FI SV EN

Suomi palauttaa EU-sisärajavalvonnan väliaikaisesti huippukokouksen turvaamiseksi

13.7.2018 11.14
Tiedote 82/2018

Suomi palauttaa tilapäisesti rajavalvonnan EU-sisärajoilleen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamisen turvallisuusjärjestelyjen tukemiseksi. Sisärajavalvonta alkaa perjantaina 13.7. klo 12 ja päättyy tiistaina 17.7. klo 12. Valtioneuvosto päätti sisärajavalvonnan väliaikaisesta palauttamisesta 13. heinäkuuta.

Sisärajavalvonnan palauttamisen tavoitteena on varmistaa, että Suomeen saapuvat tai Suomesta lähtevät ulkomaalaiset täyttävät säädetyt maahantulon tai maassa oleskelun edellytykset sekä tunnistaa mahdolliset riskihenkilöt.

Rajavalvonta ei kohdistu kaikkiin matkustajiin. Sisärajoilla rajavalvonta kohdennetaan sisäisen turvallisuuden viranomaisten yhteisten uhka- ja riskiarvioiden perusteella. Erityisinä painopisteinä ovat Helsinki-Vantaan lentoasema sekä Helsingin ja Turun satamat.

Sisärajavalvonnan palauttamisella ei muuteta voimassa olevaa lakia. Sisärajan ylittäminen ei edellytä nykyisestä poikkeavien matkustusasiakirjojen mukana oloa. Ainoa muutos on se, että jokaisen matkustajan tulee sisärajoillakin varautua mahdollisiin raja- ja ulkomaalaisvalvontatoimiin.

Rajavartiolaitos vastaa sisärajavalvonnan väliaikaisesta palauttamisesta.

Mitä sisärajatarkastusten palauttaminen merkitsee matkustettaessa Schengen-alueen sisällä

Lisätietoja

apulaisosastopäällikkö, eversti Kimmo Elomaa, Rajavartiolaitos, p. 0295 412 104, [email protected]