Ministeri Räsänen: Syrjäytymisen ennaltaehkäisy parasta turvallisuustyötä
Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan syrjäytymisen ennaltaehkäisy on parasta turvallisuustyötä.
– Peruspalvelut luovat perustan arjen turvallisuudelle sekä ennalta ehkäisevät turvallisuusongelmia. Toimivien peruspalvelujen lisäksi tarvitaan erityisiä turvallisuuspalveluja. Kansalaisten kannalta keskeisiä turvallisuuspalveluja ovat nopean avun saantiin liittyvät palvelut, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvät palvelut sekä rikosten ennalta ehkäisy, torjunta ja selvittäminen, ministeri Räsänen totesi tänään puhuessaan Julkisten ja hyvinvointialojen liiton seminaarissa Lahdessa.
Syrjäytyminen yhdessä yhteiskunnan polarisaation kanssa on suurin uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Erityisen huolestunut ministeri Räsänen on nuorten tilanteesta. – Suomalaisista nuorista noin viisi prosenttia voidaan katsoa syrjäytyneiksi. Syrjäytyneet, usein päihdeongelmaiset nuoret miehet työllistävät poliisia ja terveydenhuoltoa, täyttävät vankilat ja päätyvät usein ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Syrjäytymiskehitys tulee katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Ministeri Räsänen painotti, että matalan kynnyksen palveluilla on suuri merkitys syrjäytymisongelman hoitamisessa. – Avun saanti siinä vaiheessa, kun ongelmat eivät ole vielä kärjistyneet ja kasautuneet, on keskeistä. Syrjäytymisen hoitamisessa tarvitaan viranomaisia, mutta myös koko kansalaisyhteiskuntaa, ministeri totesi.
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti syyskuussa yhtenä perhesurmien ehkäisyä koskevana toimenpiteenä varmistaa, että viranomaiset ottavat aina huomioon lapsen edun aikuisille suunnatuissa palveluissa.
– Kun aikuiset hakevat apua henkilökohtaisiin tai parisuhdeongelmiin viranomaisilta, heidän kykynsä huolehtia lapsistaan jää usein huomioimatta. Tulemme tarkistamaan, onko laissa riittävällä tavalla määritelty velvoite selvittää, onko palveluun hakeutuneella lapsia ja mitkä ovat kodin olosuhteet. Perheneuvontapalveluihin tarvittaisiin nopea kaista, sillä kärjistyvät parisuhdekriisit ovat merkittävä uhka myös turvallisuudelle, ministeri Räsänen painotti.
Ministeri Räsäsen koko puhe on saatavilla: www.intermin.fi/puheet
Lisätietoja: valtiosihteeri Marjo Anttoora, 071 878 8202