Yleistä rahapelijärjestelmän uudistuksesta
-
Hallitusohjelman lähtökohtana on rahapelijärjestelmän uudistaminen avaten sitä lisenssimallilla kilpailulle. Lisäksi hallitusohjelman mukaan Veikkaukselle jäävä yksinoikeustoiminta ja kilpailluilla markkinoilla oleva toiminta eriytetään eri yhtiöihin saman konsernin sisällä. Hankkeen toimeksiantoon ei tästä syystä sisältynyt yksinoikeusjärjestelmän säilyttämistä vaihtoehtoisena toteuttamismallina.
Päivitetty 9.7.2024 klo 9.41 -
Uusi rahapelijärjestelmä otettaisiin käyttöön porrastetusti. Rahapelien toimeenpanoon oikeuttavia toimilupia voisi hakea vuoden 2026 alusta. Rahapelitoiminta voisi myönnettyjen toimilupien osalta käynnistyä vuoden 2027 alusta. Nykyinen Veikkaus Oy harjoittaisi monopolitoimintaa vuoden 2026 loppuun saakka. Peliohjelmistotoimiluvan hakeminen olisi puolestaan mahdollista vuoden 2027 alusta. Velvollisuutta käyttää rahapelien toimeenpanossa ainoastaan peliohjelmistotoimiluvan haltijan peliohjelmistoja sovellettaisiin siirtymäajan jälkeen vuoden 2028 alusta. Poliisihallitus toimisi toimivaltaisena lupaviranomaisena vuoden 2026 loppuun. Lupa- ja valvontavirasto toimisi lupa- ja valvontaviranomaisena vuoden 2027 alusta.
Päivitetty 9.7.2024 klo 9.43 -
Veikkaus voisi saada yksinoikeustoimiluvan raha-arpajaisten, veikkauspelien, raha-automaattien ja fyysisten kasinopelien sekä totopelien toimeenpanemiseen. Rahapelitoimiluvan, joka oikeuttaisi toimeenpanemaan rahapelejä kilpaillulla markkinalla, voisi saada vedonlyöntiin, sähköisesti välitettäviin kasinopeleihin, sähköiseen rahabingoon, sekä sähköisesti välitettäviin raha-automaattipeleihin.
Päivitetty 9.7.2024 klo 9.43 -
Hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta. Asiantuntijoiden näkemysten mukaan esityksellä voidaan arvioida olevan erisuuntaisia vaikutuksia haittoihin. Rahapelihaittojen torjunnan ja kanavointiasteen lisäämisen välinen yhteys ei ole yksiselitteinen.
Kanavointiasteella tarkoitetaan sitä osuutta kysynnästä, joka suuntautuu rahapelilailla säänneltyyn tarjontaan. Kanavointiasteen lisääntymisellä voi olla haittojen torjunnan näkökulmasta myönteinen vaikutus, jos rahapelijärjestelmän sisällä oleva rahapelien tarjonta on olennaisesti järjestelmän ulkopuolista vähemmän haittariskejä sisältävää, ja jos pelaamisen määrä järjestelmän sisällä pysyy maltillisella tasolla.
Ratkaisevaa on rahapelien saatavuus eli se, miten helposti rahapelit ovat saatavilla, millaisia ne ovat luonteeltaan ja miten ne ovat pelattavissa. Saatavuutta lisäävät rahapelien näkyvyys ja markkinointi, niille altistuminen sekä pelaamiseen houkuttelevat elementit. Rahapelien saatavuutta hallittaisiin uudessa järjestelmässä rajoittamalla markkinointia, asettamalla rahapelaamiselle ikäraja, pakollisella tunnistautumisella, peliestoilla ja kulutuksen rajoittamisella.
