ETNO:n kannanotto hallituksen ohjelmaan vuosille 2011-2015
Etnisten suhteiden neuvottelukunta esittää, että seuraava hallitus edistää maahanmuuttajien osallisuutta suuntaamalla aiempaa enemmän resursseja etnisten vähemmistöjen järjestötoiminnan ja uskonnollisten yhteisöjen tukemiseen. Myös asenneilmapiirin kovenemiseen on selkeästi tartuttava.
Sisäministeriön yhteydessä toimiva Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) painottaa, että eri väestöryhmien ja uskontokuntien välisen vuorovaikutuksen edistäminen tulisi määrätietoisesti huomioida osana kaikkea hallituksen toteuttamaa politiikkaa vuosina 2011-2015. ETNO esittää, että hallituksen tulee toimia aktiivisesti rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja syrjintää vastaan. Näin tuetaan myös suomalaisen yhteiskunnan vakautta.
ETNO korostaa kannanotossaan, että kotouttamisen edistämiseen, kuten kielikoulutukseen, tulee varata riittävät määrärahat. Mahdollisuus suomen ja ruotsin kielen opiskeluun sekä tietopalveluihin tulee ulottaa koskemaan kaikkia maahanmuuttajaryhmiä. Maahanmuuttajien työllistymistä tulisi tukea ja purkaa maahanmuuttajataustaisten nuorten jatkokoulutukseen pääsemisen esteitä.
Etnisten vähemmistöjen järjestötoiminnan tukeminen nähdään tärkeänä, sillä järjestöillä on tärkeä rooli kotoutustyössä ja yhteistyössä viranomaisten kanssa. Maahanmuuttajien osallistumista tulisi tukea jakamalla tietoa osallistumismahdollisuuksista, järjestämällä koulutusta järjestötoiminnastaja suuntaamalla määrärahoja hankkeisiin, joilla edistetään kaksisuuntaista kotoutumista, esimerkiksi arjen tasolla kantaväestön ja eri väestöryhmien yhteisessä toiminnassa ja kohtaamisissa.
Etnisten suhteiden neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama laajapohjainen asiantuntijaelin. Neuvottelukunnan tarkoituksena on mm. kehittää vuorovaikutusta viranomaisten, työmarkkina- ja kansalaisjärjestöjen, puolueiden sekä maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen välillä. Lisäksi ETNO avustaa ministeriöitä maahanmuuttopolitiikan asiantuntijana etnisesti yhdenvertaisen ja monimuotoisen yhteiskunnan kehittämisessä.
Lisätietoja: kansliapäällikkö, Ritva Viljanen, 071 878 0171, koulutusalajohtaja Atanas Aleksovski, 050 3727 935, ETNOn pääsihteeri, ylitarkastaja Sari Haavisto, 071 878 8637, www.intermin.fi/etno