Lääninhallitukset juhlivat 370-vuotista taivaltaan
Lääninhallinto juhlii tänä vuonna 370-vuotista taivaltaan. Sisäasiainministeriön ja Länsi-Suomen lääninhallituksen järjestämä pääjuhla ja siihen liittyvä seminaari pidetään Turussa 31. elokuuta. Lääninhallituksissa juhlapäivät ajoittuvat syyskuun ensimmäiselle viikolle. Juhlateemaa tuodaan esille vuoden aikana lukuisissa eri tilaisuuksissa ympäri Suomea.
Pitkää historiaa juhlitaan eri tavoin eri lääneissä. Itä-Suomessa teemana on kansalaisten perusoikeudet. Asiaa käsitellään kolmessa seminaarissa 1.-3.9. Oulussa järjestetään kansalaistapahtuma ja juhlaseminaari 2.9. ja Etelä-Suomen lääninhallitus juhlii Hämeenlinnassa 2.9. Lapin läänissä juhlapäivä on 3.9. ja teemana muun muassa koululaiset. Länsi-Suomessa juhlateema otetaan mukaan lukuisissa lääninhallituksen syksyn tapahtumissa. Myös Ahvenanmaalla vietetään 3.9. juhlapäivää.
Lääninhallinnon perustana on vuoden 1634 hallitusmuoto, jolloin Ruotsin keskushallinnon ja paikallishallinnon väliin luotiin maaherrojen johtamat lääninhallitukset. Maahamme perustettiin tuolloin neljä lääniä, Uudenmaan ja Hämeen lääni, Turun ja Porin lääni, Viipurin ja Savonlinnan lääni sekä Pohjanmaan lääni.
Valtakuntien nimet, hallitsijat ja rajat ovat muuttuneet, mutta lääninhallinnon tehtävä keskushallinnon päätösten toimeenpanijana ja lääninhallitusten asiantuntijuus oman alueensa elinolojen analysoinnissa on säilynyt kautta vuosisatojen.
Heti perustamisestaan lähtien lääninhallitukset olivat alueidensa merkittäviä tiedonkerääjiä hallitukselle ja valtiopäiville. Maaherrojen kertomukset käsittivät jo 1600-luvulla keskeistä tietoa alueen hallinnosta ja niiden on katsottu olleen alkuna maamme tilastolaitokselle.
Lääninhallitukset ovat kautta vuosisatojen toimineet tietolinkkeinä alueen muihin viranomaisiin. Lääninhallinnolle ja erityisesti maaherroille säädettiin 1634 laaja tehtäväkenttä, joka ulottui yleishallinnosta, rauhan ja järjestyksen valvonnasta päätösten toimeenpanoon, kaupunkien ja teiden rakentamisen valvonnasta merenkulkuun sekä kruunun omaisuudesta ja saatavista huolehtimiseen.
Vuosisatojen aikana lääninhallinnon tehtävät eri kollegioiden tai ministeriöiden alaisuudessa ovat vaihdelleet. Viimeisten vuosikymmenien aikana tehtävät ovat vakiintuneet seitsemän eri ministeriön asiantuntijatehtäviksi sekä yleishallintoviranomaisen tehtäviksi. Vuonna 1997 toteutettu lääniuudistus selkiytti lääninhallinnon roolia ja asemaa valtion aluehallinnossa. Viime vuosina lääninhallituksille on jälleen osoitettu uusia merkittäviä tehtäviä ja kehitys näyttää jatkuvan samansuuntaisena. Lääninhallituksen merkitys alueellisena koordinoijana on uudestaan korostunut.
Lääninhallitusten suorittama kansalaisten peruspalvelujen saatavuuden arviointi on nykypäivän vastaus tarpeeseen saada keskushallinnon, kuntien, muiden viranomaisten ja tutkimuslaitosten sekä kansalaisten ja yritysten käyttöön ajantasainen tieto väestökehityksestä sekä peruspalvelujen tarjonnasta, laadusta ja kysynnästä kunnittain, maakunnittain, lääneittäin ja myös valtakunnallisesti.
Lisätietoja: hallitusneuvos Tarja Hyvönen (09) 160 42835