Päivitetty 9.7.2024 klo 9.45 -
Esityksen keskeisin toimenpide on toimilupajärjestelmän käyttöönotto ja rahapelijärjestelmän avaaminen kilpailulle. Tämä jo lähtökohtaisesti mahdollistaa kanavointiasteen parantumisen Manner-Suomessa. Kanavointiasteen kehitykseen vaikuttaa uuden toimilupajärjestelmän houkuttelevuus, jonka perusteella rahapelejä toimeenpanevat toimijat hakeutuvat Manner-Suomen rahapelimarkkinoille. Houkuttelevuuteen voi vaikuttaa esimerkiksi toimilupamenettely, markkinoinnin sallittavuus ja verotukselliset ratkaisut. Esityksessä on tarkasteltu muun ohella muiden Pohjoismaiden rahapelijärjestelmiä ja niiden kanavointiastetta.
Päivitetty 9.7.2024 klo 9.46 -
Rahapelituotto ei ole uudistuksen peruste, vaan rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäiseminen ja vähentäminen. Tavoitteena on kuitenkin myös rahapelaamisen ohjaaminen uudella rahapelilailla säänneltyyn tarjontaan, jolla arvioidaan olevan vaikutuksia rahapelituottoihin.
Nykyisin valtion saamat tulot koostuvat Veikkaus Oy:n valtiolle tilittämästä voitosta ja yhtiön maksamasta arpajaisverosta. Uudessa rahapelijärjestelmässä valtion tulot koostuisivat Veikkaus Oy:n valtiolle maksamasta osingosta, yksinoikeustoimiluvasta maksettavasta korvauksesta sekä toimiluvanhaltijoiden maksamasta arpajaisverosta ja yhteisöverosta.
Tulojen määrän kehittymisestä ei ole mahdollista tehdä tarkkaa arvioita, sillä tulojen määrään vaikuttavat muun muassa yksinoikeudella toimivan Veikkaus Oy:n liiketoiminnan kehitys ja uuden järjestelmän kanavointiaste ja rahapelaamisen määrän kehitys.
Valtiovarainministeriön tämänhetkisten arvioiden perusteella uuden järjestelmän valtiolle vuosittain tuottamien tulojen on arvioitu asettuvan 580-780 miljoonan euron välille. Julkisen talouden suunnitelman mukaan Veikkaus Oy:n rahapelitoiminnan tuottojen ja arpajaisverotuoton määrä on nykyjärjestelmässä noin 700 miljoonaa euroa vuodessa.
Päivitetty 9.7.2024 klo 9.47
Rahapelihaitat
-
Kaikki pelaaminen edellyttäisi pelaajan tunnistautumista. Tunnistautunut pelaaminen mahdollistaa peliestojen ja kulutusta koskevien rajoitusten asettamisen sekä omaa pelaamista koskevan kulutuksen seurannannan.
Laissa edellytettäisiin, että toimiluvanhaltijan olisi toimeenpantava rahapelejä siten, että rahapelihaitat olisivat mahdollisimman vähäisiä. Huolenpitovelvollisuuteen kuuluisi liiallisen pelaamisen torjuminen jatkuvalla pelikäyttäytymisen seurannalla. Rahapeliyhtiön olisi tarvittaessa myös asetettava rahapelien pelaamiselle peliryhmä-, peli- ja pelaajakohtaisia määrällisiä ja ajallisia rajoituksia. Toimiluvanhaltijan olisi laadittava kirjallinen suunnitelma toimintansa ja lainmukaisuuden noudattamisen varmistamiseksi.
Hallitusohjelman mukaan kuluttajalle mahdollistettaisiin pelaamisen eston hankkiminen yhdeltä alustalta kaikkiin toimiluvalla toimeenpantuihin rahapeleihin. Pelaaja voisi estää kaiken pelaamisen keskitetyn peliestorekisterin kautta. Lisäksi rahapeliyhtiön olisi mahdollistettava pelaajalle eston asettaminen peli- tai peliryhmäkohtaisesti. Pelaaja voisi asettaa eston toistaiseksi tai määräajaksi. Lisäksi käytössä olisi rahapelaamisen keskeyttävä pikasulkuominaisuus. Lakiehdotuksen mukaan markkinointia ei saisi kohdentaa peliestorekisterissä olevalle henkilölle.
