Suurin osa viharikoksista on rasistisia rikoksia

Viharikos on henkilöä, ryhmää, jonkun omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehty rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista ominaisuutta kohtaan. Ominaisuus voi liittyä esimerkiksi etniseen tai kansalliseen taustaan, uskonnolliseen vakaumukseen tai elämänkatsomukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, sukupuolen ilmaisuun tai vammaisuuteen.

Viharikoksen yleisin motiivi on uhrin etninen tausta. Yleisimmin viharikoksesta epäillyt ovat nuoria kantasuomalaisia miehiä. Viharikoksen uhreista enemmistö on Suomen kansalaisia, mutta he edustavat jotakin etnistä vähemmistöä.

Viharikos voi olla mikä tahansa Suomen kansallisessa lainsäädännössä rikokseksi säädetty teko. Motiivi ratkaisee. Teko voi olla esimerkiksi kunnianloukkaus, syrjintä, pahoinpitely tai vahingonteko.

Tyypillinen viharikos on julkisella paikalla tapahtunut pahoinpitely. Rangaistusta voidaan koventaa, kun teon vaikuttimena on ollut uhrin rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai vammaisuus.

Viharikosten määrä laski vuonna 2019

Poliisin tietoon tulleista viharikoksista suurin osa on rasistisia rikoksia Suomessa. Myös uskonto, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen sekä sukupuoli-identiteetti näkyvät poliisin tilastoissa viharikosten motiiveina. 

Poliisiammattikorkeakoulu julkaisee vuosittain tutkimuksen poliisin tietoon tulleesta viharikollisuudesta. Vuonna 2019 Suomessa kirjattiin yhteensä 899 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Suurimmassa osassa näistä oli rasistisia piirteitä, ja yleisin rikosnimike oli pahoinpitely.

Viime vuosina muun muassa internetissä tapahtuva nöyryyttäminen, uhkailu ja solvaaminen ovat lisääntyneet ja tulleet näkyviksi ilmiöiksi. Yli puolet viharikoksista on sanallisia loukkauksia, uhkauksia ja häirintää. Määrä on kasvanut vuoteen 2018 verrattuna. 

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosepäilyjen määrä kolminkertaistui vuonna 2019. Poliisi sai kaikkiaan 105 ilmoitusta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 34.

Viharikostilastoja tarkasteltaessa on huomattava, että poliisin tietoon tulee vain pieni osa rikoksista. Muutama vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan vain noin 20 prosenttia viharikoksen kohteeksi joutuneista teki ilmoituksen poliisille. Poliisi kannustaakin viharikosten uhreja tekemään rikosilmoituksen aina, kun kokee tulleensa viharikoksen uhriksi.

Sisäministeriö ja poliisi ovat mukana Tiedolla vihaa vastaan -EU-hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on, että viharikoksen kohteeksi joutuneet tekisivät yhä useammin asiasta ilmoituksen poliisille. Hankkeella  pyritään tehostamaan viharikosten ja vihapuheen vastaista työtä. Sen avulla kehitetään myös viharikoksiin ja vihapuheeseen liittyvää tiedonkeruuta sekä paikallisen tason yhteistyötä. Hankkeessa tuotetaan materiaalia viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn tueksi. 

Vihapuhe ja maalittaminen ovat kasvavia ongelmia

Vihapuhe ja maalittaminen ovat kasvavia ongelmia. Vihapuhe on myös uhka demokratialle ja rapauttaa luottamusta viranomaisiin ja oikeusjärjestelmään. Tutkimusten mukaan vihapuhe vähentää päättäjien osallistumista julkiseen keskusteluun (Viha vallassa, 2019). Kolmannes kuntapäättäjistä ja melkein puolet kansanedustajista tai heidän avustajistaan on ollut vihapuheen kohteena luottamus- tai virkatehtäviensä takia. Usea tutkimukseen osallistunut kertoi jättäneensä tai jättävänsä politiikan vihapuheen seurauksena tai harkitsevansa sitä.

Vihapuhe

Vihapuhe on sanankäyttöä, jonka tarkoituksena on sulkea jokin ryhmä ulkopuolelle ja luoda kuva ryhmään kuuluvista ihmisistä epäilyttävinä, epäluotettavina, alempiarvoisina tai likaisina. Heidän voidaan väittää muodostavan jopa turvallisuusuhkan yhteiskunnalle ja valtaväestölle. Vihapuhe ei ole vastavuoroista, sen tarkoituksena ei ole pyrkiä totuuteen eikä perustella esitettyjä väitteitä. 

Vihapuheessa vääristellään faktoja ja niitä esitetään valikoiden, käytettään retorisia tehokeinoja sekä luodaan viholliskuvia ja vahvistetaan me-muut-asetelmaa. (Sanat ovat tekoja, 2019). Osa vihapuheesta täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Kun vihapuhe täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön, se katsotaan viharikokseksi. Vihapuhe voi myös olla yhdenvertaisuuslain nojalla laitonta syrjintää, vaikka se ei täyttäisi rikoksen tunnusmerkkejä.

Maalittaminen

Maalittamisella puolestaan tarkoitetaan toimintaa, jossa yksittäinen henkilö omin toimin tai muita mobilisoimalla käynnistää tai kannustaa yhteen kohteeseen kohdistuvan järjestäytyneen häirinnän, joka voi olla suoraa tai epäsuoraa. Keinoina voivat olla muun muassa mustamaalaaminen, yksityisluontoisten tietojen levittäminen tai uhkaaminen. Maalittaminen voi kohdistua myös henkilöön hänen läheistensä kautta. 

Maalittamisen tavoitteena on vaikuttaa ihmisiin tai yhteiskunnan rakenteisiin ja instituutioihin sekä erityisesti niitä kohtaan tunnettuun luottamukseen. Maalittamista ei ole viranomaisen arvostelu, yksittäinen virkatoimen arvostelu tai kansalaisten tavanomainen oikeussuojakeinojen käyttäminen.