turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen.
    https://intermin.fi/-/maahanmuuttovirastolle-12-miljoonaa-euroa-eu-tukea-175-turvapaikanhakijan-vastaanottamiseen-valimerelta
  53. 12.8.2020 | Osa suomalaisista Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta lähetetyistä pelastustoiminnan asiantuntijoista palaa Beirutista kotimaahan tehtävän päättyessä. Asiantuntijoiden tehtävä Beirutissa päättyy, koska kansainvälisen tuen painopiste on siirtynyt akuutista pelastustoiminnasta materiaalisen avun vastaanottamiseen ja muuhun avustustoimintaan.
    https://intermin.fi/-/nelja-suomen-lahettamaa-pelastustoiminnan-asiantuntijaa-palaa-libanonista
  54. 1.2.2021 | Inrikesministeriet öppnade en ansökningsomgång för fonden för inre säkerhet (ISF) den 1 februari 2021. I EU-stöd för projekt enligt fondens mål kan sökas cirka 4,2 miljoner euro. Ansökningsomgången pågår till den 31 mars 2021 kl. 16.15.
    https://intermin.fi/sv/-/ansokan-om-medel-ur-isf-fonden-inleds-cirka-4-2-miljoner-euro-kan-sokas
  55. 9.10.2018 | Kansainvälistä suojelua koskevien uusintahakemusten käsittelyä halutaan muuttaa. Hallituksen esitysluonnos lähti lausuntokierrokselle 8. lokakuuta. Muutokset perustuvat EU:n turvapaikkamenettelydirektiiviin, jonka kaikkia säännöksiä Suomi ei ole aiemmin sisällyttänyt ulkomaalaislakiin.
    https://intermin.fi/-/lakiesitys-turvapaikanhakijoiden-uusintahakemusten-kasittelysta-lausuntokierrokselle
  56. 22.1.2020 | Inrikesminister Maria Ohisalo deltar i ett informellt möte för EU:s inrikesministrar i Zagreb den 24 januari. Mötet är det första som ordnas under Kroatiens EU-ordförandeskap.
    https://intermin.fi/sv/-/sisaministeri-ohisalo-eu-n-epaviralliseen-sisaministerikokoukseen-kroatiaan
  57. 23.9.2021 | A new act will be enacted for the management of the European Union’s Home Affairs Funds. The act on the programming period 2021–2027 lays down provisions on managing the programmes under the Funds and on implementing the aid system. On 23 September, the Government submitted to Parliament its proposal for an act on Home Affairs Funds.
    https://intermin.fi/en/-/new-act-to-manage-eu-home-affairs-funds-during-2021-2027-programming-period
  58. 11.6.2020 | Britannian EU-erosta seuraa, että Suomessa asuvien Britannian kansalaisten on erikseen haettava erosopimuksen mukaista oleskeluoikeutta Suomesta. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 11.6.
    https://intermin.fi/-/suomessa-asuvat-britit-voisivat-syksylla-hakea-erosopimuksen-mukaista-oleskeluoikeutta
  59. 4.6.2020 | Sisäministeri Maria Ohisalo osallistuu 5. kesäkuuta EU:n sisäministereiden epäviralliseen kokoukseen videoyhteydellä. Ministerit keskustelevat kokouksessa koronavirustilanteeseen liittyen sisärajatarkastusten poistamisesta ja vapaan liikkuvuuden palauttamisesta.
    https://intermin.fi/-/eu-n-sisaministerit-keskustelevat-eu-n-sisa-ja-ulkorajojen-avaamisesta-epavirallisessa-kokouksessa
  60. 8.12.2022 | Inrikesministeriet har tillsatt ett lagstiftningsprojekt som gäller genomförande av förslaget till Europaparlamentets och rådets direktiv om kritiska entiteters motståndskraft, som för närvarande behandlas i EU. Projektet förbättrar samhällets resiliens och den nationella säkerheten. 
    https://intermin.fi/sv/-/motstandskraften-hos-kritisk-infrastruktur-forbattras-och-de-aktorer-som-ar-kritiska-med-tanke-pa-samhallets-funktionsformaga-identifieras-