Kaikissa pelitilin kautta pelattavissa rahapeleissä olisi käytössä rahapeliyhtiökohtainen rahansiirtoraja, jonka pelaaja voi enintään yhteensä tallettaa rahapeliyhtiön ylläpitämälle pelitilille. Pelaajan olisi asetettava rajoitus sille, kuinka paljon hän voi siirtää pelitililleen rahaa vuorokaudessa ja kuukaudessa.
Valtioneuvosto voisi antaa asetuksen, jolla säädettäisiin rahapeliyhtiökohtaisesti vuorokausi-, kuukausi- ja vuosikohtaisista enimmäistappiorajoista. Tappiorajoilla tarkoitettaisiin enimmäissummia, joita pelaaja enintään voisi rahapeleissä hävitä. Tappiorajat koskisivat korkean rahapelihaittariskin sisältäviä rahapelejä. Viranomainen voisi lisäksi antaa lakia alemman tasoista sääntelyä rahapelien ominaisuuksista rahapelihaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.
Pelihaittatyön rahoitus muutettaisiin uudistuksessa budjettirahoitteiseksi. Pelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen voitaisiin myöntää valtionavustuksia.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.16 -
Hallitusohjelman mukaisesti hankkeessa on selvitetty raha-automaattien siirtämistä erillisiin valvottuihin tiloihin. Esityksessä on päädytty ratkaisuun, että säilytetään nykytila, jossa raha-automaatteja voi olla sijoitettuina kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille. Ratkaisun taustalla on raha-automaattien määrän ja niillä pelaamisen voimakas vähentyminen. Pelaaminen tapahtuu yhä enemmän digitaalisissa kanavissa. Lisäksi pakollinen tunnistautuminen mahdollistaa raha-automaattipelaamista koskevat rajoitukset.
Raha-automaattien sijoittelun ja käytön periaatteet tulisi suunnitella siten, että rahapelaamisesta aiheutuvat haitat olisivat mahdollisimman vähäisiä. Lisäksi raha-automaatit olisi sijoitettava siten, että niiden käyttöä voidaan esteettömästi valvoa. Erityisesti alaikäisten ja haavoittuvassa asemassa olevien suojaaminen tulisi huomioida. Lisäksi Veikkaus Oy:n ja raha-automaatin sijoituspaikan haltijoiden tulisi laatia omavalvontasuunnitelma edellä mainittujen periaatteiden toteutumiseksi. Jatkossakin raha-automaattien enimmäismäärästä säädettäisiin asetustasolla.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.17 -
Hallitusohjelman mukaan lisenssimarkkinalle avattavien rahapelien markkinointi on sallittua. Laki sisältäisi säännökset markkinoinnista, markkinoinnissa kielletyksi katsottavista keinoista ja tavoista, markkinoinnin yhteydessä annettavista tiedoista, sponsoroinnista sekä suoramarkkinointikielloista.
Markkinoinnin tulisi olla määrältään, laajuudeltaan, näkyvyydeltään ja toistuvuudeltaan maltillista sekä välttämätöntä rahapelikysynnän ohjaamiseksi toimiluvalla harjoitettavaan rahapelitoimintaan. Markkinointia ei saisi kohdistaa alaikäisiin tai muutoin haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin.
Rahapelien markkinoinnin tulisi aina sisältää tieto rahapelaamisen sallitusta ikärajasta sekä siitä, mistä saa tietoa pelaamisen hallinnan välineistä ja rahapeliongelmiin apua tarjoavista palveluntuottajista.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.17 -
Laissa säädettäisiin rahapelaamisen vähimmäisikärajasta, joka olisi jatkossakin 18 vuotta. Kaikki rahapelaaminen edellyttäisi tunnistautumista täysi-ikäisyyden varmistamiseksi.
Erityistä huomioita alaikäisten suojelemiseen rahapelihaitoilta edellytetään pelien markkinoinnissa. Rahapelien markkinoinnin tulisi aina sisältää tieto rahapelaamisen sallitusta ikärajasta. Markkinointia ei saisi kohdistaa alaikäisiin eikä markkinoinnissa saisi esiintyä alaikäisiä henkilöitä. Rahapelejä ei saisi markkinoida alaikäisille suunnatuissa ohjelmissa ja tapahtumissa.
