Perheenyhdistämisen edellytyksiä tiukennetaan
Perheenyhdistämisen, eli ulkomaalaiselle perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan, edellytyksiä tiukennetaan. Valtioneuvosto esitti istunnossaan 12.6., että tasavallan presidentti vahvistaisi ulkomaalaislain muutokset 13.6. Muutokset tulevat voimaan 16.6.
Molemmilta puolisoilta edellytetään jatkossa 21 vuoden vähimmäisikää silloin, kun oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella puolisolle. Edellytystä vähimmäisiästä ei kuitenkaan sovelleta Suomen kansalaiseen, kun hänen puolisonsa hakee perheenyhdistämistä.
Kun kansainvälistä suojelua saaneen alaikäisen henkilön perheenjäsen hakee perheenyhdistämistä, häneltä edellytetään jatkossa riittävää toimeentuloa tietyin poikkeuksin.
Jatkossa kansainvälistä suojelua saaneen henkilön tulee lähtökohtaisesti asua Suomessa kaksi vuotta ennen kuin hänen perheenjäsenensä voi hakea perheenyhdistämistä. Edellytys otetaan käyttöön tietyin poikkeuksin.
Lakimuutosten tavoitteena on edistää kotoutumista ja lisätä maahanmuuttajan omaa vastuuta kotoutumisestaan. Tavoitteena on myös kitkeä yhteiskunnallisesti ja yksilön näkökulmasta haitallisia ilmiöitä, kuten lasten käyttämistä maahantulon välineenä sekä pakko- ja lumeavioliittoja. Näin edistetään myös sisäistä turvallisuutta.
Lisäksi tavoitteena on, että perheenyhdistämistä koskeva kansallinen politiikka ja lainsäädäntö saatetaan yleiseurooppalaiselle tasolle.
Tiukennukset perustuvat perheenyhdistämisdirektiiviin
Hallitusohjelman kirjausten mukaiset tiukennukset perustuvat EU:n perheenyhdistämisdirektiiviin. Direktiivi määrittelee ne vähimmäisedellytykset, joiden täyttyessä EU-jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevalla kolmannen valtion kansalaisella on oikeus perheenyhdistämiseen. Suomi ottaa nyt käyttöön aiempaa kattavammin direktiivin mahdollistamia valinnaisia lisäedellytyksiä.
Perheenyhdistämistä voi hakea esimerkiksi Suomen kansalaisen ulkomaalainen puoliso, Suomessa työskentelevän tai opiskelevan ulkomaalaisen perheenjäsen tai Suomesta kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsen.
Lisätietoja:
johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488 658, [email protected]
Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen SM/2025/40