Osa-neuvostossa Haagissa käsitellään Tampere II -ohjelmaa

EU:n oikeus- ja sisäasiainministereiden epävirallisessa tapaamisessa Haagissa 30.9.-1.10. 2004 keskitytään EU:n oikeus- ja sisäasioiden uuden monivuotisen ohjelman ns. Tampere II -ohjelman valmisteluun. Lisäksi ministerit tapaavat kokouksen yhteydessä Yhdysvaltojen oikeusministeri John Ashcroftin, sisäisen turvallisuuden (Homeland Security) varaministeri Asa Hutchinsonin sekä YK:n pakolaisasiain pääkomissaari Ruud Lubbersin. Suomesta kokoukseen osallistuvat oikeusministeri Johannes Koskinen ja sisäasiainministeri Kari Rajamäki.

Komissio antoi 2.6.2004 tiedonannon Tampereen päätelmien seurannasta ja tulevaisuuden suuntaviivoista. Tiedonannossa komissio arvioi, kuinka Tampereen päätelmien sisältö on toteutunut ja antaa alustavat suuntaviivat mahdollista uutta lainsäädäntöohjelmaa varten.

Puheenjohtajavaltio Hollanti ilmoitti heinäkuun oikeus- ja sisäasiainministereiden kokouksessa, että Tampere II -ohjelmaa käsitellään myös oikeus- ja sisäasiainneuvostossa Luxemburgissa 25.-26.10. Se on tarkoitus hyväksyä 5.11. kokoontuvassa Eurooppa-neuvostossa.

Puheenjohtajamaa on ilmoittanut, että epävirallisen tapaamisen keskusteluissa tullaan keskittymään tietojenvaihtoon rikollisuuden torjunnassa, terrorismin torjuntaan, Europolin ja Eurojustin toiminnan tehostamiseen, EU:n sisäisen turvallisuuden pysyvän komitean työn valmisteluun, kriisinhallintaan, kansainväliseen perheoikeuteen, yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään, parempaan pääsyyn pysyviin ratkaisuihin, rajavalvonnan yhteisvastuumekanismiin, yhteiseen viisumipolitiikkaan, kumppanuuteen kolmansien valtioiden kanssa sekä maahanmuuton hallintaan. Puheenjohtaja esittää, että ohjelman väliarvio tehtäisiin Suomen puheenjohtajuuskaudella vuonna 2006.

Suomen yleiset tavoitteet

Suomen mielestä Tampere II -ohjelman sisältöä suunniteltaessa on otettava huomioon useita eri tekijöitä. On muistettava parhaillaan käynnissä oleva työ ja aikaisemmin määritellyt pitkän aikavälin tavoitteet. Lisäksi on muistettava jo hyväksyttyjen säädösten tehokas täytäntöönpano ja säädösten tehokkuuden arviointi. On myös varmistettava, että oikeus- ja sisäasioiden sektorilla on käytössään riittävät taloudelliset resurssit uusien tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi tärkeimmistä muutoksista uuden perustuslaillisen sopimuksen myötä tulee olemaan pilarirakenteen poistuminen ja yhteisömetodin ulottaminen koskemaan kaikkia oikeus- ja sisäasioita.

Suomi pitää tärkeänä, että vielä tämän vuoden aikana saadaan aikaan mahdollisimman kattava päätös siirtymisestä määräenemmistöpäätöksentekoon turvapaikka-, maahanmuutto- ja rajavalvonta-asioissa. Tähän velvoittaa Nizzan sopimukseen liitetty julistus, jonka mukaan jäsenvaltiot suostuvat tekemään tällaisen päätöksen. Määräenemmistöpäätöksenteko mahdollistaa Tampereen päätelmien ja hyväksyttyjen toimintaohjelmien täysimääräisen täytäntöönpanon ambitiotasosta tinkimättä.