Sosiaalisessa mediassa rahapeliyhtiö saisi markkinoida rahapelejä vain itsensä toimesta, toimiluvanhaltijan omilla verkkosivuilla ja omilla sosiaalisen median tileillä siten, että markkinointi ei ole vuorovaikutteista kuluttajan kanssa.
Rahapeliyhtiöt eivät esimerkiksi saisi tehdä sponsorointia koskevia sopimuksia alle 18-vuotiaiden kanssa tai koskien alle 18-vuotiaiden tapahtumia, kilpailuja, sarjoja taikka niihin rinnastettavia tilaisuuksia., jotka kohdistuvat alle 18-vuotiaisiin. Tehdessään sponsorointia koskevia sopimuksia rahapeliyhtiön olisi varmistettava, että sen logoja sekä pelituotteiden tai - palvelujen nimiä ei esiinny alle 18-vuotiaiden käyttöön erityisesti tarkoitetuissa tuotteissa tai palveluissa.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.19 -
Sosiaali- ja terveysministeriöllä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella olisi tiedonsaantioikeus pelaajia ja pelaamista koskeviin tietoihin, jotta rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisy ja vähentäminen olisi mahdollisimman tehokasta.
Tiedonsaantioikeus olisi rajattu viranomaisten tehtävien kannalta välttämättömiin tietoihin. Käsiteltävän aineiston sisältämät henkilötiedot tulisi ennen niiden luovuttamista tai analysointia pseudonymisoida eli niistä olisi poistettava kaikki henkilön suorat tunnistetiedot. Tietoja voitaisiin käyttää tutkimukseen ja ehkäisyn ja hoidon kehittämiseen.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.36
Rahapelien tarjonta
-
Voimassa olevan lain mukaisesti ainoastaan Veikkaus Oy on saanut markkinoida yhtiötä ja sellaisia rahapelejä, joihin ei sisälly korkea pelihaittariski. Muiden kuin Veikkauksen rahapelien pelaaminen ei kuitenkaan ole ollut kiellettyä.
Näkyvin muutos nykytilaan olisi toimiluvan saaneiden rahapeliyhtiöiden sallittu markkinointi Suomessa. Nämä rahapeliyhtiöt saisivat mainostaa rahapelejä ja yhtiötään tietyin rajoituksin eri kanavissa, kuten televisiossa, radiossa ja lehdissä. Oletettavaa on, että rahapelimarkkinoiden avaaminen kilpailulle johtaa siihen, että toimijoiden määrä markkinoilla kasvaa merkittävästi. Esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa rahapelejä tarjoavien toimijoiden määrä kasvoi merkittävästi lisenssijärjestelmän myötä.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.39 -
Markkinoinnin tulisi olla määrältään, laajuudeltaan, näkyvyydeltään ja toistuvuudeltaan maltillista sekä välttämätöntä rahapelikysynnän ohjaamiseksi luvanvaraiseen rahapelitoimintaan. Markkinointia ei saisi kohdistaa alaikäisiin tai muutoin haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin.
Kiellettyä markkinointia olisi esimerkiksi rahapelaamisen ihannointi, myönteisen kuvan antaminen runsaasta rahapelaamisesta, rahapelaamisen arkipäiväistäminen, rahapelaamisen esittäminen ratkaisuksi henkilön taloudellisiin ongelmiin tai vaihtoehdoksi työnteolle tai rahapelaamisen kuvaaminen riskittömäksi. Kiellettyä olisi muun ohella myös pelirahan, ilmaispelien, alennetun hinnan tai yhdistettyjen tarjousten tarjoaminen. Suoramarkkinointia saisi kohdistaa ainoastaan sellaiseen henkilöön, joka on antanut siihen nimenomaisen suostumuksensa ja puhelimitse tehty suoramarkkinointi olisi aina kiellettyä.
Rahapelien markkinoinnin tulisi aina sisältää tieto rahapelaamisen ikärajasta sekä siitä, mistä saa tietoa pelaamisen hallinnan välineistä ja rahapeliongelmiin apua tarjoavista palveluntuottajista.
