Mistä itärajan tilanteessa on kyse?

Syksyllä 2023 Venäjä kohdisti Suomeen välineellistettyä maahantuloa. Maahantulon välineellistäminen tarkoittaa sitä, että maahantulo on toisen valtion järjestämää.

Suomen viranomaisten tietojen perusteella uhka ilmiön uudelleen käynnistymisestä ja laajentumisesta aiemmin koetulla tavalla on edelleen todennäköinen.

Suomen viranomaisten mukaan on selvää, että Venäjän viranomaisilla on ollut osuus rajan laittomasti ylittäneiden henkilöiden Suomeen saapumiseen edesauttamisessa. Ilmiöön liittyy myös kansainvälistä rikollisuutta, kuten salakuljettajien ja välittäjien toimintaa.

Suomeen saapui elo-joulukuun 2023 välisenä aikana noin 1300 kolmannen maan kansalaista laittomasti ilman viisumia itärajan rajanylityspaikkojen kautta. Vuoden 2024 tammikuusta alkaen laittomien rajanylitysten määrä Suomen itärajalla on ollut tavanomaisella vähäisellä tasolla.