Erityisen ihmiskauppalain valmistelu alkaa
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän kokouksessa sovittiin tänään, että sisäasiainministeriö asettaa lainsäädäntöhankkeen erityisen ihmiskauppalain laatimiseksi ja oikeusministeriö asettaa hankkeen rikoslain ihmiskauppaan liittyvien muutostarpeiden selvittämiseksi.
Sisäministeriö vastaa ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön valmistelusta. Tällä hetkellä asiaa säädellään sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetussa laissa että kotoutumislaissa.
Ihmiskaupan vastaisen lainsäädännön muutostarpeet on tuotu esille useilla eri tahoilla. Hallitusohjelmassa linjataan, että lainsäädäntöä kehitetään ihmiskaupan torjumiseksi kaikissa muodoissaan ja uhrien suojelemiseksi.
Eduskunta on edellyttänyt, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin uhrien auttamisjärjestelmää koskevan erillislain valmistelemiseksi. Lisäksi eduskunta on edellyttänyt toimenpiteitä paritusta ja ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten päällekkäisyyksien poistamiseksi. Niitä valmistellaan oikeusministeriön työryhmässä.
Ihmiskaupan vastaisen tarkennetun toimintasuunnitelman toimeenpanoa seurannut ohjausryhmä ehdotti viime keväänä, että ihmiskaupasta tulisi laatia oma erityislakinsa. EU-direktiivi ihmiskaupasta edellyttää myös suomalaisen lainsäädännön tarkastelua.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä keskusteli lisäksi naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelmasta ja kunniaväkivallan tunnistamisesta ja ennaltaehkäisystä.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän puheenjohtaja on sisäasiainministeri Päivi Räsänen.
Lisätietoja: sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, 071878 8370, ylitarkastaja Tero Mikkola (ihmiskauppalaki), 071878 8617