Sosiaalisessa mediassa rahapeliyhtiö saisi markkinoida rahapelejä vain omilla verkkosivuilla ja omilla sosiaalisen median tileillä. Markkinointi ei saisi olla vuorovaikutteista kuluttajan kanssa. Näin ollen kaupallinen yhteistyö some-vaikuttajien kanssa näiden omilla sometileillä ei olisi enää mahdollista. Rajoituksella pyrittäisiin suojelemaan erityisesti nuoria kuluttajia.
Erityisen haittariskin sisältävien rahapelien, kuten nettikasinopelien ja vedonlyönnin, ulkomainonta olisi kielletty. Vedonlyöntipelien ulkomainonta olisi kuitenkin sallittua niiden myyntipaikkojen välittömässä läheisyydessä.
Uudessa järjestelmässä yksinoikeusyhtiön eli Veikkauksen markkinointiin sovellettaisiin tietyin poikkeuksin samoja säännöksiä kuin kilpaillun markkinankin toimijoiden markkinointiin sovelletaan.
Kuten nykyisinkin, Veikkaus ei saisi markkinoida yksinoikeuteen jääviä fyysisiä raha-automaattipelejä, kasinopelejä ja näiden pelipaikkoja. Näiden rahapelien markkinointi olisi sallittua ainoastaan valvotuissa pelisaleissa ja pelikasinoissa, joihin kyseiset rahapelit on sijoitettu. Rahapelien pelipaikkojen sijainnista ja aukiolosta olisi kuitenkin sallittua antaa tietoa.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.40 -
Sponsorointi olisi sallittu markkinoinnin muoto. Rahapeliyhtiöiden harjoittaman urheilusponsoroinnin voidaan arvioida lisääntyvän merkittävästi. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa rahapelimarkkinoiden vapautuessa sponsorointi kohdistui erityisesti kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviin lajeihin sekä yksittäisiin urheilijoihin.
Näin ollen esityksellä voidaan arvioida olevan merkittäviäkin vaikutuksia joidenkin urheilutoimijoiden taloudelliseen asemaan. Oletettavasti sponsoroinnista tulevat tuotot eivät suuntaudu tasaisesti eri urheilulajien kesken, vaan kansainvälisten esimerkkien pohjalta tuottojen arvioidaan suuntautuvan tietyille lajeille sekä menestyneimmille joukkueille ja urheilijoille.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.45
Toimiluvan hakeminen
-
Yksinoikeustoimilupa voitaisiin myöntää valtion määräysvallassa olevalle osakeyhtiölle, jonka toimialana on rahapelien toimeenpano. Käytännössä tällainen yhtiö olisi Veikkaus Oy. Rahapelitoimilupa kilpailtuun rahapelimarkkinaan ja peliohjelmistotoimilupa voidaan myöntää elinkeinotoimintalaissa tarkoitetulle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle. Yleisten edellytysten lisäksi toimiluvanhakijan tulee täyttää rahapelilaissa säädetyt vaatimukset hakijan luotettavuudesta ja sopivuudesta
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.45 -
Rahapelijärjestelmän uudistus perustuu hallitusohjelmaan, joka ei sisällä kirjauksia rahapelien toimeenpano-oikeuden avaamisesta yleishyödyllisille yhteisöille. Esitykseen ei sisälly Ruotsin lainsäädännön kaltaista mallia, jossa yleishyödylliset toimijat voisivat verovapaasti ja pienemmällä hakemusmaksulla toimeenpanna pienimuotoisia rahapelejä varojen hankkimiseksi yleishyödylliseen toimintaan.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.46 -
Toimiluvanhakijoilta perittävistä hakemusmaksuista säädettäisiin ministeriön asetuksella. Maksuperustelain mukaan maksun tulee vastata sen tuottamisesta aiheutuvia keskimääräisiä kustannuksia.
