Ministeri Räsänen: Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueen korjaamotasoinen huolto keskitetään pääkaupunkiseudulle
Sisäministeri Päivi Räsänen on Rajavartiolaitoksen esityksestä päättänyt, että Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueen korjaamotasoinen huolto keskitetään pääkaupunkiseudulle vuoden 2016 aikana ja Turun lentotekniset toiminnot supistetaan siten, että päivittäisen lentotoiminnan edellyttämä linjahuoltotoiminta jää edelleen Turkuun.
Rajavartiolaitoksen tulee sopeuttamisohjelmansa mukaisesti vuosina 2013 - 2017 säästää 19 miljoonaa euroa henkilöstömenoista ja 9 miljoonaa euroa muista toimintamenoista. Rajavartiolaitoksen ilmailutoiminnasta vastaavalle Vartiolentolaivueelle on asetettu tavoitteeksi vähentää toimintamenoja nykyisestä noin 1,1 miljoonalla eurolla vuoteen 2017 mennessä. Henkilöstövähennys on 10 henkilötyövuotta. Vartiolentolaivue ylläpitää jatkuvaa meripelastusvalmiutta Turussa, Helsingissä ja Rovaniemellä.
-Rajavartiolaitoksen tekemien selvitysten mukaan toimintojen keskittäminen pääkaupunkiseudulle on selkeästi edullisin vaihtoehto. Mikäli toiminnot keskitettäisiin Turkuun, se tulisi vuositasolla noin 350 000 euroa ja kertaluonteisena investointina noin
100 000 euroa kalliimmaksi kuin pääkaupunkiseudulle keskittäminen.
- Nykyinen hajautettu vaihtoehto tulisi vuositasolla noin 550 000 euroa nyt tehtyä ratkaisua kalliimmaksi, minkä lisäksi tulisi vielä uusia investointikustannuksia erillisten korjaamoiden huoltolaitteisiin, Räsänen toteaa.
Operatiivinen lentotoiminta lentokoneilla ja helikoptereilla jää edelleen Turkuun, kuten myös päivittäisen lentotoiminnan vaatima linjahuoltotoiminta, millä turvataan operatiivisen lentotoiminnan toteutus.
Lentotoiminnan kokonaismäärät ja lentoaseman käyttöaste jäävät nykyisille tasoille Turussa myös keskittämisen jälkeen. Huoltotoiminnan keskittämisen jälkeenkin Rajavartiolaitos joutuu toiminnan turvaamiseksi investoimaan Turun lentotoimintaa palvelevien tilojen ajanmukaistamiseen. Suunniteltujen toimenpiteiden myötä pääkaupunkiseudulle siirtyy noin 13 lentoteknistä tehtävää Turusta.
Lisätietoa Rajavartiolaitoksen sopeuttamisohjelmasta löytyy osoitteesta http://www.intermin.fi/fi/kehittamishankkeet/rvl_sopeuttamisohjelma
Lisätietoja: eversti Antti Pesari, 071 87 28001, erityisavustaja Niklas Andersson, 071 878 8213