Komissio nostaa tiedonannossa yhtenä tärkeänä kokonaisuutena esille unionin kansalaisuudesta johtuvien oikeuksien vahvistamisen. Esimerkiksi tulevassa perustuslaillisessa sopimuksessa tietty määrä jäsenvaltioiden kansalaisia voi esittää komissiolle pyynnön tehdä aloite jollain perustuslaillisessa sopimuksessa määrätyllä alalla. Suomi tukee unionin kansalaisuudesta johtuvien oikeuksien turvaamiseen tähtääviä toimia.

Yhteistyötä tulee tehostaa EU:n ja sen strategisen kumppanin Venäjän välillä mm. rikollisuuden torjunnassa ja rajavalvonnassa. On myös tärkeää, että EU:n laajentumisen vaikutuksia kaikilla sisäisen turvallisuuden eri osa-alueilla seurataan jatkuvasti. Oikeus- ja sisäasiat tulevat olemaan keskeisessä asemassa arvioitaessa tulevien jäsenvaltioiden jäsenyyskelpoisuutta laajentumisprosessin jatkuessa.

Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka

Suomen mielestä Tampere II-ohjelmalla tulee jatkaa yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kehittämistä. Suomi kannattaa komission heinäkuussa 2004 antamaan tiedonantoon perustuvaa aloitetta yhtenäisestä turvapaikkamenettelystä (nk. yhden luukun menettely) keskeisenä seuraavan vaiheen toimenpiteenä. Yhtenäisellä turvapaikkamenettelyllä tarkoitetaan menettelyä, jossa turvapaikkahakemus ja toissijaista suojelua koskeva hakemus tutkitaan samassa menettelyssä yhden viranomaisen toimesta, joka tekee yhden asiaa koskevan päätöksen. Lisäksi mahdollisen kielteisen lupapäätöksen yhteydessä päätetään myös maasta poistamisesta.

Turvapaikkajärjestelmään liittyvät ongelmat johtuvat osittain nykyisen kansainvälisen suojelujärjestelmän puutteellisuudesta. Turvapaikanhakijat joutuvat turvautumaan laittomaan maahantuloon, mikä puolestaan edistää rikollista toimintaa. Onkin tärkeätä jatkaa komission tiedonantojen pohjalta kansainvälisen suojelujärjestelmän kehittämistä koskevia keskusteluja, erityisesti mitä tulee uudelleensijoittamispolitiikkaan. Lisäksi tulee myös tarkastella kysymystä EU:n mahdollisuudesta tukea lähtö- ja kauttakulkualueita niiden kehittäessä omia turvapaikkajärjestelmiään.

EU:ssa tulisi jo lähitulevaisuudessa paneutua myös siihen, miten huomioida kansainvälistä suojelua hakevat tai tarvitsevat henkilöt pyrittäessä eri keinoin estämään tai paljastamaan meritse tapahtuvaa laitonta maahanmuuttoa.

EU-puheenjohtajavaltion ehdottama yhteistyön ja tiedonvaihdon lisääminen niin kansallisen politiikan valmistelijoiden kuin lupaviranomaisten kesken olisi hyödyllistä. Tämä voisi tehostaa turvapaikkajärjestelmien toiminnallisuutta mm. siten, että pystyttäisiin paremmin estämään järjestelmän väärinkäyttöä, josta kärsivät ennen muuta todellisen suojelun tarpeessa olevat.

Maahanmuuttopolitiikka

Tulevat väestörakenteen ja työvoimatarpeen muutokset ovat haasteita, joihin tulee vastata unionin tasolla yhteisellä maahanmuuttopolitiikalla, joka kunnioittaa oikeudenmukaisen kohtelun periaatetta. Yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan kuuluu olennaisena osana pohtia keinoja, miten laillista maahanmuuttoa voitaisiin kehittää. EU:n (ja Suomen) väestön ikärakenne johtaa varsin lyhyellä aikavälillä tilanteeseen, jossa työvoimaa kolmansista maista tarvitaan nykyistä enemmän. Riittävän työvoiman saatavuuden turvaaminen on keskeinen keino torjua työpaikkojen siirtymistä EU:n ulkopuolelle. Maahanmuuton laillisten keinojen lisäämisellä on myös ilmeisesti laitonta maahanmuuttoa vähentävä vaikutus.

