Poliisin ja suojelupoliisin maksuihin muutoksia
Sisäministeriö on antanut asetukset poliisin ja suojelupoliisin maksuista. Asetukset tulevat voimaan 1.1.2026 ja ovat voimassa 31.12.2026 asti.
Passin ja henkilökortin hinnat laskevat
Passien hinnat alenevat hakutavasta riippuen 7–9 euroa ja henkilökorttien 6–8 euroa. Vuonna 2026 passin hinta on 48 euroa henkilökohtaisesti vireille laitettuna ja 42 euroa sähköisen asioinnin kautta. Henkilökortti maksaa 59 euroa henkilökohtaisesti vireille laitettuna ja 53 euroa sähköisen asioinnin kautta. Jos henkilökortin hankkii samaan aikaan passin kanssa, sen hinta on henkilökohtaisesti vireille laitettuna 51 euroa. Hintojen lasku johtuu hakijamäärien kasvusta vuodelle 2026.
Muutoksia ampuma-asemaksuihin
Valtion maksuperustelain mukaan julkisoikeudellisesta palvelusta perittävän maksun on vastattava palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. Lain mukaan maksu voidaan kuitenkin määrätä perittäväksi omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä, jos siihen on perusteltuja syitä.
Osasta aseluvista on päätetty periä omakustannushintaa alempaa hintaa, joten näitä hintoja ei korotuspaineista huolimatta koroteta, vaan hinnat pysyvät vuoden 2025 tasolla. Esimerkiksi aseluvan ja rinnakkaisluvan hinnat eivät nouse, eivätkä myöskään asekeräilijöiden tai ampumaratoihin liittyvät maksut.
Kyseessä on maksuperustelain mahdollistama erityinen poikkeus, jonka perusteena on turvallisuuteen liittyvä toimintaympäristön muutos ja maanpuolustusta tukeva harrastustoiminta. Asekeräilijöiden osalta perusteena on kulttuurihistorian tallentaminen ja säilyttäminen.
Osaan paikallispoliisin ja Poliisihallituksen ampuma-asesuoritteiden maksuista esitetään korotuksia. Nämä ovat suoritteita, joita ei ole voitu sisällyttää edellä mainittuun maksuperustelain poikkeamaan. Pääsääntöisesti korotukset ovat 16–17 prosenttia. Esimerkiksi kaupallinen vientilupa maksaa jatkossa 220 euroa ja asealan elinkeinolupa 520 euroa.
Turva-alan luvat
Poliisihallitus ei esitä muutoksia paikallispoliisin turva-alan lupamaksuihin. Sen sijaan osaan Poliisihallituksen turva-alan lupamaksuista esitetään 16–17 prosentin korotuksia. Esimerkiksi turvallisuusalan elinkeinolupa maksaisi jatkossa 520 euroa.
Muut luvat
Paikallispoliisin ja Poliisihallituksen arpajais- ja rahakeräysasioiden, yleisötilaisuuksien ja muiden yksittäisten lupien ja ilmoitusten hinnat nousevat merkittävästi vuonna 2026 niiden alijäämäisyyden takia. Pienkeräysilmoitus maksaa 120 euroa, tavara-arpajaislupa 150 euroa, rahankeräyslupa 530 euroa ja rahankeräyksen vuosi-ilmoitus 205 euroa.
Lisäksi käyttöön otetaan erityisen vaativa yleisötilaisuuspäätös, jonka hinta on 900 euroa.
Turvallisuusselvityksien maksullisuus laajenee
1.1.2026 voimaan tulevan asetuksen mukaan suojelupoliisi perii maksun myös poliisihallintoon rekrytoitavasta henkilöstä tai Poliisiammattikorkeakouluun valitusta opiskelijasta tehtävästä turvallisuusselvityksestä. Tämä muutos yhdenmukaistaa menettelyn turvallisuusselvitysten hakijoiden kesken.
Lisätietoja:
poliisin maksut: neuvotteleva virkamies Johanna Kari, p. 0295 488 662, [email protected]
aseisiin liittyvät maksut: poliisitarkastaja Seppo Sivula, p.0295 488 591, [email protected]
suojelupoliisin maksut: erityisasiantuntija Annina Ceder, p. 0295 488 262, [email protected]