Laitonta maahantuloa ja oleskelua ehkäistään viranomaisten yhteistyöllä

Laittomien rajanylitysten määrät Suomeen ovat perinteisesti matalia, sillä Suomi ei sijaitse Eurooppaan suuntautuvien pääasiallisten muuttoliikereittien varrella.

Esimerkiksi vuonna 2019 tilanne jatkui maltillisena niin sisä- kuin ulkorajoilla. Itärajan rajanylityspaikoilla havaittiin 10 laitonta rajanylitystä Venäjältä Suomeen ja maastorajalla niin ikään 10. Lentoliikenteessä laiton maahantulo jatkui edellisvuotta rauhallisempana. Laittomia rajanylittäjiä oli yhteensä 29. Sen sijaan laillisten maahantulotapojen väärinkäyttöön liittyvä transit-lentojen väärinkäyttö jatkoi kasvuaan, kun vuoden aikana havaittiin 129 transit-lentoja väärinkäyttänyttä henkilöä.

Vuonna 2020 koronapandemian vuoksi otettiin käyttöön sisärajatarkastukset, joiden myötä laittomien rajanylitysten määrät olivat kokonaisuudessaan entistäkin alhaisemmalla tasolla. Ulkorajaliikenteen osalta laiton maahantulo rajanylityspaikkojen kautta oli käytännössä pysähdyksissä. Ainoat havaitut laittomat rajanylitykset tapahtuivat Venäjän vastaisella maastorajalla. Normaaliaikaan verrattuna transit-lentojen väärinkäyttäjiä oli vähän.

Ilman oleskeluoikeutta Suomessa oleskelevien määrän arvioiminen on vaikeaa. Jonkinlaisen arvion ilmiöstä saa tarkastelemalla niin sanottujen ulkomaalaisrikkomusten määriä, sillä suuri osa ulkomaalaisrikkomuksista on oleskelua maassa ilman oleskeluoikeutta. Vuonna 2020 niitä kirjattiin yhteensä noin 2 500.

Maahantulokieltoa rikkovat EU-kansalaiset saapuvat Suomeen pääosin lähialueilta, erityisesti Virosta.   

Arvioiden mukaan merkittävä osa ilman oleskeluoikeutta maassa olevista on vuosina 2015–2016 turvapaikanhakijoina maahan tulleita. Poliisissa vuonna 2019 toteutetussa Kadonneet-projektissa arvioitiin, että Suomessa oleskeli tuolloin noin 220−900 henkilöä, jotka olivat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen ja maastapoistamispäätöksen mutta eivät olleet poistuneet maasta. Kuntaliitto arvioi kesällä 2020 heidän määräkseen yhteensä noin 700−1 100 henkilöä.  Näitä henkilöitä ei myöskään ollut onnistuttu poistamaan maasta viranomaistoimin.

EU:n alueelle saavutaan pääasiassa laillisesti perheeseen liittyvien tekijöiden ja töiden vuoksi, ja vain pieni osa ihmisistä saapuu laittomasti.

Vuonna 2020 EU:n ulkorajoilla rekisteröitiin rajanylityspaikkojen ulkopuolella noin 124 000 laitonta rajanylitystä. Itäisen ja läntisen Välimeren reiteillä rekisteröitiin edellisvuotta vähemmän laittomia rajanylityksiä. Syynä oli todennäköisesti etenkin koronapandemian vaikutus ihmisten liikkumiseen. Keskisen Välimeren reitillä tulijamäärä kasvoi mutta pysyi yhä alhaisena verrattuna vuosien 2016−2017 vastaavaan ajankohtaan. Vuoden 2020 loppua kohden kasvua oli myös Kanariansaarille suuntautuvalla läntisen Afrikan reitillä.

On arvioitu, että vuonna 2017 Euroopassa oleskeli 3,9−4,8 miljoonaa henkilöä ilman oleskeluoikeutta. Pääosa henkilöistä oleskeli Saksassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Italiassa. 

Eurostatin tilaston mukaan vuonna 2019 EU:n alueella tavattiin noin 630 000 henkilöä ilman oleskeluoikeutta. Pääosa heistä tavattiin Saksassa, Kreikassa, Ranskassa ja Espanjassa. Yli puolet heistä oli nuoria miehiä, ja he olivat pääosin Afganistanin, Marokon, Ukrainan ja Syyrian kansalaisia.

Muissa Pohjoismaissa arviot ilman oleskeluoikeutta maassa olevien määristä vaihtelevat. 

Saatujen tietojen mukaan Norjassa selvitettiin turvapaikkajärjestelmästä kadonneiden turvapaikanhakijoiden olinpaikkaa vuonna 2017. Tuolloin arvioitiin, että heitä oleskeli maassa korkeintaan 400.

Tanskassa arvioidaan olevan tuhansia, mahdollisesti jopa kymmeniätuhansia kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen ilman oleskeluoikeutta maahan jääneitä.

Ruotsi ei ole arvioissaan eritellyt kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita muista ilman oleskeluoikeutta maassa olevista. Vuonna 2017 ilman oleskeluoikeutta maassa olevien määräksi arvioitiin 20 000–50 000.