Tampereen päätelmissä painotettiin kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukaista kohtelua. Kolmansien maiden kansalaisten kotouttamista edistäviä toimenpiteitä tulee jatkaa. Jäsenvaltioiden kotouttamispolitiikka ja toimet ovat erilaisia eikä tällä alalla ei tulekaan pyrkiä lainsäädännön harmonisointiin. Tietojen vaihto, kehityksen arviointi jäsenmaissa sekä yhteisötoimien arviointi ovat tärkeitä keinoja kotouttamispolitiikan alueella. Erityistä huomiota on lisäksi kiinnitettävä erityisryhmien, kuten maahanmuuttajanaisten, lasten ja nuorten asemaan. Maahanmuuttajien syrjintä vaikeuttaa kotoutumista ja huono kotoutuminen lisää syrjintää. Syrjimättömyyteen ja hyvien etnisten suhteiden edistämiseen on siis kiinnitettävä huomiota entistä enemmän.

Laittoman maahanmuuton torjunnassa on nähtävä eri politiikkalohkojen yhdenmukaisen ja tehokkaan toiminnan tärkeys. Erityisen merkityksellistä on kiinnittää huomiota laittoman maahanmuuton ennaltaehkäisyyn ja laittoman maahanmuuton syiden selvittämiseen ja poistamiseen. Siten maahanmuuttoon liittyvien kysymysten sisällyttäminen unionin ulkosuhdeohjelmiin on välttämätöntä.

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa on keskeinen osa maahanmuuton hallintaa. Tarkoituksena on vähentää muuttopaineita näissä maissa. Tähän voidaan päästä sellaisilla pitkän aikavälin kehitysohjelmilla, jotka liittyvät köyhyyden poistamiseen, instituutioiden ja hyvän hallinnon sekä ihmisoikeuksien kehittämiseen ja edistämiseen, demokratian vahvistamiseen, työpaikkojen luomiseen sekä konfliktien ehkäisyyn kyseisissä maissa. Yhteistyötä lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa laittoman maahanmuuton torjunnassa tulee muutenkin jatkaa käyttämällä hyväksi koko unionin käytössä olevaa keinovalikoimaa.

Maahanmuuttokiintiöillä ei voida korvata tai ohittaa jäsenvaltioiden velvollisuutta taata työmarkkinoidensa vakaus. Toimivalta työmarkkinoiden erilaisten tarpeiden arvioimisessa tuleekin säilyttää jäsenvaltioilla.

Laittomat maahanmuuttajat päätyvät yleensä laittomille työmarkkinoille. Unionin tason toimet laittomien työmarkkinoiden torjunnassa ovat välttämättömiä laittoman maahanmuuton ja maahanmuuttajien riistämisen torjunnassa. Ihmiskauppaa harjoittavien rikollisjärjestöjen lisäksi aktiivisia kontrollitoimia tulee suunnata työnantajiin, jotka hyödyntämällä laitonta työvoimaa vääristävät markkinoita.

Unionin palauttamispolitiikan tulee jatkossakin painottua tehokkaisiin palautuksiin sekä yhteisön takaisinottosopimusten tekemiseen asianomaisten kolmansien valtioiden kanssa.

Rajavalvonta

EU:n rajaturvallisuuden kehittäminen edellyttää siihen liittyvien politiikkojen, lainsäädännön ja operatiivisen yhteistyön välistä tasapainoa. Poliittisesti keskeisin kysymys on varmistaa jäsenvaltioiden jakamaton vastuu ulkorajojen valvonnassa ja huolehtia samalla siitä, että jäsenvaltioiden kansalliset budjetit säilyvät ensisijaisena rahoituslähteenä. Keskustelu "Euroopan rajavartiostosta" on harhaanjohtavaa ja kyseenalaistaa keskeisen periaatteen ulkorajavaltioiden yksinomaisesta vastuusta rajojensa valvonnassa. Sen sijaan on paikallaan kehittää asiantuntijatehtävissä toimivia ja yhteisesti rahoitettuja yhteisiä yksiköitä (ml. asiantuntijapoolit). Sen lisäksi on paikallaan yhtenäistää käytettävissä olevia valvontavälineitä ja -järjestelmiä, joiden hankintaan voidaan osoittaa varoja yhteisön budjetista.

Rajaturvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä tulee kehittää kahden periaatteen pohjalta. Ensiksikin on huolehdittava, että EU-säännöstö tarjoaa riittävän keinovalikoiman takaamaan kansalaisille entistä parempi rajaturvallisuustaso. Toiseksi säännöstön tulee tarjota jäsenvaltioiden viranomaisille riittävä liikkumatila vastata muuttuviin turvallisuusuhkiin.

Euroopan uusi rajaturvallisuusvirasto tulee olemaan keskeisessä asemassa kehitettäessä jäsenvaltioiden operatiivista yhteistyötä. Sille tuleekin luoda riittävät toiminnalliset puitteet ja varmistaa riittävät voimavarat. Luotettava riskianalyysi ja toimiva yhteistyö EUROPOLin kanssa ovat avainasemassa. Viraston toiminnasta saatavat kokemukset antavat lisäksi pohjaa arvioida viraston sekä kolmansien maiden välisen yhteistyön kehittämistä sekä jäsenvaltioiden välistä operatiivista yhteistyötä koskevan säännöstön kehittämistarpeita.

Siviilioikeudellinen yhteistyö

Sekä komissio että puheenjohtaja korostavat oikeussuojan saatavuutta ja oikeuksien suojelua. Suomi katsoo, että lähtökohtana sekä siviili- että rikosoikeudellisessa yhteistyössä tulee olla eurooppalaisen kansalaisen oikeuksien vahvistaminen ja turvaaminen.

Niin siviili- kuin rikosoikeudellisessa yhteistyössä on huolehdittava koherenssista EU-instrumenttien ja laajemman kansainvälisen yhteystyön välillä esimerkiksi Haagin konferenssin, Euroopan neuvoston tai Yhdistyneiden kansakuntien yhteydessä.

Vastavuoroinen tunnustaminen on kansainvälisen siviilioikeudellisen oikeudenhoidon kulmakivi. Siksi Suomi kannattaa puheenjohtajavaltion ehdotusta prosessuaalisten minimisääntöjen laatimisesta siviilioikeuden alalla. Tämä vahvistaisi vastavuoroisen tunnustamisen tarvitsemaa keskinäistä luottamusta. Samoin liittymäsääntöjen kehittäminen vahvistaa oikeusturvaa.

Puheenjohtajavaltio on ehdottanut eräitä mekanismeja siviilioikeudellisen yhteistyön tehostamiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Suomi kannattaa ehdotusta jäsenvaltioiden siviilioikeudellisten yhteystuomareiden vaihdosta sekä hyvien käytänteiden identifioimisesta kansainvälisessä yhteistyössä.

Sen sijaan Suomi suhtautuu varauksellisesti puheenjohtajavaltion ehdotukseen foorumin perustamisesta EU-laajuisten sopimusoikeuden vakioehtojen kehittämistä varten. Vaikka sopimusoikeudellisten vakioehtojen kehittäminen tulee tapahtua tiiviissä yhteistyössä liikemaailman ja asianomaisten järjestöjen kanssa, ehdotettua foorumia on pidettävä erillään perussopimuksiin perustuvasta säädösvalmistelumenettelystä.

Kansainvälisen perheoikeuden osalta Suomi katsoo ensinnäkin, että EU-säännökset ovat tarpeellisia, jos ne tuovat lisäarvoa siihen, mistä Haagissa kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssissa on sovittu. EU-instrumenttien valmistelu- ja käsittelyaikataulu pitäisikin sovittaa siten, että vältyttäisiin päällekkäiseltä työltä Haagin konferenssin kanssa, joten Haagin ratkaisujen sisällön tulisi olla tiedossa ennen EU-hankkeiden valmistelun ja käsittelyn aloittamista. Toiseksi yhteisön säännösten tulisi täydentää Haagin sopimusta kysymyksissä, joissa yhteisömaiden kesken on saatavissa pitemmälle meneviä tai joustavampia ratkaisuja kuin Haagissa yleismaailmallisesti.

