Elisa Tyni arvostaa valtiota työnantajana

Harjoittelijana poliisiosastolla poliisitoiminnan ohjausyksikössä, huhtikuu-syyskuu 2023

Mitä opiskelet ja miten päädyit töihin meille?

Opiskelen Haaga-Heliassa liiketoiminnan palveluratkaisujen ja kielten linjalla. Olen harjoittelussa sisäministeriön poliisiosastolla. Löysin paikan Jobteaserista. 

Ovatko työtehtävät vastanneet odotuksiasi? 

Työ poliisiosastolla on ollut mukavaa ja vastannut pääosin odotuksiani. Parasta harjoittelussa on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen ja käytännön työtehtävät. Minulla ei ole tästä työstä aiempaa kokemusta, minkä vuoksi esimerkiksi kokous- ja tapahtumajärjestelyt ovat olleet mieleisiä. 

Harjoittelun aikana minulla on ollut monipuolisesti erilaisia työtehtäviä. Lähes jokapäiväisiin tehtäviin kuuluu kokousjärjestelyt ja asiantuntijoiden avustaminen esimerkiksi Vahva-asian- ja dokumentinhallintajärjestelmään liittyvissä asioissa. Olen luonut erilaisia Excel-taulukoita tukemaan asiantuntijoiden työtä ja helpottamaan myös meidän assistenttien arkea. 

Kesällä aloitin siirtämään ankkuritoiminnan käsikirjaa ankkuritoiminta.fi -sivustolle. En osannut odottaa, että harjoittelun aikana pääsisin tekemään verkkosivujen muokkaamista. Se loi mukavaa vaihtelua työpäivään ja oli kiva saada pidempikestoinen projekti, jossa oman työn jälki näkyi selkeästi.

Tykkään myös järjestää tapahtumia, joten sain harjoittelusta hyvää käytännön kokemusta. Olen osallistunut osaston työhyvinvointipäivän sekä ministeriön työhyvinvointiin liittyvien tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Assistenttina työskentely on ollut mieluista, joten voisin tehdä sitä myös tulevaisuudessa. Olen kiinnostunut henkilöstöhallinnosta, joten olisi mahtavaa saada jossain vaiheessa kokemusta myös siihen liittyen.

Näetkö itsesi valtiolla töissä tulevaisuudessa? 

Kyllä vain! Olen tykännyt todella paljon työskentelystä sisäministeriössä. Joustavuus ja työn vapaus on tuntunut hyvältä. Arvostan valtiota myös turvallisena työnantajana. 

Aiemmin olen työskennellyt kesätyössä vartijana, missä työaikoihin ei voinut vaikuttaa. Taloushallinnon harjoittelijana työmatkat taas olivat hankalat. Nykyiset etätyömahdollisuudet ja liukuma tuovat mukavaa joustoa työhön ja helpottavat henkilökohtaisen elämän ja työn yhdistämistä huomattavasti.

Onko jokin asia yllättänyt sinut sisäministeriössä? 

Sisäministeriössä olen eniten yllättynyt ihmisten rentoudesta muun muassa pukeutumisen suhteen. Stressasin hieman etukäteen sitä, pitääkö minun pukeutua joka päivä jakkupukuun. Ajattelin, että valtiolla voisi olla töissä tiukkaa porukkaa, joten rentous yllätti. Sisäministeriössä ja etenkin poliisiosastolla on töissä todella huumorintajuista ja mukavaa porukkaa, joiden kanssa on ollut ilo työskennellä.

Elisa kertoo kiinnostuksen kohteistaan ja harrastuksistaan vapaa-ajalla, katso video

11.10.2023