Hyppää sisältöön
Media

EU:n sisäasioiden rahastojen ohjelmakauden 2021-2027 toimeenpano käynnistynyt

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 9.5.2022 10.04
Tiedote

Sisäministeriö on käynnistänyt EU:n sisäasioiden rahastojen ohjelmakauden 2021-2027 rahastojen eli turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF), rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) ja sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) ensimmäiset haut 9.5.2022. Haettavana on yhteensä noin 115 miljoonaa euroa rahastojen ohjelmien mukaisiin toimiin.   

AMIF- ja ISF-rahastojen osalta ohjelmien mukaisia toimia on haussa avoinna rajatusti. BMVI-rahoitustukivälineen kaikki erityistavoitteet ja niiden mukaiset toimet ovat avoinna. Suurin osa hauissa avoinna olevista toimista on luonteeltaan viranomaistoimintaa. 
EU-rahoitusta haettavana yhteensä noin 115,6 miljoonaa euroa

AMIF-rahaston haussa on haettavissa yhteensä lähes 7,5 miljoonaa euroa turvapaikkamenettelyn tehokkuuden ja varautuvuuden parantamiseen, turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmän kapasiteetin tukemiseen sekä yhteisölähtöisen kotoutumisen mallintamiseen ja pilotointiin. Rahoitusta voi hakea myös laillisen maahanmuuton helpottamista koskeviin toimiin, kotoutumisen valtakunnallisen Integration 2022 -tapahtuman järjestämiseen sekä paluuta koskevaan viranomaistoimintaan.

ISF-rahaston haussa on haettavissa noin 34,5 miljoonaa euroa mm. tietojenvaihdon parantamiseen ja digitalisaation edistämiseen sekä operatiivisen yhteistyön lisäämiseen. Rahoitusta voi myös hakea valmiuksien vahvistamiseen rajat ylittävän rikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä uhkiin varautumiseksi, kriittisten infrastuktuurien suojelemiseksi sekä rikosten uhrien tukemiseksi.

BMVI-rahoitustukivälineen haussa on haettavissa noin 73,6 miljoonaa euroa mm. rajatarkastusten ja rajojen valvonnan valmiuksien lisäämiseen, eurooppalaisen raja- ja merivartioston kehittämiseen, viisumipalvelujen parantamiseen, viisumien myönnön nykyaikaistamiseen sekä laaja-alaisten tietojärjestelmien perustamiseen ja yhteentoimivuuteen.

Haut ovat käynnissä 9.5.–6.6.2022. Avustusta haetaan rahastojen sähköisen asiointijärjestelmän EUSA-järjestelmän kautta.

Suomen kokonaisrahoitus noin 183 miljoonaa euroa

EUSA-rahastojen Suomen kokonaisrahoitus ohjelmakaudella 2021–2027 on noin 183 miljoonaa euroa. Ohjelmiin on mahdollista saada lisärahoitusta vuonna 2024 toteutettavan väliarvioinnin yhteydessä edellyttäen, että rahastojen toimeenpano on käynnistynyt tehokkaasti.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Kristiina Mauriala, [email protected] p. 0295 488 275 (AMIF-rahasto)
erityisasiantuntija Riika Väliahde, [email protected] p. 0295 488 275 (BMVI-rahoitustukiväline)
erityisasiantuntija Virpi Karjalainen, p. 0295 488 392, [email protected] (ISF-rahasto)