Kolmanneksi perintökysymykset ovat jokaista koskettavaa lainsäädäntöä, ja asetusehdotus lainvalinnasta jäämistöoikeudellisissa kysymyksissä on valmisteltava aikanaan hyvin huolellisesti, jotta asetuksesta tulisi selkeä ja korkeatasoinen. Toistaiseksi asiaa koskevaa vihreää kirjaa ei ole kuitenkaan annettu. Ehdotettu etenemisaikataulu perintökysymyksissä on Suomen näkemyksen mukaan tällä hetkellä liian tiukka.

Neljänneksi Suomi pitää hyvänä ehdotusta tutkia sitä, voidaanko kansainvälisiä avioliittoja varten luoda valinnainen aviovarallisuusjärjestelmä. Valinnaisen järjestelmän ongelmana on kuitenkin muun muassa, että se ei missään valtiossa yleisesti sovellettava, jolloin järjestelmän sisältö saattaa jäädä tuntemattomaksi muun muassa soveltajille.

Rikosoikeudellinen yhteistyö

Myös rikosoikeudellisessa yhteistyössä kulmakivenä on vastavuoroinen tunnustaminen. Suomi katsoo, että Tampereen Eurooppa-neuvoston viitoittama toimenpideohjelma on suurelta osin suoritettu, sillä olemassa olevat instrumentit kattavat tärkeimmät rajat ylittävät rikokset. Pääpainon tulee nyt olla jo hyväksyttyjen instrumenttien tehokkaassa täytäntöönpanossa ja käytännön yhteistyön tehostamisessa, ennen kaikkea olemassa olevien rakenteiden täysimääräisessä hyödyntämisessä. Mahdolliset uudet harmonisointia koskevat ehdotukset on tutkittava tarkoin sen varmistamiseksi, että EU-tasoisella toimenpiteellä todellakin saavutetaan lisäarvoa käytännössä. Suomi toteaa myös, että päätökset rikosten määrittelystä ja rangaistustasosta tulee tehdä nimenomaan oikeus- ja sisäasioiden neuvostojen yhteydessä.

Suomi katsoo, että Tampere II -ohjelmaan tulee sisällyttää kysymys vankien siirrosta nykyistä Euroopan neuvoston sopimusta täydentävällä tavalla siten, että siirto ei pääsääntöisesti edellyttäisi vangin suostumusta, kun tarkoituksena on siirtää vanki kotivaltioonsa tai valtioon, jossa hän pysyvästi asuu. Siirtämismenettelyn eri vaiheille voidaan asettaa enimmäisaikoja ja tarvittavia asiakirjoja voisi yhdenmukaistaa.

Suomi pitää tärkeänä Europolin ja Eurojustin toiminnan tehostamista ja kiinnittää huomiota siihen, että pelkästään juttumäärään liittyviä tavoitteita ei tulisi asettaa. Määrällisiä tavoitteita olisi tarkasteltava huomioiden myös Europolin ja Eurojustin työn laatu.

Poliisiyhteistyö

Poliisiyhteistyön alalla tulisi painottaa operatiivista yhteistyötä lainvalvontaviranomaisten välillä. Unionilla ja jäsenvaltioilla on jo käytettävissään instituutioita EU:n suojelemiseksi turvallisuuteen kohdistuvilta ulkoisilta ja sisäisiltä uhilta. Näitä ovat Europol, Eurooppalainen poliisiakatemia CEPOL, poliisipäälliköiden toimintaryhmä sekä Schengenin tietojärjestelmä SIS. Näitä välineitä tulee hyödyntää täysimääräisesti. Europolin tuottamaa analyysiä tulisi vahvistaa ja hyödyntää paremmin jäsenvaltioissa. Tiedusteluun pohjautuva poliisitoiminta sekä maalitoiminta tulisi sisällyttää Europolin päivittäiseen toimintaan.

