Ministeri Räsänen: Paloasemaverkostoa ei harvenneta eikä palomiehistön määrää vähennetä
- Pelastustoimen uudistuksessa on tarkoituksena päästä säästötavoitteeseen hallintorakenteita muuttamalla ja niin, etteivät säästöt kohdistu toiminnallisiin yksiköihin, totesi sisäministeri Päivi Räsänen puhuessaan tänään Pelastusopiston valatilaisuudessa Kuopiossa.
Hallitus päätti rakennepoliittisessa ohjelmassa pelastustoimeen kohdistuvasta 7,5 milj. euron säästötavoitteesta. Hallitus myös päätti, että pelastuslaitosten määrää vähennetään yhteentoista ja että ne noudattavat rajoiltaan pääsääntöisesti poliisin vuoden 2014 alussa voimaan tulevaa aluejakoa.
- Hallitus pitää ehdottoman tärkeänä sitä, että säästöt eivät vaikuta ihmisten saamaan apuun onnettomuuden tapahtuessa. Siksi alkuperäistä 13 miljoonan euron säästötavoitetta pienennettiin huomattavasti, Räsänen korosti.
Räsäsen mukaan lähtökohtana on, että muutosten myötä hälytysten vasteajat eivät pitene. Säästöt pyritään saamaan aikaan hallinnon tehostamisesta, kiinteistö- ja tietoliikennekustannuksista sekä aiempaa paremmin keskitetyistä hankinnoista.
- Paloasemaverkostoa ei harvenneta eikä palomiehistön määrää vähennetä.
Uudistuksessa pelastustoimen järjestelmä säilyy kunnallisena järjestelmänä. Räsäsen mukaan säästöjen toteutuminen riippuu viime kädessä kuntien ja pelastuslaitosten päätöksistä.
- Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitsemme koko toimialan ja kuntakentän hyvää yhteistyötä ja tahtoa.
Hätäkeskustoiminnassa on pian rakenteelliset muutokset tehty. Kaksikymmentä vuotta sitten maassamme oli yhteensä yli 130 aluehälytyskeskusta ja poliisin hälytyskeskusta. Tänään toimimme yhdeksässä, viranomaisten yhteisessä valtion ylläpitämässä hätäkeskuksessa.
- Vuoden 2014 loppuun mennessä meillä on kuusi hyvin toimivaa ja alan ehdottomien ammattilaisten hoitamaa tehokasta hätäkeskusta, Räsänen sanoi.
Räsänen muistutti puheessaan, että hätäkeskusjärjestelmämme on saanut kansainvälistä tunnustusta. Euroopan hätänumerojärjestö EENA (The European Emergency Number Association) palkitsi tänä vuonna Suomen hätäkeskusjärjestelmän Euroopan parhaiten toteutettuna järjestelmänä.
Myös suomalaiset käyttäjät kiittävät hätäkeskusten toimintaa. Tammikuussa tehdyn Taloustutkimuksen kyselyn mukaan hätänumeroon soittaneet ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun, erityisesti nopeaan vastaamiseen ja annettuihin selkeisiin ohjeisiin.
Parannuksia on edelleen luvassa. - Vuonna 2015 käyttöön otetaan uusi tietojärjestelmä, joka linkittää kaikki Suomen hätäkeskukset yhteen. Sen myötä ruuhkatilanteissa on koko maan hätäkeskuskapasiteetti käytössä, Räsänen totesi.
Ministeri Räsäsen puhe kokonaisuudessaan:
http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/puheet
Lisätietoja: erityisavustaja Niklas Andersson, 071 878 8213