Ministeri Ville Tavio Kiovassa: Suomi tukee Ukrainan väestönsuojarakentamista vahvasti
Suomen ja Ukrainan johtaman väestönsuojakoalition avajaiset järjestetään Kiovassa 27. marraskuuta. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio osallistuu avajaisiin ja julkistaa tilaisuudessa Suomen 11 miljoonan euron tuen väestönsuojien rakentamiseen. Suomi on jo aiemmin vahvistanut noin kahden miljoonan euron kahdenvälisen hankkeen rahoituksen, joten maamme tuki Ukrainan siviiliväestönsuojasektorille on yhteensä noin 13 miljoonaa euroa.
Kiovassa ministeri Tavio allekirjoittaa yhteistyöpöytäkirjan viiden muun maan kanssa, jotka liittyvät koalitioon varhaisessa vaiheessa. Myös eräät kansainväliset rahoituslaitokset ovat kiinnostuneita koalitioyhteistyöstä ja liittymässä mukaan, mikä lisää kokonaisbudjettia ja yhteistyön vaikuttavuutta.
- Ukraina pyysi Suomea johtamaan väestönsuojakoalitiota, koska Suomella on alan vahvaa osaamista niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Matkalla keskustelen ukrainalaisten päättäjien kanssa ja saatan suomalaisyrityksiä yhteen ukrainalaisten vastuutahojen kanssa, ministeri Tavio toteaa.
Ministeri Tavion delegaatioon osallistuu myös pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka sisäministeriöstä. Sisäministeriö vastaa Suomen ja Ukrainan kahdenvälisen hankkeen toimeenpanosta ja tuo Suomen väestönsuoja-asiantuntemuksen koalition käyttöön. Kahdenvälisen hankkeen tavoitteena on tukea Ukrainaa väestönsuojajärjestelmän kehittämisessä sekä laajemman koalition strateginen ja tekninen tukeminen.
Venäjän hyökkäyssodan aikana siviilirakennukset, koulut ja terveydenhuollon toimipisteet ovat joutuneet toistuvien hyökkäysten kohteeksi. Nykyiset väestönsuojat suojaavat vain puolet kansasta ja lisäsuojien tarve on valtava, jotta esimerkiksi koulujen lähiopetusta voidaan järjestää. Koalitioyhteistyö auttaa Ukrainaa pitkäjänteisen suojaverkoston rakentamisen alkuun lahjamuotoisella rahoituksella ja rakentamisen tiekartalla niin, että se voi jatkaa myöhemmin laina- ja sekarahoituksella.
Ministeri Tavio vierailee matkalla myös ukrainalaisessa koulussa tutustumassa siihen, mitä Suomen tukemassa kouluruokauudistuksessa on saavutettu ja mitä uudelta mittavalta lukiouudistushankkeelta odotetaan. Lisäksi ministeri tutustuu suomalaisyritys Peikon toimintaan jälleenrakennustyössä sekä suomalaisvirastojen kanssa yhteistyötä tekevän Hydrometeorologisen keskuksen UHMC:n tiloihin. Ilmatieteen laitoksen ja UHMC:n yhteistyön myötä Ukraina liittyi eurooppalaiseen säähavaintojärjestelmään ja pystyi uudistamaan säähavaintojärjestelmäänsä merkittävästi. Yhteistyö on poikinut Ukrainan omarahoituksella Suomesta tekemiä laitehankintoja ja FUIF-rahoituksella jatkuvaa yritysyhteistyötä.
Lisätietoja:
Tuomas Tähti, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin erityisavustaja, p. 0295 350 199, ulkoministeriö
Anu Pulkkinen, yksikönpäällikkö, p. 0295 350 802, ulkoministeriö
Pauliina Eskola, pelastustoimen yksikön johtaja, p. 0295 488 263, sisäministeriö
Ministeriöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].