Liikkuvan poliisin lomautusvaroitus ennenaikainen
Sisäasiainministeriön johto keskusteli sisäasiainministeri Kari Rajamäen johdolla liikkuvan poliisin päällikön Teuvo Veijalaisen kanssa tiistaina 9.8. LP:n lomautusvaroituksesta. Rajamäki muistutti Veijalaista hänelle jo aiemmin kerrotuista ministeriön linjauksista. - Poliisin sisäiset rahoitusongelmat on ratkaistu ja ratkaistaan vastakin ilman henkilöstön lomautuksia, Rajamäki painotti.
Sisäasiainministeriössä on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota poliisin resursseihin. Myös liikkuvan poliisin resursseja on lisätty. Tilinpäätöstietojen mukaan liikkuvan poliisin kokonaiskulut kasvoivat vuonna 2004 enemmän kuin paikallispoliisin. Tuolloin Rajamäen linjausten mukaisesti liikennevalvonnan määrärahoja lisättiin.
Tämän vuoden taloustilanteesta on vielä ennenaikaista tehdä lopullisia johtopäätöksiä, koska mm. siirtyvän erän määrä selviää vasta myöhemmin. Lisäksi liikkuvan poliisin taloustilannetta selvitetään erillisessä työryhmässä. Työryhmä tekee myös toimenpide-ehdotukset tilan korjaamiseksi. Työryhmän toimikausi päättyy 22.8.
Liikkuvaa poliisia ei Rajamäen mukaan olla lakkauttamassa. Päinvastoin liikkuvan poliisin kehittäminen on erittäin tärkeä asia, jotta resursseja voidaan entistä paremmin suunnattua mm. raskaan liikenteen valvontaan. Jo loppukeväästä sovittiin, että ministeriön turvallisuusasiain johtoryhmä paneutuu liikenneturvallisuuden kehittämiseen alkusyksystä.
Ministeriön johto ja Veijalainen keskustelivat mm. siitä, miksi Veijalainen päätyi lomautusvaroituksen antamiseen ministeriön linjausten vastaisesti.
Poliisin ylijohto arvioi myöhemmin johtaako liikkuvan poliisin päällikön Teuvo Veijalaisen toiminta virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin.
Lisätietoja: poliisiylijohtaja Markku Salminen, (09) 1604 2840