Barents Rescue -harjoitus kokoaa neljän maan pelastusalan ammattilaiset ja vapaaehtoiset Leville
Kittilän Levillä järjestetään 28.9.-2.10.2015 Barentsin alueen maiden (Suomi, Norja, Ruotsi ja Venäjä) kansainvälinen Suomen isännöimä pelastusharjoitus. Lähtökohtana on tilanne, jossa Lapin ja pohjoisen muiden pelastuslaitosten voimavarat eivät yksin riitä vastaamaan suuronnettomuustilanteeseen ja apua on pyydettävä naapurimaista.
Harjoitukseen osallistuu runsas joukko pelastus- ja lääkintäalan ammattilaisia sekä vapaaehtoisia, yhteensä lähes 900 henkilöä eri rooleissa. Tavoitteena on toimintavalmiuden ja yhteistoiminnan parantaminen tositilanteen varalle. Barentsin alueen mailla on valtioiden välinen sopimus pelastuspalveluavun antamisesta ja vastaanottamisesta pohjoisilla alueilla. Yhteistoimintaa harjoitellaan joka toinen vuosi.
Teemana muun muassa avunpyyntö, hälyttäminen ja tiedonkulku
Kittilässä harjoitellaan esimerkiksi avunpyytämistä naapurimailta, hälyttämistä, kansainvälisen avun vastaanottoon liittyviä rajamuodollisuuksia, pelastustoimien johtamista, tiedonkulkua ja median kanssa toimimista. Suomen harjoituksen pääpaino on isäntävaltion tukitoimissa (Host Nation Support). Isäntävaltion tukea on muun muassa se, että raja- ja tullimuodollisuudet hoidetaan joustavasti, saapuville avustusjoukoille tarjotaan tulkit ja oppaat käyttöön, heidän ruokailustaan, majoituksestaan ja muista huoltotoimista huolehditaan sekä varmistetaan polttoaineen ja veden saanti. Oleellista saapuvien joukkojen johtamisessa on sellaisten tehtävien osoittaminen, joissa joukot voivat käyttää omaa erityisosaamistaan.
Tulvatilanne aiheuttaa monta onnettomuutta samanaikaisesti
Harjoituksen skenaarioina ovat pitkään jatkuneet sateet Kittilän alueella sekä samaan aikaan tapahtuva kaivosonnettomuus. Tulvat ja nouseva vedenpinta murentavat alueen tiestöä ja jättävät joitain alueita ilman maayhteyksiä, vaikeuttavat elintarvikehuoltoa ja aiheuttavat ongelmia sähkönjakelussa. Alueella tapahtuu myös liikenneonnettomuus sekä maanvyörymä. Tulvaskenaarion taustalla on kymmenisen vuotta sitten koettu tositilanne Kittilässä.
Valmisteluista ovat vastanneet Kriisinhallintakeskus ja sisäministeriön pelastusosasto tiiviissä yhteistyössä Lapin pelastuslaitoksen ja kultakaivos Agnico Eagle Finlandin kanssa. Mukana on kaikkiaan yli 40 toimijaorganisaatiota Suomesta ja keskeiset pelastuksen ja lääkinnän toimijat naapurimaista.
Pakolaiskriisi vaikuttaa myös Levin harjoitukseen
Harjoitus on suunniteltu pitkälti pelastustoimen näkökulmasta ja tarpeista lähtien. Tällä hetkellä Euroopan pakolaiskriisi vaikuttaa Lappiin saakka ja näin ollen myös Barents Rescue -harjoituksen kulkuun. Pelastusviranomaisten kanssa läheisesti kansalaisten turvallisuutta varmistavat viranomaiset, esimerkiksi poliisi ja rajaviranomaiset, ovatkin kiinni pakolaisliikkumisen synnyttämissä tilanteissa.
- Tämä on todellinen tilanne tällä hetkellä ja se näkyy myös harjoituksessa. Joitakin peruutuksia on tullut koska ihmiset ovat kiinni muualla, kertoo ylitarkastaja Jari Honkanen sisäministeriöstä.
Hän toteaa myös, että harjoitusvalmistelut ovat edenneet mallikkaasti.
- Viimeisellä viikolla ennen harjoitusta hiotaan yksityiskohtia, isot päätökset ja valmistelut on jo tehty. On ihailtavaa seurata täällä Levillä yhteistyökumppaneittemme vahvaa tahtoa ja rautaista ammattitaitoa tehdä parhaansa niin, että harjoitus saavuttaa tavoitteensa, Honkanen sanoo.
Seuraa harjoituksen kulkua Twitterissä hashtagilla #BR2015Levi
Lisää infoa harjoituksesta osoitteesta:
http://pelastustoimi.fi
Lisätietoja:
ylitarkastaja Jari Honkanen, sisäministeriö, 0295 488 443
harjoituskoordinaattori Ari Seppälä, Kriisinhallintakeskus, 0295 453 698