Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIKille uudet toimitilat Rovaniemelle
Sisäasiainministeri Anne Holmlund on tänään keskiviikkona 12.11. tehnyt päätöksen Hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIKin uusien toimitilojen hankkimisesta. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on puoltanut hankintaa.
HALTIK tuottaa jatkuvasti kehittyvän sisäisen turvallisuuden toiminnan mahdollistavia tieto- ja viestintäteknisiä palveluja. Palvelujen häiriöttömän ja kustannustehokkaan kehittämisen ja tuotannon varmistamiseksi HALTIK tarvitsee kaikissa turvallisuustilanteissa turvallisuusvaatimukset täyttävät, asianmukaiset tilat päätoimipaikassaan Rovaniemellä.
Tilojen hankinnasta vastaa Senaatti-kiinteistöt, jolta HALTIK vuokraa tilat. Toimitilat tulevat Rovaniemen 14. kaupunginosan Pöyliönvaaran Ojanperälle. Suunnitelmien mukaan HALTIKin toimitilat ovat suuruudeltaan noin 6800 neliötä ja niiden on tarkoitus valmistua 1.11.2011 mennessä.
HALTIKin henkilöstömäärä on noin 320 henkilöä, joista viraston päätoimipaikkakunnalla Rovaniemellä on noin 140 henkilöä. HALTIKin päätoimipaikalla Rovaniemellä henkilölukumäärän on arvioitu kasvavan noin 150 henkilöön vuoden 2011 loppuun mennessä.
Lisätietoja: hankejohtaja Tapio Aaltonen, (09) 1604 2323, viestintäpäällikkö Eija Hiukka, HALTIK, (071) 878 0151