Laajentuneen unionin alueelliset erot esimerkiksi toimintaympäristön ja lainvalvonnan prioriteettien osalta on otettava huomioon käynnistettäessä operatiivisia hankkeita. Itämeren maiden järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen toimintaryhmän kaltaisten alueellisten yhteistyömuotojen luomista tulisi edistää. Nämä alueelliset mallit tulee yhdistää neuvoston rakenteisiin soveltuvalla tavalla, jotta operaatioiden tuloksia voidaan hyödyntää. Lainvalvontaviranomaisia tulee kannustaa myös parempaan yhteistyöhön kansallisella tasolla. Suomen kokemuksia PTR-yhteistyöstä voidaan käyttää tässä hyväksi.

Koko joukko aloitteita on käsiteltävänä koskien tietojenvaihdon helpottamista terrorismin torjunnassa. On myös tarpeen painottaa muiden vakavan rikollisuuden muotojen torjuntaa ja siihen liittyvää tietojenvaihtoa. Esimerkiksi DNA- ja sormenjälkitietojen vaihtamisen tulisi olla mahdollista nopeasti ja joustavasti. Tässä voitaisiin hyödyntää Euroopan rikosteknisten laitosten verkoston (ENFSI) kokemuksia.

Neuvoston tulisi pääsääntöisesti pidättyä ei-sitovien instrumenttien käytöstä. Voimavaroja voitaisiin käyttää tehokkaammin valmistelemalla instrumentteja, joita sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa. Nykyisten suositusten ja muiden ei-sitovien instrumenttien perkaus voitaisiin tehdä sen selvittämiseksi, mitkä niistä tulisi muuntaa oikeudellisesti sitoviksi säädöksiksi.

Operatiivinen yhteistyö neuvostossa sisäisen turvallisuuden alalla

Perustuslaillisen sopimuksen III-261 artiklan mukaan neuvostonyhteyteen perustetaan pysyvä komitea huolehtimaan unionin sisällä toteutettavan operatiivisen yhteistyön edistämisestä ja tehostamisesta sisäiseen turvallisuuteen kuuluvissa asioissa. Perusajatuksena on lisätä oikeus- ja sisäasioiden alalla operatiivisen toiminnan tehokkuutta, läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta. On olennaista varmistaa, ettei uuden pysyvän toimielimen perustaminen jäykistä operatiivista yhteistyötä.

Ehdotettuun sisäisen turvallisuuden pysyvän komitean työn valmisteluun määrittelemällä sen toimiala, tehtävät ja kompetenssi jo ennen perustuslaillisen sopimuksen voimaantuloa voidaan suhtautua myönteisesti. Eurooppa-neuvosto määrittelee operatiivisen toiminnan strategiset suuntaviivat. On tärkeää, että pysyvä komitea määrittelee ja sovittaa yhteen nimenomaan tekniseltä kannalta operatiiviset painopisteet eri viranomaisten ja elinten työlle, myös suhteessa kolmansiin maihin. Operaatioiden ja niihin osallistuvien viranomaisten turvallisuus ei saa vaarantua.

Komitean toimialan tulee kattaa koko sisäisen turvallisuuden sektori. Suomessa kysymykseen tulisivat ainakin poliisin, rajavartiolaitoksen, tullin, pelastuspalvelun toimiala sekä oikeusviranomaisten ala siltä osin kuin niiden tehtävät liittyvät operatiiviseen toimintaan. Vanhalla pilarijaolla ei saa olla merkitystä pysyvän komitean toimivallan määrittelyssä eikä siitä saa muodostua pelkästään poliisiyhteistyön foorumia.

Tulee varmistaa, että operatiivista toimintaa ohjaavat ja tukevat unionin elimet (esim. Europol, Eurojust, OLAF, poliisipäälliköiden toimintaryhmä, perusteilla oleva rajavalvontavirasto) saadaan tehokkaasti mukaan uuden pysyvän komitean työhön.

