Oppilaitoskiertue lisää nuorten tietoisuutta harmaasta taloudesta
Valtakunnalliseen Harmaa talous, musta tulevaisuus -kampanjaan kuuluva oppilaitoskiertue on vieraillut kevään aikana yhteensä 28 lukiossa ja ammattioppilaitoksessa. Luentojen pääpaino on sen kuvaamisessa, mitä talousrikollisuus ja harmaa talous tarkoittavat tavallisten ihmisten ja etenkin nuorten arjessa. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten nuoret voivat omilla valinnoillaan torjua harmaata taloutta. Asiaa lähestytään konkreettisten tapausten ja tilanteiden kautta.
Nuorten tiedot harmaasta taloudesta hataria
Oppilaitoskiertueen vetäjä, rikoskomisario Minna Immonen Länsi-Uudenmaan poliisista toteaa, että luennoille on tilausta. – Nuorten tietoisuus harmaasta taloudesta ja talousrikollisuudesta on puutteellista. Aihe saattaa tuntua vieraalta ja kaukaiselta, vaikka todellisuudessa harmaa talous on varsin arkinen ilmiö.
Immonen kertoo, että nuoret eivät välttämättä tunne omia oikeuksiaan esimerkiksi kesätyössä. Luennoilla muistutetaan, että myös kesätyöntekijä on oikeutettu ilta- ja viikonloppulisiin, ja että pimeän työn tekijä jää kaikkien lakisääteisten etujen ulkopuolelle.
Kampanjan yhteydessä tehty mediatutkimus tukee Immosen näkemystä: neljännes tutkimukseen vastanneista 15–34-vuotiaista sanoi voivansa harkita työskentelemistä pimeästi, kun vanhemmissa ikäryhmissä vain noin joka kymmenes vastasi samoin.
Kampanja otettu myönteisesti vastaan
Mediatutkimukseen vastanneiden mukaan kampanjointi on hyvä tapa lisätä ihmisten tietoisuutta harmaasta taloudesta: kampanjan todettiin herättämään ajattelemaan ja mahdollisesti muuttamaan omaa käyttäytymistä. Huhtikuussa valtakunnallisilla radiokanavilla soineet kampanjamainokset tavoittivat hyvin koko väestön ja niistä pidettiin.
Harmaa talous, musta tulevaisuus -kampanja alkoi syksyllä 2011, ja seuraavan kerran kampanja jatkuu syksyllä 2012. Kampanja on osa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelmaa.
Kampanjassa ovat mukana harmaan talouden torjuntaan osallistuvat viranomaiset, sidosryhmät sekä elinkeinoelämän ja ammattijärjestöjen edustajat.
Kampanjan verkkosivut: www.mustatulevaisuus.fi
Lisätietoja: poliisitarkastaja Matti Rinne, Poliisihallitus, 071 878 1806
Lisätietoja oppilaitoskiertueesta: rikoskomisario Minna Immonen, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, 040 755 0358