Poliisiylijohtaja Paatero: Poliisi tarvitsee etnisyyttä ja eettisyyttä
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa lisää maahanmuuttajia poliisin palvelukseen.
- Poliisin on osaltaan torjuttava suvaitsemattomuutta ja syrjäytymistä. Tässä onnistumme parhaiten, jos poliisin palveluksessa on maahanmuuttajia ja erilaisen kulttuurisen taustan omaavia ihmisiä, Paatero sanoi poliisiammattikorkeakoulun vihkiäisissä 5. syyskuuta Tampereella.
Poliisiylijohtaja korosti myös arvojen merkitystä poliisin työssä. Poliisin eettisen toiminnan peruspilareita ovat yhteiset arvot oikeudenmukaisuus, ammattitaito, palveluperiaate ja henkilöstön hyvinvointi.
- Jos kansalaisten luottamus häviäisi, niin meidän mahdollisuutemme tehdä sitä hyvää tulosta, mitä poliisikunta tällä hetkellä tekee, romahtaisivat. Siksi on tärkeää, että poliisi jatkossakin on lähellä ihmistä ja pysyy kasvollisena, ja että me kaikki teemme työtämme yhteisten tavoitteidemme mukaisesti.
- On tärkeää että toimintamme kaikissa olosuhteissa on laillista ja myös eettistä, Paatero totesi.
Hänen mukaansa poliisiammattikorkeakoululla on merkittävä rooli oikean asennekasvatuksen juurruttajana. Koulutuksessa luodaan pysyvä perusta poliisin työhön, asiakkaiden kohtaamiseen sekä siihen, että kansalaisten luottamus poliisiin säilyy korkeana myös tulevaisuudessa.
- Vain poliisin arvot omaava ammattikunta voi säilyttää sen korkean luottamuksen, jonka poliisi saa kansalaisilta.
Poliisiylijohtaja Paateron puhe
Lisätietoja: viestintäpäällikkö Marko Luotonen, 040585 8308