Koska ilman oleskeluoikeutta Pohjoismaissa oleskelevien määriä ei ole selvitetty samoilla kriteereillä, eivät arviot lukumääristä ole vertailukelpoisia keskenään. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Ruotsissa oleskelee ilman oleskeluoikeutta olevia henkilöitä huomattavasti muita Pohjoismaita enemmän.

Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma valmistellaan viranomaisten yhteistyöllä neljäksi vuodeksi kerrallaan. Toukokuussa 2021 valmistui järjestyksessään neljäs kansallinen ohjelma.

Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaisesti ohjelma on nyt päivitetty vuosille 2021–2024. Siinä on otettu kattavasti huomioon edellisten ohjelmien toimenpidekirjaukset.

Edellisessä, vuosille 2017−2020 laaditussa toimintaohjelmassa keskityttiin Suomeen ja muualle Eurooppaan vuosina 2015–2016 saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrän nopean kasvun myötä tapahtuneeseen toimintaympäristön muutokseen ja sen esiin tuomiin haasteisiin. Näiden henkilöiden osalta toimia tarvitaan yhä. Tämä on tunnistettu myös hallitusohjelman kirjauksissa.

Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma valmisteltiin hanketyöryhmässä ajalla 10.9.2020−15.1.2021. Hanketyöryhmän työskentelyyn osallistuivat sisäministeriön maahanmuutto-, poliisi-, rajavartio- sekä hallinto- ja kehittämisosaston lisäksi edustajat ulkoministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, Maahanmuuttovirastosta ja Poliisihallituksesta. 

Hanketyöryhmä kuuli toimintaohjelman valmistelun aikana useita sidosryhmiä. Toimintaohjelma viimeisteltiin poliittisessa käsittelyssä.

Osana sisäisen turvallisuuden kansallisen yhteistoimintamallin toimeenpanoa sisäministeriö selvitti vuonna 2020, miten ilman oleskelulupaa maahan jäävien tilanteeseen voitaisiin vaikuttaa. Laajan sidosryhmäyhteistyön tuloksena syntyi viisi ehdotusta jatkotoimien painopisteiksi: oleskelulupien kehittäminen, palomuurin perustaminen, paluiden edistäminen, palvelujärjestelmän selkeyttäminen sekä viestinnän tehostaminen niin lähtömaissa kuin Suomessa. Painopiste-ehdotukset ja työssä kerätty aineisto otettiin kattavasti huomioon ohjelman päivitystyössä.

Painopiste-ehdotuksista sisäministeriön blogissa

Laiton maahantulo ja maassa oleskelu ovat monimutkaisia ilmiöitä, joihin ei ole olemassa yksinkertaista patenttiratkaisua. Lähestymistapa on siksi kokonaisvaltainen. Toimenpiteet on jaettu kronologisesti viiden eri teeman alle: toimet lähtö- ja kauttakulkumaissa, toimet rajalla, toimet Suomessa, toimet paluiden edistämiseksi ja toimet koskien maassa ilman oleskeluoikeutta olevia.

Laittomaan maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyvien toimien on oltava samanaikaisesti tehokkaita ja inhimillisiä. Toimintaohjelman läpileikkaavia periaatteita ovat perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaaminen sekä ihmiskaupan ilmitulon edistäminen ja haavoittuvassa asemassa olevien tunnistaminen.

Ohjelmalla jatketaan viranomaisten pitkäjänteistä työtä osin hyvin vaikeiden haasteiden ratkaisemiseksi, ja edellisten ohjelmien toimenpidekirjaukset on otettu kattavasti huomioon. Edellisessä, vuosille 2017−2020 laaditussa toimintaohjelmassa keskityttiin toimintaympäristön muutokseen, joka seurasi turvapaikanhakijoiden määrän nopeasta kasvusta vuosina 2015–2016. Näiden henkilöiden osalta toimia tarvitaan yhä.

Paperittomuus on yleiskielen ilmaus, jota etenkin järjestöt ja media käyttävät usein synonyyminä laittomalle maassa oleskelulle. Epämääräisyytensä vuoksi se koetaan yleensä ongelmalliseksi viranomaiskielessä: niin sanottuja paperittomia ovat sekä henkilöt, jotka oleskelevat maassa ilman oleskeluoikeutta, että esimerkiksi EU-maiden kansalaiset, jotka eivät kuulu sosiaaliturvan piiriin.

Sanan laiton käyttöä on kritisoitu laajasti niissä yhteyksissä, kun puhutaan ihmisistä. Termi laittomasti maassa oleskeleva pitää paikkansa niiden henkilöiden kohdalla, joilla ei ole oleskelulleen laillista perustetta. Se on kuitenkin koettu hankalaksi, sillä helposti myös ihmisiin viitataan laittomina, vaikkei se olisikaan tarkoitus.

Kieli ja käytettävä termistö muuttuvat ajassa. Nykyään EU:ssa käytetään englanniksi ilmauksia irregular migration ja irregular migrants, kun taas muotoja illegal migration ja illegal migrants käytetään entistä harvemmin. Adjektiivin illegal käyttöä vältetään erityisesti ihmisiin viitattaessa. Suomen kieleen adjektiivi irregular kääntyy huonosti.

