Search

Your search for 'velvollisuudet' returned 32 results
Fess search
  1. Suomessa pysyvästi asuva ulkomaan kansalainen voi saada Suomen kansalaisuuden Maahanmuuttovirastolle tehtävän hakemuksen perusteella. Perusedellytys kansalaisuuden saamiselle on, että hakijan henkilöllisyys on selvitetty luotettavasti.
    https://intermin.fi/maahanmutto/kansalaisuus/kansalaisuuden-saamisen-edellytykset-ja-vaikutukset
  2. Ulkosuomalainen on Suomen ulkopuolella asuva Suomen kansalainen tai suomalaista syntyperää oleva henkilö. Ulkosuomalaisia arvioidaan olevan maailmalla noin 2 miljoonaa, ja ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia on noin 300 000.
    https://intermin.fi/maahanmuutto/ulkosuomalaiset
  3. 14.4.2026 | Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille luonnoksen hallituksen esitykseksi, jolla päivitetään siviilitiedustelulainsäädäntöä vastaamaan muuttunutta turvallisuusympäristöä. Esityksessä ehdotetaan uusia toimivaltuuksia muun muassa valtiollisiin uhkiin varautumiseksi sekä yksittäisiä käytännön tiedustelutoiminnassa havaituista tarkennustarpeista johtuvia muutoksia. Lisäksi ehdotetaan muutoksia asiakirjojen salassapitoaikoihin. Lausuntokierros päättyy toukokuun lopulla.
    https://intermin.fi/-/hallituksen-esitysluonnos-siviilitiedustelulainsaadannon-ajantasaistamiseksi-lausunnoille
  4. 7.3.2025 | Euroopan komission odotetaan antavan ehdotuksensa uudeksi EU:n paluulainsäädännöksi 11.3.2025. Paluulainsäädännöllä säädetään EU-alueella laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten paluista ja palautuksista. Uuden säädöksen tavoitteena on palautusten tehostaminen ja nopeuttaminen.
    https://intermin.fi/-/eu-n-uusi-yhteinen-lahestymistapa-palautuksiin
  5. 21.3.2024 | Sisäministeriön teettämän selvityksen mukaan Suomeen pakolaisina helmikuun 2022 jälkeen saapuneet ukrainalaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä Suomessa ja aiempaa kiinnostuneempia jäämään Suomeen. Verkossa toteutettuun kyselyyn vastasi 1 300 ukrainalaista marraskuussa 2023.
    https://intermin.fi/-/selvitys-suomeen-paenneiden-ukrainalaisten-tilanteesta-julkaistu
  6. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansalaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansalaisuuslakia, Maahanmuuttovirastos annettua lakia sekä henkilötietojen kä...
    https://intermin.fi/delegate/file/227878
  7. 13.11.2023 | Työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjunta edellyttää, että ulkomaiset työntekijät saavat tietoa Suomessa työskentelystä omalla äidinkielellään.
    https://intermin.fi/-/work-help-finland-sovellus-apuna-ihmiskaupan-torjunnassa
  8. 23.3.2023 | Kohteen omistajalla on jatkossa vastuu erilaisten onnettomuuksien jälkiraivauksesta ja -vartioinnista. Omistajan velvollisuudet koskevat myös säteilyvaaratilanteita. Ulkoinen pelastussuunnitelma on jatkossakin tehtävä ratapiha- ja satama-alueille, joiden kautta kuljetetaan vaarallisia aineita.
    https://intermin.fi/-/pelastuslain-mukainen-jalkiraivaus-ja-vartiointi-laajenee-koskemaan-tulipalon-lisaksi-muitakin-onnettomuuksia-ja-sateilyvaaratilanteita
  9. 17.4.2013 | EU:n kansalaisuus täyttää 20 vuotta – kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet tutuiksi Virtasen perheen kautta
    https://intermin.fi/-/eu-n-kansalaisuus-tayttaa-20-vuotta-kansalaisen-oikeudet-ja-velvollisuudet-tutuiksi-virtasen-perheen-kautta
  10. 2.3.2023 | Sisäministeri Krista Mikkonen, kuntaministeri Sirpa Paatero, työministeri Tuula Haatainen ja opetusministeri Li Andersson painottavat Ukrainasta paenneiden sujuvan arjen merkitystä. Kotikunnan saaneita koskevat samat oikeudet, palvelut ja velvollisuudet kuin Suomessa vakituisesti asuvia.
    https://intermin.fi/-/ukrainasta-paenneiden-kotikuntaan-siirtyminen-alkaa-kuntien-ja-hyvinvointialueiden-rooli-palveluissa-kasvaa
  11. 19.1.2023 | E2 Tutkimus laati marras–joulukuussa katsauksen siitä, mitä Suomeen paenneet ukrainalaiset ajattelevat elämästään ja millaisia suunnitelmia heillä on. Näin haluttiin syventää ja ajantasaistaa tietoa, jota saatiin sisäministeriön kesällä kokoamasta selvityksestä.
