Asetus Rajavartiolaitoksen hallitsemaa tilaa ja aluetta koskevista liikkumisrajoituksista ja -kielloista tulee voimaan vuoden vaihteessa
Sisäasiainministeriö on antanut asetuksen, jolla säädetään Rajavartiolaitoksen hallitsemaa tilaa ja aluetta koskevista liikkumisrajoituksista ja -kielloista. Asetus tulee voimaan 1.1.2012.
Asetuksella säädettävät rajoitukset ja kiellot ovat välttämättömiä Rajavartiolaitoksen toiminnan turvaamiseksi, kuten kaluston ja materiaalin suojaamiseksi sekä ihmisten suojelemiseksi vaaroilta. Tällaisia vaarallisia alueita ja paikkoja ovat esimerkiksi ampumaradat ja -alueet, lentopaikat ja harjoitusalueet. Rajoitus- ja kieltoalueet ovat Rajavartiolaitoksen hallinnassa olevia alueita.
Kielto- ja rajoitusalueet on rajattu mahdollisimman suppeasti, eikä niillä pääsääntöisesti ole vaikutusta ihmisten arkeen. Rajoitusalueista suurimpia ovat ampuma-alueet, mutta niillä liikkumisrajoitukset ovat voimassa vain ammuntojen ja niiden valmistelujen aikana.
Liikkuminen ja oleskelu rajoitetuilla ja kielletyillä alueilla edellyttää hyväksyttävää syytä ja Rajavartiolaitoksen antamaa suostumusta. Liikkumiskielto- tai -rajoitusta rikkova henkilö voidaan poistaa tästä tilasta tai alueelta tai ottaa kiinni ja asiasta voi lisäksi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Liikkumisrajoituksella tarkoitetaan tilapäistä ja määräaikaista liikkumis- ja oleskelukieltoa. Liikkumiskiellolla taas tarkoitetaan toistaiseksi voimassaolevaa liikkumis- ja oleskelukieltoa.
Rajoitusalueiden kartat löytyvät Rajavartiolaitoksen sivuilta (www.raja.fi)
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jaana Heikkinen, 071872 1602