Meistä on moneksi -kampanja kannustaa osallistumaan vapaaehtoistyöhön
Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (Etno) kampanjassa Meistä on moneksi on järjestetty jo yli 50 tapahtumaa eri puolilla Suomea. Osana kampanjaa Monika-Naiset liitto kannustaa uusia ihmisiä mukaan vapaaehtoistyöhön ja kertoo yhteistyön mahdollisuuksista Maailma kylässä -festivaaleilla lauantaina 28.5. Helsingissä.
Meistä on moneksi -kampanjan tavoitteena on lisätä arjessa tapahtuvaa yhteistä tekemistä yli kulttuuristen ja uskonnollisten rajojen. Kampanjan tempauksiin on osallistunut erilaisia yrityksiä, järjestöjä, vastaanottokeskuksia ja jopa peruskoulun oppilaita. Monika-Naiset pitää kampanjan tavoitetta tärkeänä ja kannustaa uusia henkilöitä tulemaan mukaan vapaaehtoistyöhön.
- Vapaaehtoistyö tarjoaa mahdollisuuden saada uutta työkokemusta ja solmia uusia kontakteja. Monika-Naisissa vapaaehtoiset suunnittelevat ja vetävät esimerkiksi naisille ja lapsille erilaisia ryhmä- ja vapaa-ajan toimintoja. Myös turvakodeissa on koulutuksen saaneita vapaaehtoisia, ja osa on puolestaan erikoistunut käännöstöihin, Monika-Naiset liiton toiminnanjohtaja Reet Nurmi kertoo.
Meistä on moneksi -kampanjaan ovat osallistuneet muun muassa muusikko Tommy Lindgren, Itellan toimitusjohtaja Jukka Alho, tohtori Pentti Arajärvi, kirjailija Heli Kruger ja kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve.Etnisten suhteiden neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama asiantuntijaelin,joka toimii sisäministeriön yhteydessä. Etnoon kuuluu edustajia muun muassa kansalais- ja maahanmuuttojärjestöistä, uskonnollisista yhteisöistä, ministeriöistä, Suomen Kuntaliitosta ja työmarkkinaosapuolista.
Lisätietoja kampanjasta www.meistaonmoneksi.fi
Etnon sihteeristön yhteystiedot: Etnon pääsihteeri, ylitarkastaja Peter Kariuki, 071 878 8677, Etnon sihteeri, suunnittelija Nina Suorsa,071 878 8644