Etnisten suhteiden neuvottelukunta: Julkisen vallan edustajien tulee edistää yhteiskunnallista vakautta ja tuomita rasistiset teot
Etnisten suhteiden neuvottelukunta (Etno) pitää tärkeänä, että tuleva hallitus ottaa päämääräksi yhdenvertaisuuden edistämisen ja tuomitsee julkisesti rasismin sekä erityisesti rasistiset väkivallanteot. Julkisen vallan edustajilla on valtaa ja mahdollisuus edistää yhteiskuntarauhaa, millä luodaan tärkeä perusta kaikille Suomessa asuville ja heidän kokemukselleen turvallisesta yhteiskunnasta. Maan korkeimmissa julkisissa viroissa olevien tulee sitoutua perustuslain mukaisesti ihmisarvon loukkaamattomuuteen ja tasa-arvoon.
Etno painottaa, että stereotypioiden ja vastakohtien korostamisen sijasta on edistettävä eri väestöryhmien ja uskontokuntien välistä vuorovaikutusta. Tämä on arkea Etnon toiminnassa, missä eri uskontokuntien ja etnisten ryhmien edustajat tapaavat toisiaan säännöllisesti, mutta vuorovaikutus kannattaa huomioida myös osana hallituksen toteuttamaa politiikkaa. Jos yhteiskunnassa hiljaisesti sallitaan etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä leimaavat ja yleistävät puheet, syntyy kokemus, että Suomessa julkisen vallan edustajat osoittavat sille hyväksyntänsä. Aikuisten lisäksi tällä on vaikutusta myös monen lapsen ja nuoren arkeen.
Etno on antanut kannanoton hallitusohjelman valmistelun pohjaksi. Siinä korostetaan hyviä etnisiä suhteita edellytyksenä suomalaisen yhteiskunnan vakaudelle, yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumiselle ja monipuolisen osaamisen hyödyntämiselle suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Lisäksi kannanotossa tuodaan esille, että tulevan hallituksen tärkeänä tehtävänä on negatiivisen asenneilmapiirin kehityksen pysäyttäminen. Suomalaisella yhteiskunnalla on oma muuttoliikettä koskeva historiansa ja maallamme on mahdollisuus toimia kansainvälisenä esimerkkinä siinä, miten tasa-arvo ja vuorovaikutus toimivat yhteiskunnan voimavarana. Moni maahanmuuttaja kokee suomalaisiin tutustumisen helpoksi ja turvallisuuden tunne mainitaan tärkeäksi kotoutumista edistäväksi tekijäksi Suomessa.
Etno neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama laajapohjainen asiantuntijaelin, joka toimii verkostoituneesti ja edistää vuorovaikutusta ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen, eduskunnassa edustettuna olevien puolueiden, työmarkkinaosapuolten sekä maahanmuuttajien ja perinteisten etnisten vähemmistöjen välillä.
Etnisten suhteiden neuvottelukunnassa ovat edustettuina muun muassa sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, SAK ry, Akava ry ja STTK ry. Maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä edustavia tahoja ovat SONDIP ry (Varsinais-Suomen Monikulttuuristen yhdistysten liitto ry), Monikulttuurisuusyhdistys Familia Club ry, Suomen Islam-seurakunta (suomalainen tataariyhteisö), Helsingin juutalainen seurakunta, Suomen Somaliliitto ry, Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto (SVYL/FARO) ry sekä Monika-Naiset liitto ry.
Lisätietoja: ETNOn pääsihteeri, ylitarkastaja Peter Kariuki, [email protected] , 071878 8677, ETNOn sihteeri, suunnittelija Nina Suorsa, [email protected], 071 878 8644