Pohjoismaisessa pelastusministerikokouksessa linjattiin kriisinsietokyvyn vahvistamista
Pohjoismainen pelastus- ja varautumisasioista vastaavien ministerien kokous järjestettiin Helsingissä keskiviikkona 21. syyskuuta. Kokouksessa hyväksyttiin yhteiset päätelmät, joihin on kirjattu Pohjoismaiden kriisinsietokyvyn eli resilienssin vahvistaminen ja varautuminen uusiin, monimuotoisiin uhkiin. Kokousta emännöi sisäministeri Paula Risikko.
Kokouspäätelmien mukaan yhteiskunnan kriisinsietokykyä parannetaan tehostamalla ja jäsentämällä tiedonkulkua Pohjoismaiden pelastus- ja varautumisviranomaisten välillä. Samalla lisätään erityisesti kriisinsietokykyyn liittyvää tutkimusyhteistyötä.
Julkilausuman toinen painopiste on muun muassa ebola-epidemian kokemusten perusteella todettu tarve tiiviimmälle yhteistyölle pohjoismaisten terveys- ja pelastusviranomaisten välillä. Tämän yhteistyön kehittämisessä otetaan huomioon Euroopan tasolla tehtävä lääkinnällisten avustusvalmiuksien kehittäminen.
Kokouksessa linjattiin myös, että yhteistyötä kylmiin olosuhteisiin erikoistuneiden pohjoismaisten avustusmuodostelmien kehittämisessä tulee jatkaa. Yhteisprojektin tuloksena on kehitetty valmiutta siihen, että esimerkiksi suomalainen ja ruotsalainen rauniopelastusmuodostelma voisi lähteä kansainvälisiin avustustehtäviin yhdessä.
Pelastusministerikokous oli osa yhteiskunnan kriisivalmiutta koskevaa pohjoismaista yhteistyötä, joka virallistettiin vuonna 2009 niin kutsutulla Haaga-julistuksella. Suomi on Haaga-yhteistyön puheenjohtajamaa vuonna 2016. Pelastustoimen operatiivinen yhteistyö Pohjoismaiden kesken toimii jo hyvin arjessa.
Ministeri Risikko puhui myös samana päivänä järjestetyssä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEK:in pohjoismaisessa seminaarissa Trygg och resilient Norden.
- Toimintaympäristömme on muuttunut entistä haasteellisemmaksi kaikissa Pohjoismaissa. Yhteiskunnan haavoittuvuus esimerkiksi terrorismin ja kyberuhkien edessä on lisääntynyt. Olemme Suomessa tunnistaneet uudet uhat ja haasteet ja sisäisen turvallisuuden viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin haasteisiin vastaamiseksi. Sisäisen turvallisuuden strategiaa ja sen toimenpideohjelmaa valmistellaan kuntien, maakuntien, järjestöjen, elinkeinoelämän ja hallinnon eri alojen yhteistyönä, Risikko kertoo.
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Veera Parko, p. 0295 488 442, [email protected]