Yksinoikeustoimijan valtiolle maksamasta toimilupakorvauksesta säädettäisiin rahapelilaissa. Korvauksen maksamisella pyritään varmistamaan, ettei Veikkaus Oy saisi yksinoikeuden seurauksena EU:n valtiontukisääntelyn piiriin kuuluvaa kilpailua vääristävää taloudellista etua. Valtioneuvosto vahvistaisi korvauksen määrän yksinoikeustoimijan pelikatteen perusteella. Korvauksen maksaminen olisi edellytys yksinoikeustoimiluvan voimassaololle.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.47 -
Yksinoikeustoimilupa myönnettäisiin kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Rahapelitoimilupa ja peliohjelmistotoimilupa myönnettäisiin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
Päivitetty 9.7.2024 klo 10.47
Veikkaus Oy
-
Veikkaus Oy:n rahapelitoiminta olisi uudessa järjestelmässä mahdollista sekä yksinoikeustoimijana että erillisenä yhtiönä kilpaillulla rahapelimarkkinalla. Edellytyksenä olisi yksinoikeustoimijan ja kilpaillulla markkinoilla toimivan yhtiön toimintojen selkeä eriyttäminen konsernin sisällä. Koko konsernin osalta valtion omistajaohjauksesta vastaisi jatkossakin valtioneuvoston kanslia.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.32 -
Veikkaus Oy:n ei enää tarvitsisi olla valtion kokonaan omistama osakeyhtiö. Näin valtio-omistajalla olisi nykyistä suurempi liikkumavara mahdollisiin tulevaisuudessa tehtäviin Veikkauksen omistusta koskeviin ratkaisuihin. Ehdotettu sääntely ei kuitenkaan välittömästi muuttaisi valtion omistusta Veikkaus Oy:ssä. Lisäksi varmistettaisiin, että valtio säilyttäisi kaikissa tilanteissa määräysvallan Veikkauksessa. Jos valtio myöhemmin päättäisi omistaja-arvon kehityksen johdosta luopua osittain osakkeistaan Veikkaus Oy:ssä, tämä edellyttäisi eduskunnan suostumusta.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.33
Verotus
-
Esityksessä ehdotetaan nostettavaksi rahapelitoiminnasta rahapeliyhtiöiden maksamaa arpajaisveroa nykyisestä 12 prosentista 22 prosenttiin. Kanavointiasteen mahdollisesti noustessa nykyisestä arpajaisveron tuotto nousisi merkittävästi. Tavaravoittoarpajaisten verotukseen ei esitetä muutoksia.
Esityksellä olisi vaikutuksia myös yhteisöverotuottoihin. Jatkossa kaikki Suomeen sijoittautuneet toimiluvanvaraista rahapelitoimintaa harjoittavat toimijat olisivat velvollisia maksamaan yhteisöveroa.
Keskeinen muutos pelaajien saamien pelivoittojen verotuksessa olisi se, että ilman toimilupaa Suomessa tarjotuista rahapeleistä saadut voitot olisivat jatkossa veronalaisia.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.34
Valvonta ja valvontaviranomaiset
-
Uusi rahapelijärjestelmä perustuisi toimilupiin, jotka valvontaviranomainen myöntäisi hakemuksesta. Uutena tehtävänä viranomainen käsittelisi toimilupahakemuksia ja valvoisi toimiluvanvaraista toimintaa.
Viranomaisen valvontakeinot laajenisivat joiltakin osin. Toimiluvanhaltijoiden toiminnan lainmukaisuuden valvomiseksi esitetään muun muassa Ruotsin sääntelyn mukaisesti koeosto-oikeutta. Koeostoissa viranomainen voisi esiintyä kuluttajana, jos se olisi välttämätöntä koeoston paljastumisen ehkäisemiseksi.