Toimintaohjelmassa on haluttu käyttää termejä, jotka ovat toisaalta yhteneviä EU:sta tulevien määritelmien kanssa ja toisaalta myös hyväksyttävissä yhteiskunnassa laiton-sanaa laajemmin. Siksi henkilöihin, jotka oleskelevat maassa ulkomaalaislain 40 §:n vastaisesti, viitataan termillä ilman oleskeluoikeutta (maassa) olevat henkilöt.

Palautuksia ei voida toimeenpanna ilman yhteistyötä sen maan kanssa, johon henkilöä ollaan palauttamassa. Tiettyjen maiden kanssa yhteistyössä on haasteita.

Hallitusohjelman mukaisesti Suomi edistää yhteistyötä palautuksissa ja myös laajemmin paluu- ja muuttoliikeasioissa keskeisten kolmansien maiden kanssa. Myös avustetun vapaaehtoisen paluun järjestelmää kehitetään. Tätä työtä tehdään EU:n tuella ja yhdessä muiden EU-jäsenmaiden kanssa.

Laiton maassa oleskelu on monimutkainen ilmiö, ja sitä tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta. Suomessa asuu ilman oleskelulupaa esimerkiksi perheitä, joiden lapset ovat syntyneet Suomessa ja käyvät täällä koulua. Eri toimien yhteisenä päämääränä on vähentää riskejä, joita ilman oleskelulupaa elämisestä aiheutuu henkilöille itselleen ja yhteiskunnalle.

Kyseessä on yksi osa laajaa kokonaisuutta, jolla ehkäistään syrjäytymistä ja varjoyhteiskunnan syntymistä.

Hallitus on ohjelmassaan luvannut kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voisivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella. Tämä tarkoittaa, että henkilö, joka on kotiutunut ja työllistynyt Suomeen, voisi saada työntekijän oleskeluluvan, vaikka hänen ei ole katsottu olevan suojelun tarpeessa. 

Esteenä luvan saamiselle on joissakin tapauksissa ollut se, ettei hakijalla ole ollut esittää voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. Vuonna 2021 laaditaan selvitys lainsäädäntömuutoksesta koskien muukalaispassin ja tilapäisen oleskeluluvan myöntämistä tapauksissa, joissa ne myönnettäisiin rajoitetuksi ajaksi, jotta henkilö voi matkustaa hankkimaan matkustusasiakirjan oman maansa viranomaisilta. Selvityksen jälkeen tehdään tarvittavat lainsäädäntömuutokset.

Ikääntyvä Suomi tarvitsee paitsi työvoiman maahanmuuttoa, myös täällä jo asuvien nopeampaa työllistymistä. Samalla on vastattava niihin turvapaikanhakijataustaisten työntekijöiden työsuhteiden jatkuvuutta koskeviin huoliin, joita myös yrittäjät ovat nostaneet esiin. Yksilöiden, yritysten ja ikääntyvän Suomen kannalta olisi edullista, että Suomessa työssäkäyvä henkilö voisi jäädä maahan, jos riittävät ehdot täyttyvät.

Ilman oleskelulupaa maassa oleviin kohdistuvat rikokset jäävät usein raportoimatta, sillä nämä henkilöt tavallisesti pysyttelevät viranomaisilta piilossa. Asiointiin liittyy pelko joutua kiinniotetuksi ja palautetuksi. Kun uhri ei uskalla hakea apua, ihmiskaupan kaltaiset ilmiöt lisääntyvät ja rikoksentekijät käyttävät hyväksi heikossa asemassa olevia ihmisiä.

Palomuuri on käsitteenä melko uusi, eikä siitä ole kovin paljon tutkittua tietoa. Palomuuri tarkoittaa tässä tapauksessa menettelyjä, joiden avulla ilman oleskeluoikeutta maassa oleva voi asioida viranomaisten luona ilman pelkoa välittömästä palauttamisesta. Se voisi parantaa yksilön oikeusturvaa ja samalla edistää yhteiskunnan turvallisuutta. 

Lisätietoa tarvitaan siitä, millä tavalla palomuuri voisi konkreettisesti Suomen olosuhteissa toimia tai millaisia kokemuksia muissa maissa on palomuurin käytöstä.

Toimintaohjelmassa esitetään sekä strategisen että operatiivisen tason toimenpiteitä. Strategisten ja ministeriötasoisten toimien toimeenpanoa seuraa sisäministeriö. Operatiivisten toimien toimeenpanoa seuraa edellisten toimintaohjelmien tavoin laittoman maahantulon torjunnan virkamiestyöryhmä, joka toimii Poliisihallituksen johdolla. Sisäministeriö ja Poliisihallitus raportoivat toimeenpanosta oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmälle ohjelmakauden puolivälissä ja lopussa.

Sisäministeriö järjestää ohjelman valmisteluun osallistuneille tahoille yhteisen seminaarin. Sen ja myöhemmin pidettävien seurantaseminaarien avulla varmistetaan, että ohjelman toimeenpano etenee johdonmukaisesti.