    https://intermin.fi/-/ukrainalaiset-ovat-tulevaisuudessakin-merkittava-maahanmuuttajaryhma
  12. 3.2.2023 | Yli 45 000 Ukrainasta viime vuonna paennutta voi hakea kotikuntaa vuonna 2023, kun he ovat oleskelleet Suomessa vuoden. Heistä noin 13 000:lla riittävä asumisaika tulee täyteen jo maalis–huhtikuussa. Kotikunnan saatuaan Ukrainasta paenneet siirtyvät vastaanottopalveluista kuntien ja hyvinvointialueiden palveluiden asiakkaiksi. Näin he pääsevät tiiviimmin osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
    https://intermin.fi/-/tuhannet-ukrainasta-paenneet-voivat-siirtya-kuntalaisiksi-maaliskuusta-alkaen
  13. 9.7.2020 | Poliisin hallinnosta annettua lakia muutetaan. Laissa täsmennetään Poliisihallituksen ja suojelupoliisin ilmoitusvelvollisuutta sisäministeriölle ja siirretään poliisilaitoksen päällikön nimittämistoimivalta sisäministeriöltä poliisilaitosten esimiesvirastona toimivalle Poliisihallitukselle. Tasavallan presidentti vahvisti lain 9.7.
    https://intermin.fi/-/muutoksia-poliisihallinnon-ilmoitusvelvollisuuteen-seka-poliisipaallikon-nimittamistoimivaltaan
  14. 31.3.2021 | Hallitus esittää 31.3.2021 uutta lainsäädäntöä, jonka avulla parannettaisiin ulkomaalaisten marjanpoimijoiden oikeudellista asemaa ja ansiomahdollisuuksia sekä tasapuolistettaisiin alan yritysten kilpailumahdollisuuksia. Koska ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ei ole katsottu olevan työsuhteessa, vaan toimivan eräänlaisina yrittäjinä, heidän oikeudellinen asemansa on lainsäädännön näkökulmasta tällä hetkellä pitkälti sääntelemätön.
    https://intermin.fi/-/1410877/parannuksia-ulkomaalaisten-marjanpoimijoiden-asemaan
  15. 4.2.2020 | Terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen pitämään potilastiedot salassa. Tietoja voi luovuttaa sivullisille vain potilaan luvalla ja eräiden lakien perusteella.
    https://intermin.fi/-/1271139/ohje-terveydenhuollon-ja-poliisien-valiseen-tiedonvaihtoon-on-valmistunut
  16. 25.11.2019 | Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen, jonka tavoitteena on selkeyttää Poliisihallituksen ja suojelupoliisin ilmoitusvelvollisuutta sisäministeriölle. Esitysluonnoksessa ehdotetaan myös muutoksia poliisilaitoksen päällikön nimittämistoimivaltaan.
    https://intermin.fi/-/saadoksia-poliisihallinnon-ilmoitusvelvollisuudesta-tasmennetaan-samalla-ehdotetaan-muutosta-poliisipaallikon-nimittamistoimivaltaan
  17. 8.8.2025 | Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Sisäministeriön hallinnonalan visiona on rakentaa turvallista yhteiskuntaa kaikissa oloissa. Toimintaympäristön kuvaus Suurvaltojen kiihtyvä strateginen kilpailu, kansainvälisen mon...
    https://intermin.fi/documents/1410869/15717418/Tae%202026_sis%C3%A4ministeri%C3%B6n%20ehdotus..pdf/1b9e282a-c403-70fc-c01d-405d80d617ff?t=1754645008659
  18. 10.1.2019 | Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksia puuttua nopeasti ja tehokkaasti hybridiuhkiin lisätään. Nykyistä parempi hybridiuhkiin varautuminen parantaa Rajavartiolaitoksen kriisinsietokykyä ja kykyä hallita laajoja häiriötilanteita. Valtioneuvosto esitti rajavartiolain, ulkomaalaislain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muutosten vahvistamista 10.1. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lakimuutokset 11.1. Muutokset tulevat voimaan 1.4.2019.
    https://intermin.fi/-/rajavartiolaitoksen-valtuuksia-puuttua-hybridiuhkiin-lisataan
  19. Regeringens proposition till riksdagen med förslag till lag om ändring av medborgarskapslagen och till lagar som har samband med den PROPOSITIONENS HUVUDSAKLIGA INNEHÅLL I denna proposition föreslås det att medborgarskapslagen, lagen om Migrations...
    https://intermin.fi/delegate/file/227877
  20. 23.6.2021 | Hallituksen esitys koskien hyvinvointialueiden perustamista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisen uudistamista, on hyväksytty eduskunnassa 23.6.2021. Ehdotuksen mukaiset hyvinvointialueet perustetaan mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Lait tulevat voimaan porrastetusti, osa 1. heinäkuuta 2021 ja viimeiset vuoden 2023 alusta. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 8. joulukuuta 2020.
    https://intermin.fi/-/1271139/hallituksen-esitys-sote-uudistuksesta-ja-sen-lainsaadanto-hyvaksyttiin-eduskunnassa