Lapissa kehitetty yhteistyömalli palkittiin Euroopan parhaana
Suomen pohjoisissa kunnissa luotu yhteistyömalli "Arjen turvaa kunnissa" valittiin parhaimmaksi Euroopan julkishallinnon instituutin EIPAn suuressa hankekilpailussa. Kilpailussa haettiin luovia ratkaisuja Euroopan taloudellisen kriisin taltuttamiseksi. Lapin aluehallintoviraston hallinnoima ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoittama hanke selvisi loppukilpailuun 230 hankkeen joukosta. Kilpailuun osallistui 26 maata. Joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun tavoitteena on löytää uusia innovatiivisia toimintamalleja, joilla hyvinvointia ja turvallisuutta ylläpidetään olemassa olevilla tai vähenevillä resursseilla.
Lapissa kehitetyssä toimintamallissa osoitetaan, miten julkisen sektorin, järjestöjen ja yrittäjien tiiviillä yhteistyöllä on mahdollista löytää kuntiin merkittävästi lisää resursseja ja varmistaa kuntalaisille tärkeät palvelut ilman lisärahoitusta. Mallissa selkeytetään kuntajohtamista ja tehostetaan olemassa olevien resurssien käyttöä.
Toimintamallia pilotoidaan viidessä kunnassa, jotka ovat Kemijärvi, Pelkosenniemi, Posio ja Tornio sekä Koillismaalla Pudasjärvi. Pilottikunnat ovat vakuuttuneita siitä, että painopisteen siirtämisellä korjaavasta ennalta ehkäisevään työhön ja resurssien paremmalla suuntaamisella saadaan aikaan merkittäviä säästöjä, mutta samalla myös lisää hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille.
Hankkeen pilottikunnissa on käynnistetty määrätietoiset toimenpiteet kunnissa olevien yhteisten resurssin paremman hyödyntämisen ja vähemmän byrokraattisen toiminnan toteuttamiseksi. Työ tehdään yhdessä kunnan ja kunnassa toimivien eri tahojen kanssa. Esille on noussut mm. huomioita siitä, että kunnat, seurakunnat ja eri järjestöt tarjoavat lapsiperheille ja nuorille suunnattuja palveluja kunnan samoille alueille, osan kunnasta ollessa täysin ilman kyseisiä palveluita. Suunnittelemalla toimintaa yhdessä ja yhdistämällä resurssit saadaan parempaa palvelua suuremmalle joukolle.
Arjen turvaa kunnissa -hanke on tärkeä osa sisäisen turvallisuuden ohjelmaa ja siihen liittyvää ennalta ehkäisevän työn toimeenpanoa ja alueellista turvallisuussuunnittelua kunnissa. Sisäisen turvallisuuden ohjelma sisältää toimenpiteitä arjen turvallisuuden parantamiseksi pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa päätettyjen linjausten mukaisesti.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Erkki Parkkinen, Pelkosenniemen kunta, puh. 0400 984 674
Maakuntajohtaja Mika Riipi, Lapin liitto, puh. 044 767 4200
Projektipäällikkö Marko Palmgren, Lapin aluehallintovirasto, puh. 0295 017 358
Päällikkö Tarja Mankkinen, sisäasiainministeriö, puh. 071 878 8370
Erityisasiantuntija Christell Åström, Suomen kuntaliitto ry, puh. 040 766 9179
Lisätietoja hankekilpailusta European Public Sector Award:
http://epsa2013.eu/
Lisätietoja sisäisen turvallisuuden ohjelmasta:
www.intermin.fi/sisainenturvallisuus