Järjestelmän ulkopuoliseen lainvastaiseen pelitoimintaan puuttumiseksi valvojalla olisi pitkälti nykyisen kaltaiset toimivaltuudet. Viranomaiselle esitetään lisäksi oikeutta estää rahapelaamiseen liittyvä verkkoliikenne ja maksutapahtumat esimerkiksi voittojen kotiuttamiseksi sellaisten rahapelitoimijoiden osalta, joilla ei ole toimilupaa ja joiden rahapelien toimeenpanon tai markkinoinnin viranomainen olisi kieltänyt. Verkko- ja maksuliikenne-estot perustuisivat viranomaisen yllä pitämään listaan kieltopäätöksen kohteena olevista rahapelitoimijoista. Estetyn verkkosivuston yhteydessä tulisi julkaista muun muassa tieto siitä, että estetyllä sivulla rahapelejä tarjoavalla ei ole valvontaviranomaisen myöntämää toimilupaa. lisensoimattomaan rahapelisivustoon liitettävistä varoitusteksteistä.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.35 -
Rahapelilaissa säädettyjen velvollisuuksien rikkomisesta tai laiminlyönnistä viranomainen voisi määrätä toimiluvanhaltijalle rikemaksun ja vakavammista rikkeistä seuraamusmaksun. Viimesijaisena keinona viranomainen voisi peruuttaa myöntämänsä toimiluvan. Eräät rahapelilain vastaiset teot olisivat nykyiseen tapaan säädetty rikoslaissa rangaistaviksi.
Viranomainen voisi myös puuttua lainvastaiseen toimintaan antamalla rahapelin toimeenpanoa tai markkinointia koskevan kieltopäätöksen ja tehostaa kieltoa uhkasakolla. Jos kiellon kohteena olisi toimija, jolla ei ole toimilupaa rahapelien toimeenpanoon, kielto velvoittaisi samalla verkkoyrityksiä estämään pääsyn Manner-Suomesta toimijan rahapelisivustolle. Lisäksi viranomainen voisi estää maksutapahtumat.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.35 -
Lupa- ja valvontaviranomaisen kokonaiskustannuksiin vaikuttavat muun muassa toimiluvanhakijoiden ja myönnettävien toimilupien määrä sekä toimilupajärjestelmän ulkopuolinen tarjonta. Vaikka täsmällisiä arvioita viranomaisen henkilöstötarpeesta ei ole mahdollista tehdä, sen arvioidaan lisääntyvän huomattavasti nykyisestä.
Lisäksi tarvitaan rahoitusta uusien tehtävien mukaisiin ict-järjestelmiin. Tavoitteena on, että lupa- ja valvontatoiminnan kustannukset katettaisiin jatkossa pääosin toimiluvanhaltijoilta perittävillä toimilupa- ja valvontamaksuilla.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.36
Uudistuksen valmistelu
-
Hallituksen esitys on lausuntokierroksella 3.7.-18.8.2024, jonka jälkeen esitys viimeistellään lausuntopalautteen pohjalta.
Lokakuussa rahapelijärjestelmän muuttamista koskevat lakiehdotukset on tarkoitus ilmoittaa Euroopan komissiolle, jotta komissiolta ja muilta jäsenvaltioilta saataisiin palautetta siitä, voisiko uudistus estää palveluiden vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Kolme kuukautta kestävän notifioinnin jälkeen esitykseen tehdään mahdolliset muutokset.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2025.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.37 -
Kyse on laajasta rahapelilainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Esitysluonnos on valmisteltu sisäministeriön asettaman lainsäädäntöhankkeen työryhmässä, jonka työtä ohjasi linjauksillaan valtiosihteereistä koostunut poliittinen ohjausryhmä.
Sisäministeriö järjesti 28.11.2023 laajan kuulemistilaisuuden, johon osallistui yhteensä noin 60 asiantuntijaa eri sidosryhmistä. Kuulemistilaisuuden lisäksi hankkeessa on kuultu myös muita asiantuntijoita.
Hallitusohjelmassa uudistukselle asetettu tavoiteaikataulu on vaikuttanut mahdollisuuksiin kuulla asiantuntijoita ja sidosryhmiä ja tätä kautta arvioida kattavasti ratkaisuvaihtoehtoja tai niiden vaikutuksia. Tästä syystä esityksessä ei kaikilta osin ole voitu perustella eri ratkaisuvaihtoehtojen arvioitujen vaikutusten pohjalta, miksi tavoitteita ei katsota saavutettavan vaihtoehtoisin keinoin yhtä hyvin kuin ehdotetulla vaihtoehdolla.
Päivitetty 9.7.2024 klo 13.38