Pohjoismaisen palovaroitinpäivän yhteydessä vietetään paloturvallisuusviikkoa
Pohjoismaiden paloturvallisuudesta vastaavat ministerit ovat päättäneet, että Pohjoismaissa vietetään vuodesta 2012 alkaen vuosittain palovaroitinpäivää aina 1. joulukuuta. Norjassa ja Ruotsissa palovaroitinpäivällä on jo pitkät perinteet. Suomen lisäksi Tanskassa ja Islannissa aloitetaan vastaava perinne tänä vuonna.Tavoitteena on, että paloturvallisuusviikosta tulisi vuosittainen tapahtuma, jolla herätetään kiinnostusta paloturvallisuuteen yhteistyössä alan eri toimijoiden kanssa. Paloturvallisuusviikon suojelijana toimii sisäministeri Päivi Räsänen.
Paloturvallisuusviikolle ajoitetaan runsaasti pelastustoimen paloturvallisuusviestintää ja kampanjointia. Tehostettu paloturvallisuusviestintä pimeimpään vuodenaikaan on ajankohdaltaan tarkoituksenmukainen, koska valtaosa kynttilöiden aiheuttamista tulipaloista tapahtuu joulukuussa, varsinkin itsenäisyyspäivän ja joulun pyhien aikaan. Palovaroitinpäivänä muistutetaan erityisesti toimivan palovaroittimen tärkeydestä.
Paloturvallisuusviikko alkaa tänä vuonna lauantaina 24.11. palokuntien ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön valtakunnallisella "Päivä Paloasemalla" tapahtumalla ja päättyy pohjoismaiseen palovaroitinpäivään lauantaina 1.12. Näiden tapahtumien väliin marraskuun viimeiselle viikolle sijoittuu myös "Palontorjuntatalkoot", jossa jaetaan turvallisuusvinkkejä kotien paloturvallisuuden edistämiseksi.
Paloturvallisuusviikkoa toteuttavat sisäministeriön pelastusosasto, kaikki 22 pelastuslaitosta sopimuspalokuntineen sekä pelastusalan järjestöistä SPEK, Suomen Palopäällystöliitto ja Nuohousalan Keskusliitto. Lisäksi yhteistyökutsuun on vastannut lukuisa joukko pelastustoimen yhteistyökumppaneita, muun muassa Hätäkeskuslaitos, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Finanssialan Keskusliitto, Suomen Standardisoimisliitto SFS ja Isännöintiliitto.
www.paloturvallisuusviikko.fi -sivustolta pääsee paloturvallisuusviikon kampanjoiden Päivä Paloasemalla, Palontorjuntatalkoot ja Piippaako sinulla? verkkosivuille. Paloturvallisuusviikon etusivulla ja pelastustoimen facebook:ssa ilmestyvät viikon jokaisena päivänä paloturvallisuusaiheinen blogikirjoitus sekä teemaan liittyvä tiedote.
Lisätietoja: yli-insinööri Jaana Rajakko, 071 878 8435