KuntaIT hakee osallistujia kehittäjäverkostoihin
KuntaIT:n palvelutoiminnan alueiden verkostojen työtä tuetaan sisäasiainministeriön asettamalla kehittäjäverkostohankkeella. Hankkeen tavoitteena on muodostaa palvelutoiminnan eri alueille kattavat kehittäjäverkostot palvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuussa olevista tahoista. Verkostojen kokoamisen tarkoituksena on varmistaa, että kohdealueen kehittämistavoitteet ja -tarpeet on riittävästi yksilöity ja tunnistettu, ja että tavoitteena olevat ratkaisut ovat mahdollisimman laajasti tarkoitukseensa sopivia ja soveltuvia valtakunnallisesti käytettäviksi ratkaisuiksi.
KuntaIT palvelutoiminnan alueet ovat:
Päivähoidon, koulun ja kodin vuorovaikutus
Turvallisesti kotona -palvelut (vanhukset, vammaiset, omaiset)
Asumisen, muuttamisen ja rakentamisen palvelut
Kuluttajaneuvonta
Talous- ja henkilöstöresurssit
Asiakkaan liikkuvuus sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukentässä
Yhteispalvelut (kunnan, Kelan ja valtion paikallishallinnon palvelut yhdeltä luukulta)
KuntaIT -hanke kutsuu kehittäjäverkostoihin eri palvelutoiminnan alueilta palvelujen järjestämisestä, tuottamisesta ja kehittämisestä vastaavia henkilöitä kunnista, kuntayhtymistä ja muista kunnallisista palveluorganisaatioista sekä näillä alueilla toimivista järjestöistä.
Hanke jatkuu lokakuun loppuun asti. Verkostojen toiminta jatkuu verkostojen määrittelemin tavoin myös hankkeen päätyttyä.
KuntaIT:n kehittäjäverkostojen johtoryhmän puheenjohtajana toimii IT-johtaja Antti Holmroos sisäasiainministeriöstä. Johtoryhmän jäsenet ovat johtaja Jussi Merikallio Suomen Kuntaliitosta, toimitusjohtaja Kari Pessi Kuntien tietotekniikkavastaavat ry:stä, toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen Vanhusten Keskusliitto ry:stä, ylitarkastaja Ville Salonen sisäasiainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Anna-Kaisa Iivari sosiaali- ja terveysministeriöstä, finanssineuvos Marja Granlund valtiovarainministeriöstä, kunnanjohtaja Juha Myyryläinen Pukkilasta, johtaja Päivi Hentunen Kuluttajavirastosta, johtaja Eeva-Riitta Pirhonen opetusministeriöstä, palvelujohtaja Pekka Kantola Kuusamosta, ylitarkastaja Sari Loijas Valtakunnallisesta vammaisneuvostosta, asiantuntija Tuovi Allén SITRA:sta ja perusturvajohtaja Maria-Liisa Nurmi Alavuden kaupungista. Johtoryhmän sihteerinä toimii projektipäällikkö Marjukka Saarijärvi sisäasiainministeriöstä. Hän toimii myös verkostotiimin puheenjohtajana.
Seuraavat palvelutoiminnan alueiden kehittämiseen ja hanke-esitysten muodostamiseen liittyvät työpajat järjestetään syyskuussa:
4.9. Turvallisesti kotona 2. työpaja
6.9. Talous- ja henkilöstöresurssit
18.9. Asiakkaan liikkuvuus sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukentässä
20.9. Asumisen, muuttamisen ja rakentamisen palvelut
25.9. Päivähoidon, koulun ja kodin vuorovaikutus
27.9. Yhteispalvelut
2.10. Kuluttajaneuvonta
Kunkin työpajan osallistujamäärä on noin 50 henkilöä.
Lisätietoja: projektipäällikkö Marjukka Saarijärvi, 0400 714314, marjukka.saarijarvi@intermin.fi, lisätietoa KuntaIT-toiminnasta www.kuntait.fi