Ministeri Räsäsen Yhdysvaltain matkalla aiheena myös terrorismin torjunta
Sisäministeri Päivi Räsänen matkustaa vienninedistämismatkalle Yhdysvaltoihin 9.-12. marraskuuta yhdessä kehitysministeri Sirpa Paateron kanssa. Ministeri Räsänen tapaa matkalla myös YK:n terrorisminvastaisen komitean toimeenpanevan elimen johtajan Jean-Paul Laborden. Keskustelussa on tarkoitus käydä läpi YK:n toimia terrorismin torjunnassa, YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa ulkomaalaisista terroristitaistelijoista ja Suomen toimia terrorismin torjunnassa. Erityisenä aiheena ovat konfliktialueille lähtevät terroristitaistelijat ja toimet lähtemisen estämiseksi.
Ministeri Räsänen vierailee myös Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden ministeriössä (Department of Homeland Security). Siellä keskustelun aiheena on myös terrorismin torjunta.
- Pidän tärkeinä keskusteluja sekä YK-tasolla että Yhdysvaltain hallinnon edustajien kanssa terrorismin torjunnan etenemisestä. Huoli esimerkiksi konfliktialueille lähtevistä terroristitaistelijoista on globaali. YK:n päätöslauselman osalta selvitämme parhaillaan Suomessa päätöslauselman velvoitteita ja mahdollisia vaikutuksia lainsäädäntöömme, ministeri Räsänen toteaa.
Ministeri Räsänen pyrkii matkallaan edistämään myös suomalaisvirkamiesten, erityisesti poliisin osallistumista YK:n rauhanturvaoperaatioihin. YK:n rauhanturvaoperaatioissa poliisitoiminnan merkitys on jatkuvasti kasvanut. Käytännössä kaikkien uusien operaatioiden mandaatteihin sisällytetään poliisin kapasiteetin vahvistaminen. Suomella on intressi tarjota operaatioihin siviilikriisinhallinnan ammattilaisia poliisitehtäviin ja erityisesti kasvattaa naispoliisien määrää. Ministeri Räsänen tapaa aiheeseen liittyen YK:n poliisiosaston johtajan Stephan Fellerin ja alipääsihteeri Hervé Ladsouksen, joka johtaa YK:n rauhanturvaosastoa.
Lisätietoja matkasta ulkoasiainministeriön sivuilta: Kehitysministeri Paatero ja sisäministeri Räsänen Team Finland -vienninedistämismatkalle Yhdysvaltoihin
Lisätietoja: erityisavustaja Sonja Falk, 029 541 8835, erityisasiantuntija Katarine Lindstedt, 029 548 8258