Komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans vierailee Suomessa
Sisäministeriö, valtioneuvoston viestintäosasto ja valtiovarainministeriö tiedottavat
Euroopan komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans vierailee Helsingissä 10. ja 11. marraskuuta ja tapaa pääministeri Juha Sipilän, tasavallan presidentti Sauli Niinistön, sisäministeri Paula Risikon ja valtiovarainministeri Petteri Orpon.
Timmermansin vastuualueita komissiossa ovat muun muassa sääntelyn parantaminen, EU-toimielinten väliset suhteet ja oikeusvaltioperiaate. Lisäksi hän on oikeus- ja maahanmuuttokomissaarien työtä koordinoiva varapuheenjohtaja.
Pääministeri Sipilä ja varapuheenjohtaja Timmermans keskustelevat tapaamisessaan muun muassa muuttoliikkeestä, kauppapolitiikasta, EU:n budjetista ja puolustuksesta. Lisäksi keskustelua käydään EU-sääntelyn kehittämisestä sekä komission ensi vuoden työohjelmasta. Suomi on edistänyt parempaa EU-sääntelyä jo pitkään, ja tukee komission työtä EU-sääntelyn keventämiseksi.
”Hallitus arvioi kaikkea EU-sääntelyä talouskasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden näkökulmasta. Jean-Claude Junckerin komissiolla on aiempaa kunnianhimoisempi ja strategisempi ote EU-sääntelyn keventämiseen ja parantamiseen. Parhaimmillaan EU-sääntely takaa yrityksille ja kansalaisille yhtenäisen toimintaympäristön ja tasapuoliset mahdollisuudet korvaamalla kansalliset säädökset yhdellä yhteisellä säädöksellä”, pääministeri Sipilä sanoo.
Suomi jatkaa työtä ongelmallisen EU-sääntelyn kartoittamiseksi ja esittää komissiolle tapauskohtaisesti säädöksiä kumottavaksi, muutettaviksi ja uudelleenarvioitaviksi sekä säädösehdotuksia poisvedettäviksi.
Varapuheenjohtaja Timmermans käy illalliskeskustelun valtiovarainministeri Orpon kanssa. Keskustelun aiheita ovat muun muassa kasvun ja työllisyyden vauhdittaminen Suomessa ja Euroopassa.
Varapuheenjohtaja Timmermans ja sisäministeri Risikko keskustelevat tapaamisessaan komission ehdotuksista EU:n turvapaikkajärjestelmän uudistamiseksi. He osallistuvat myös komission Suomen-edustuston ja sisäministeriön järjestämään seminaariin uudelleensijoittamisesta eli kiintiöpakolaisten vastaanotosta. Uudelleensijoittaminen on yksi laillisen maahanmuuton väylistä, joka hyödyttää erityisen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. Komission ja Suomen tavoitteena on lisätä uudelleensijoittamista unionin alueella, jotta yhä useammat jäsenvaltiot osallistuisivat toimintaan.
Lisätietoja pääministerin tapaamisesta: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319 ja erityisavustaja Jari Haapiainen (EU-asiat), p. 0295 160 406, valtioneuvoston kanslia
Lisätietoja sisäministerin tapaamisesta: ylitarkastaja Tuuli Kainulainen, p. 0295 488 248, [email protected], sisäministeriö
Lisätietoja valtiovarainministerin tapaamisesta: finanssineuvos Marketta Henriksson, p. 0295 530 441, marketta.henriksson(at)vm.fi ja erityisavustaja Elisa Tarkiainen, p. 0400 774 789, elisa.tarkiainen(at)vm.fi, valtiovarainministeriö
Lisätietoja varapuheenjohtaja Timmermansin ohjelmasta: tiedotuspäällikkö Pia Siitonen, p. 040 535 5979, Euroopan komission Suomen-edustusto