Terrorismin torjunta

Terrorismin torjunta muodostaa merkittävän osan Tampere II -ohjelmaa. Tältä osin on Suomen mielestä jatkettava syyskuussa 2001 hyväksytyn ja viime kesäkuussa päivitetyn toimintaohjelman täytäntöönpanoa. Painopisteenä on tietojenvaihdon parantaminen lainvalvonta- ja tiedusteluviranomaisten, Europolin, Eurojustin sekä neuvoston sihteeristön tilannekeskukseen perustetun analyysikeskuksen (Situation Center, SITCEN) välillä. Myös terrorismin rahoituksen alalla tulee hyväksyä uusia toimia terroristijärjestöjen voimavarojen eliminoimiseksi.

EU:n terrorisminvastaisten toimia on pyrittävä koordinoimaan tehokkaammin eri pilareiden välillä. Tässä toiminnassa EU:n terrorismikoordinaattorilla on keskeinen rooli. Erityistä huomioita on kiinnitettävä terrorismin torjuntaan tähtäävien aloitteiden päällekkäisyyksien välttämiseen.

Ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden parantaminen on keskeisessä asemassa. Terrorismin torjunta tulisi sisällyttää ulkosuhdetoimintaan. Poliittisen dialogin ja teknisen avun mahdollisuuksia on hyödynnettävä. Mahdollisuuksia tiivistää EU:n ja Venäjän välistä viranomaisyhteistyötä terrorismin torjunnassa tulisi selvittää.

Pelastuspalvelu ja kriisinhallinta

Suomi jakaa puheenjohtajan näkemyksen siitä, että kansallisia toimenpiteitä luonnonkatastrofien ja ihmisten aiheuttamien katastrofien ehkäisemiseksi ja EU:n kansalaisten suojelemiseksi niiltä on tehostettava osana vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä. On tärkeää, että jo olemassa olevia EU:n pelastuspalvelurakenteita vahvistetaan ja niitä pyritään käyttämään entistä tehokkaammin.

EU:lla on vuodesta 2002 alkaen ollut käytössä hätäilmoitus- ja avunantojärjestelmä (ns. yhteisön mekanismi), jolla edistetään EU-valtioiden välistä yhteistyötä sellaisissa pelastuspalvelun avustustoimissa, jotka vakavissa hätätilanteissa tai sellaisen tilanteen uhatessa saattavat edellyttää kiireellisiä toimia. Näin luotuja valmiuksia voidaan käyttää myös avunannossa alueen ulkopuolelle. On tärkeätä selvittää yhteisön mekanismin käytössä ilmenneet heikkoudet ja kehittämistarpeet, jotta järjestelmää voitaisi entisestään parantaa ja sen joustavaa käyttöä ja lisäarvoa edistää. Komission tiedonanto KOM (2004) 200 sisältää monia kannatettavia ehdotuksia unionin pelastusvalmiuksien tehostamisesta mm. kehittämällä yhteisön mekanismia selvittämällä jäsenmaiden voimavarojen tehokas käyttö ja yhtenäistämällä sen koulutusjärjestelmää sekä selvittämällä sen käyttöä siviilikriisinhallinnassa. Myös terrorismiohjelman laajentamista ja seurannan kehittämistä on pidetty välttämättömänä.

EU:n pelastuspalveluvalmiuksia kehitettäessä tulee välttää päällekkäisyyksiä ja luoda yhteistyömenettelyjä muiden kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n ja NATO:n kanssa.

Suomi tutkii vielä puheenjohtajan ehdotusta uuden yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kriisinhallintatyöryhmän perustamisesta neuvoston alaisuuteen.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Maarit Nikander, SM, (09) 160 44646 (SM), neuvotteleva virkamies Elina Isoksela, OM, (09) 160 67566, erityisasiantuntija Kalle Kekomäki, +32 476599913 (poliisiasiat), erityisasiantuntija Markku Hassinen, +32 2 287 8527 (rajavalvonta-asiat), erityisasiantuntija Lauri Hollmén, +32 475 953038 (maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat), sekä erityisasiantuntijat Harri Sivula, +32 475 751 495 ja Mari Aalto, +32 475 973 074 (oikeudellinen yhteistyö)